Maailma alkoi hiljalleen avautumaan pahimmasta koronapandemiasta. Mieli hamuili jo pitkospuilta ulkomaille. Mihin kehtaisi matkustaa? Mihin olisi turvallista ja mielekästä mennä? Mikä olisi helppo ja mielenkiintoinen kohde lapsen kanssa? Visbyn risteily oli pyörinyt jo pitkään mielessä ja minulla olisi viikko aikaa lomailla kahdestaan lapseni kanssa ennen syksyn tulevaa työrupeamaa. Risteily lapsen kanssa on aina hyvä ja helppo vaihtoehto, joten aloin tosissaan miettimään Visbyn risteilyä potentiaalisena loman lopetusreissuna. Sain houkuteltua hyvän ystäväni mukaan matkaan ja tiesin, että hän olisi myös potentiaalista seuraa siihen, että voisimme Visbyssä ottaa pyörät allemme ja tutustua kaupunkiin kaksipyöräisten selässä. Homma oli selvä!
Visbyn risteily Silja Europa -laivalla sopi täydellisesti aikataulujen puitteissa meidän molempien kesälomasuunnitelmiimme. Pienen harkinnan ja puntaroinnin jälkeen varattiin matkapaketti, johon sisältyi kaksi yötä laivassa, aamiaiset ja laivan buffetruokailu molempiin suuntiin. Hinta taisi olla rapiat 500€ koko porukalta.
Laiva lähti Helsingin Länsiterminaalista iltapäivästä. Mukana oli kaksi vauhdikasta lasta, joten laivamatkalta oli odotettavissa leikkihuoneita, allasosastoa, aikaisia nukkumaamenoja ja hermoromahduksia. Kolmea ensimmäistä odotin itsekin innolla. Viimeisintä jännitin pelonsekaisin tunnelmin.
Helsingistä laivaan hyppäsi jo hyvä määrä ihmisiä, mutta laivalla oli siitä huolimatta väljää eikä yleisissä tiloissa ruuhkista ollut tietoakaan. Tuntui turvalliselta matkustaa maailman epävakaudesta huolimatta. Buffetruokailussa tuli sen sijaan ajoittain sellainen tunne, ettei maailma olisi kuullutkaan valloillaan riehuvasta pandemiasta. Ihmiset jonottivat omaa vuoroaan niskaan huohottaen, eikä maskeista ollut puhettakaan. Taidettiin olla yksiä harvoista
Silja Europa oli minulle uusi laiva ja olin oikeastaan aika yllättynyt laivan freesistä yleisilmeestä. Pieni B-luokan hytti kahden lapsen kanssa tuntui tosin välillä ahtaalta, mutta ehkäpä sitä onkin viime aikoina tottunut vähän liian hyvään. Yleisten tilojen avaruus jäi sen sijaan mieleeni.
Laivalla oli lapsille riittävästi ohjelmaa ja Harri Hylkeen vetämää bingoa ja Muumipeikon iltatervehdystä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Ne taisivatkin olla lapsille laivamatkan kohokohtia. Aikuisia hiukan harmitti se, että lasten ohjelmat oli sijoitettu hiukan kolkolta tuntuviin kokoustiloihin. Muistelin kaihoisasti niitä laivamatkoja, joissa lasten ohjelmanumerot pyörivät sulavasti laivan muun sykkeen seassa.
Pyörät vuokralle Visbyn satamasta
Visbyssä meitä odotteli täydellinen kesäsää. Aurinko välkehti kauniisti meren pinnassa ja lämpötila oli liikaa siihen nähden, mitä säätiedotus oli ennakkoon lupaillut.
Oltiin etukäteen varattu vuokrapyörät pienen kävelymatkan päästä satamasta. Vuokraamolle oli noin 10 minuutin kävelymatka, ja vaikka matka oli kohtuullinen, alkoi se loppujen lopuksi hiukan harmittamaan. Aivan Silja Europan satamalaiturin vieressä olisi ollut tismalleen vastaavanlainen vuokraamo ja erityisesti lasten kanssa pieni lisäsäätö ei tuntunut tervetulleelta.
