Playa Marsella antoi kaikkea sitä, mitä viimeisiltä reissupäiviltä lähdettiin etsimään. Aurinko porotti ja elämä riippumatossa kera huurteisen oluen kasvatti ihrakerrosta kylmää talvea silmällä pitäen. Lähiravintoloissa syötiin tuoretta vastikää merestä pyydettyä kalaa, hummeria ja mustekalaa pilkkahinnoin. Hummeriateria ihanan valkosipulikastikkeen kera irtosi kuudella eurolla.
Yövyttiin Casa Pelon nimisessä ”homestay” tyyppisessä paikassa, jossa vierashuoneita oli 2. Paikan omistaja oli keski-ikäinen jenkki, joka oli sillon tällöin paikan päällä. Työntekijöinä ruoka ja sänkypalkalla oli niin ikään Jenkeistä Nicaraguaan asettunut erittäin mukava pariskunta, jotka noin vuosi takaperin olivat päättäneet myydä kaiken omaisuutensa ja lähteä maailmalle. Juteltiin pitkät pätkät ennen kaikkea Jenkkien tilanteesta, joka kuuleman mukaan on huomattavasti huonompi kuin olin osannut kuvitella. Ei terveysturvaa kunnan saati työpaikan puolelta äitiysvapaista puhumattakaan, lomaa on yhteensä viikko vuodessa ja palkkaa ei makseta kuin minimi, joka oli muistaakseni 7 dollarin kieppeillä, ellei tuuri satu kohdalle. Tässä vain murto-osa kaikesta. Silti elämä pyörii ennen kaikkea rahan ja sillä saavutettavan statuksen ympärillä. Nykyään pariskunta nukkuu riippumatoissa talon takana, jos vierashuoneita ei ole saatavilla ja käy ostamassa kerran viikossa vihanneksia vihannesrekasta, joka kurvaa rannalle. Töitä he tekevät etänä muutaman tunnin päivässä, jonka ansiosta pystyvät elättämään itsensä. Ei kuulosta mielestäni pöllömmältä.
Mitä taas tulee paikan omistajaan, onkin toinen tarina. Heti ensi hetkestä alkaen tyypistä tuli mieleen stereotyyppinen punaniskajenkki. Ensimmäiset sanat meille olivat jotakuinkin: Maksakaa yönne niin pääsen maksamaan laskuja.” OK. Siinä olikin ehkä pisin keskustelu, joka hänen kanssaan käytiin, joten kovin tervetulleeksi ei itseämme hänen puolelta tunnettu. Onneksi äijä viipyi siellä ainoastaan ensimmäiset kaksi yötä, jonka jälkeen tunnelma rentoutui huomattavasti, kun meidän lisäksemme paikassa oli enää työntekijäpariskunta. Ja ensivaikutelma sai pontta pariskunnan kertoessa älyttömiä juttuja republikaanimiehen käyttäytymisestä, joihin puuttuminen veisi nyt liikaa energiaa. Omahyväinen rahanahne juntti. Loppu hyvin kaikki hyvin. Makoiltiin viimeiset päivät rantakivetyksellä olutta ryystäen.
Kuiva kausi on täällä aluillaan, mikä ilmenee paikoin jopa pelottavan kovaksi yltyvänä tuulena. Rannalla ollessa tuuli heittää hiekkaa ihoa vasten niin lujaa, että sattuu. Siksi etsittiin tuulensuoja kallionkolosta, jossa vietettiin pari päivää kivenkoloja tutkiskellen.
Toissa iltana oltiin käymässä nukkumaan, kun Marko huomasi pienen ravun kipittävän rinkan taakse piiloon. Sekunnin päästä oven alta pilkisti aavistuksen isompi rapu, joka peloissaan kuitenkin ryömi takaisin pimeyteen. Käärmekuumotuksissamme tukittiin ovenalus pyyheliinalla, eikä ehkä turhaan. Seuraavana iltana samoihin aikoihin naureskeltiin koiralle, joka yritti pyydystää tuulen heittelemää lehteä. Lehti osoittautui kuitenkin skorpioniksi, joka harmillisesti kipitti tiehensä ennen kameraa. Pienihän se oli kuin mikä, ja työntekijöiden puheiden mukaan niin pienen skorpionin pisto on verrattavissa ampiaisen pistoon. En silti lähtisi leikkimään asian kanssa, ja peitin oven aluksen tänä yönä entistä tarkemmin. Nähtiin myös viereisessä joessa asustelevat krokotiilit, jotka tuloksetta yrittivät saalistaa rannalla päiväänsä paistattelevia lintuja. Jätettiin omatoiminen kanoottiretki tähän jokisuistoon tekemättä.
Eilen illalla saatiin nauttia äärettömän kauniista tähtitaivaasta koko kylän pimennyttyä sähkökatkoksen vuoksi. Talsittiin taskulampun valossa pilkkopimeää tietä ja laulettiin J. Karjalaisen ”Tähtilampun alla”. Vitsi vitsi. Käveltiin nopeasti kotiin, käärmekuumotuksissamme.
Tänään taas San Juan del Sur ja huomisaamuna Costa Rican rajalle, josta jollain ilveellä pyritään pääsemään San Josehen. Ei mahduttu suoraan perille asti menevään bussiin vaikka koitettiin jo viikko sitten varata, joten jos kaikki ennusmerkit pitävät paikkansa, on tästäkin matkasta odotettavissa jotain mielenkiintoisen ja vittumaisen välimaastossa olevaa. Ja jottei liian helpolla päästä, meinataan hakea lähikaupasta pullo rommia ja hankkia itsellemme mukava matkakaveri. Vannon Cuba Libren nimeen, että huomenna on reissun ensimmäinen krapula! 😉
Käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa.
No Comments