PettymyKSEN PEITTELY JA PÄIN NAAMAA LAPSILLE VALEHTELU ”kYLLÄ KAIKKI JÄRJESTYY!”, OLI EHKÄ PAHINTA. tODELLISUUDESSA OLISI TEHNYT MIELI HAKATA PÄÄTÄ SEINÄÄN JA HUUTAA VITTUSAATANAA NIIN KOVAA KUIN KURKUSTALÄHTEE
Hypättiin pyörien selkään ja minä otin vedettäväkseni lasten pyöräkärryn, jossa istui kaksi 4-5 vuotiasta tyttöä. Tasamaastossa pyöräkärryä hädin tuskin huomasi, mutta heti ensimmäinen jyrkkä ja pitkä ylämäki sai minut henkihieveriin. Vaikka Gotlannissa korkeuseroja ei juurikaan ole ja pyöräily on pääsääntöisesti helppoa, on 50 kilon lisäpainon kanssa pyöräilyssä omat haasteensa oli maasto mitä tahansa
Pyörällä Huvikumpuun – Päivä Visbyn Sommarlandissa alkoi absurdisti
Satamasta Sommarlandiin oli hyvin kohtuullinen pyörämatka. Matka taittui pyöräteitä pitkin gotlantilaisia maisemia ihastellen. Lasten jännitys oli käsinkosketeltavissa, sillä tätä päivää ja Peppi Pitkätossun Huvikumpua oli odotettu viikko tolkulla.
Annan tähän kärkeen kuitenkin pienen varoituksen sanasen: Hanki liput Sommarlandiin etukäteen!!
Olimme kyllä pohtineet lippujen ostoa, ja aikeissamme oli kyllä hankkia ne hyvissä ajoin etukäteen, mutta jostain syystä liput jäivät lopulta ostamatta. Juuri kun pyöräilyn nostattamat hikikarpalot olivat kuivuneet otsalta, kihosi tuskan hiki takaisin.
Huvipuisto oli loppumyyty!
Pitkän maanittelunkaan jälkeen lipuntarkastajat eivät päästäneet meitä sisälle huvipuistoon ja jäimme nuoleskelemaan näppejämme oven ulkopuolelle. Pettymyksen peittely ja päin naamaa lapsille valehtelu ”Kyllä kaikki järjestyy!” oli ehkä pahinta. Todellisuudessa olisi tehnyt mieli hakata päätä seinään ja huutaa vittusaatanaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee.
Huutelimme kuitenkin vain nöyriä sanoja paikallisissa Facebook-ryhmissä ja yritimme metsästää vapaita lippuja Sommarlandiin. Kirjoitin myös vanhanajan tyyliin (hiukan säälittävästi) tabletin näytölle ”Ostetaan lippuja” ja heiluttelin sitä epätoivoisesti jokaisen vastaantulijan silmien edessä. Yritimme jopa lahjoa lipuntarkastajia kaikin mahdollisin keinoin, mutta tuloksetta.
Pyörin hätääntyneen näköisenä oven suussa ja mietin pääni puhki, miten tästä selvitään.
Sitten tapahtui odottamaton käänne.
Isompi seurue lapsia ja aikuisia ajelehti ohitsemme ja kysyi yllättäen: ”Tarvitsetteko lippuja?” Seurueen kaksi jäsentä oli estynyt tulemasta, ja kuin enkelin hahmossa (vaikken enkeleihin uskokaan) eteeni ilmestyi mies ojentaen meille kaksi lippua ilmaiseksi. Siis ilmaiseksi! Yritin läiskiä poskiani ja herätä unesta. Voiko tällaista tapahtua?
Ahdinkohan ei ollut suinkaan ohi, sillä tarvitsisimme ainakin yhden lipun lisää, jotta edes toinen aikuista pääsisi lasten mukana sisälle Sommarlandiin. Enkeli ilmeistyi hetkeä myöhemmin taas eteemme ja ojensi vielä kolmannen lipun käteeni. ”Minulla olikin vielä yksi ylimääräinen…”
Tilanne oli kaikin puolin absurdi. Mutta niin vain lasten odotus palkittiin ja riehakas päivä Peppi Pitkätossun synnynseuduilla sai alkaa.
Ystäväni lähti lastenvahdiksi ja minä jäin oven ulkopuolelle yrittämään vielä onneani. Viereinen terassi veti puoleensa, mutta ajattelin, että nyt ei kannattaisi enää luovuttaa. Istuskelin tovin nurmella ja kävin kotvasen kuluttua huvin vuoksi kurkkaamassa lippukauppaa, jonne suureksi yllätyksekseni oli kuin olikin vapautunut yksi lippu myyntiin!
Hirvittävän säädön jälkeen koko porukka oli viimein sisällä huvipuistossa.
Peppi Pitkätossun Huvikumpu
Sommarland ja Peppi Pitkätossun Huvikumpu toimi mainiosti 4-5 -vuotiaiden kanssa. Tekemistä oli riittävästi, eikä ainakaan näin korona-aikaan jonoja kertynyt mahdottomasti.
Huvikummun avoimet ovet missattiin huonon suunnittelun (!) vuoksi, mutta hauska noin 20 minuutin Peppi Pitkätossu teatteriesitys oli aivan tarpeeksi viihdettä perheen pienimmille. Ja vaikka teatteri esitettiinkin ruotsiksi, jaksoi lapset keskittyä hahmoihin ja eläytyä esitykseen todella ihanasti. Tämän reissun jälkeen meillä on luettu Peppi Pitkätossu(nen) kirjoja viikottain.
Huvikummun pihalla järjestettävän teatteriesityksen aikataulu kannattaa myös ehdottomasti katsoa etukäteen, sillä jonot teatteriin kasvoivat isoiksi ja osa porukasta taisi jäädä oven ulkopuolellekin.
Jos nyt tekisin jotain toisin, suunnistaisin heti ensimmäiseksi paitsi lippukaupoille, niin myös Huvikummulle ja jättäisin huvipuisto-osion loppupäivän aikataulujen varaan. Kun Huvikumpu on hoidettu pois alta, pystyy rauhassa keskittymään siihen kouralliseen huvipuistolaitteita, jotka viihdyttävät vallan mainiosti 4-5 -vuotiaita lapsia parin tunnin ajan.
Vanhemmille, ja miksei toki nuoremmillekin, vesipedoille Kneippbyn vesipuistoalue Vattenland on varmasti myös upea kokemus, mutta sanoisin, että jos Visbyn risteilyllä haluaa nähdä edes vilauksen Visbyn hienoa vanhaa kaupunkia, kannattaa vesipuisto tiputtaa pois matkasuunnitelmasta.
Sommarlandin jälkeen ehdimme pyörähtää pyörinemme Visbyn vanhassa kaupungissa, joka on Unescon maailmanperintökohde, mutta syvällisempi tutustuminen jäi valitettavasti seuraavaan kertaan.
Ja miten kävi niiden hermoromahdusten kanssa? Valehtelisin jos väittäisin, ettei niitä tullut lainkaan, mutta hirveästi en valehtele, jos sanon että selvittiin melko vähin vaurioin.. 😉
Lisää risteilyjuttuja:
- Taaperon kanssa Ruotsin risteilyllä – Silja Symphony ja Muumi-hytin taikaa
- Riga By Canal – Jokiristeily Riiassa
SEURAA SOMESSA:
13 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
10 joulukuun, 2021 at 11:28 pmHeh, eipä olisi kyllä tullut itselleni mieleen, että huvipuisto olisi voinut olla loppuunmyyty, ei ole sellaiseen tullut törmättyä. Mutta mainio tuuri teillä loppujen lopuksi! 🙂 Tuo Huvikumpu on muuten kyllä veikeän värinen, olisi mukavaa päästä se itsekin näkemään!
Outi P | Nattura
6 tammikuun, 2022 at 10:09 pmHuvikumpu oli kyllä tosi mielenkiintoinen nähtävyys, tosin olisi ollut varmasti vieläkin mielenkiintoisempi, jos oltaisiin päästy tutkimaan sitä ihan sisälle asti. Ehkä seuraavalla kerralla!
Elina / elinanmatkalaukussa
16 joulukuun, 2021 at 7:36 pmVoi, oli kyllä tosi kiva lukea tästä päiväristeily versiosta! 🙂 Kauhistuneena jäin lukemaan, kuinka teidän kävi kun oli liput loppuunmyyty. Oli kyllä enkeleitä matkassa, kuinka voikin olla noin hyvä tuuri, että just sopivasti (tai yhtä vaille) löytyi lippuja. Meilläkin tyttö tykkäsi tosi paljon! Hyvä vinkki tuo, että menee ensin huvikumpuun ja jos on vaan päivän, niin skippaa vesipuiston ja suuntaa sitten Visbyn vanhaan kaupunkiin loppuajaksi! Kirjoitin Visbystä & Huvikummusta kans hetki sitten: http://elinanmatkalaukussa.blogspot.com/2021/11/huvikumpu-museossa-kneippbyssa.html & http://elinanmatkalaukussa.blogspot.com/2021/11/visby-on-ruusuisen-ihana-kesakaupunki.html
Outi P | Nattura
6 tammikuun, 2022 at 10:10 pmKiitos linkistä! Kävin lukemassa ja tuo Huvikumpu näyttää kyllä tosi veikeältä myös sisältä!
Maarit - niceMatkaaja
18 joulukuun, 2021 at 9:24 pmReissussa todellakin sattuu ja tapahtuu, välillä hyvää, välillä huonoa. Kokemuksia rikkaampana ainakin kotiinpäin 😁.
Outi P | Nattura
6 tammikuun, 2022 at 10:10 pmJuurikin näin 🙂 Näistä jää hauskat muistot!
Merja / Merjan matkassa
19 joulukuun, 2021 at 8:02 amHuh, olipa jännitysnäytelmä! Mutta mikä tuuri, että saitte liput. Enkeleitä todellakin oli matkassa. Haaveilin Visbyn matkasta silloin kun lapset olivat pieniä. Peppi Pitkätossua meilläkin luettiin ahkerasti ja olisi ollut hienoa viedä lapset katsomaan Huvikumpua, mutta risteilyjen hinnat olivat niin suolaisia, että päädyimme joka kerta toiseen vaihtoehtoon. Viime vuosina Visby ei ole mielessä enää pyörinyt, mutta olisihan tuo kiva paikka varmasti myös aikuisille.
Outi P | Nattura
6 tammikuun, 2022 at 10:08 pmVisby jäi kyllä vähän hampaankoloon, sillä ei ehditty vanhaa kaupunkia juurikaan kiertämään ja se näytti upealta! Ensi syksynä sitten uudelleen! Tai kenties masentava marraskuuretki Visbyhyn..?
katri/ kotona ja kaupungilla
19 joulukuun, 2021 at 8:13 pmHuh, olipa jännä postaus. Onneksi kaikki meni kuitenkin parhain päin.
Tuo on kyllä sellainen paikka mihin haluaisin itsekin joskus mennä.
Outi P | Nattura
6 tammikuun, 2022 at 10:08 pmJännitti tosiaankin, mutta meillä kävi kyllä ihan ihme tuuri! Visbytä voin kyllä lämpimästi suositella!
Pia
18 kesäkuun, 2022 at 9:01 amMihin satamaan Silja tulee Visbyssa? Olen yrittänyt selvittää etukäteen miten pääsisimme puistoon helpoiten lapsen kanssa bussilla, tuo pyörä voisi olla kyllä myös varteenotettava vaihtoehto, mitä pyörävuokra maksoi?
Outi P | Nattura
18 kesäkuun, 2022 at 11:03 amMoikka, Laiva tulee Port of Visbyn hujakoille (Visby hamnterminal) ja pyörät vuokrattiin ihan siitä vierestä. Vuokran hinta päivälle oli jotain 10-15 euron välissä riippuen toki vähän millaisen pyörän allensa haluaa. Lisäksi vuokrattiin lasten kärry josta sitten tuli jotain lisähintaa 🙂 Kysy ihmeessä jos haluat vielä jotain lisäinfoa reissuasi varten!
Outi P | Nattura
18 marraskuun, 2023 at 3:54 pmHei Pia! Pahoittelut, kysymyksesi on jäänyt täysin huomaamatta! Satama taisi olla Visby hamnterminalen. Pyörävuokra kustansi muutamankymppiä päivältä ja pyörävuokraamoita oli runsaasti satamassa tarjolla 🙂