*Viking Linen järjestämä pressimatka Tukholmaan
Tukholman Djurgården on paikka, jossa voisi kuluttaa päiviä. Aivan Tukholman keskustan kyljessä sijaitseva saari on paitsi ihana kesäkeidas laajoine puistoalueineen, niin myös laaja kattaus mielenkiintoisia museoita ja tuhansia sirkushuveja. Kävin viime viikolla tutustumassa Viking Linen järjestämällä pressimatkalla muutamaan museoon ja alueen ravintolaan, ja täytyy kyllä todeta taas, että Ruotsissa sitä vaan osataan. En haluaisi vähätellä meitä suomalaisia, sillä kyllä Suomessakin osataan, mutta hitto vie, kun ne ruotsalaiset tuntuvat olevan aina askeleen meitä edellä. Tästä löydät hyviä vinkkejä Tukholmaan!
Baltic Sea Science Center – Läpileikkaus Itämereen
Huhtikuussa 2019 ulkoilmamuseo Skansenin yhteyteen avattu uusi Baltic Sea Center toimii mahtavana läpileikkauksena Itämeren tilaan. Pohjakerroksessa sijaitsevassa akvaariossa voi uppoutua meduusojen hypnotisoivan liikkeen pauloihin, katsoa ahventa silmästä silmään tai seurailla ankeriaan luikertelua pään yläpuolella.
Akvaario on kerrassaan mahtava ihan siitäkin syystä, että usein tällaiset akvaariot on täytetty merihevosilla, Nemoilla ja muilla lämpimien vesien eksoottisilla kaloilla. Baltic Sea Centerin kalat ovat kaikki Itämeren asukkeja. Akvaario-osio on myös maltillisen kokoinen, eikä kalojen tutkiminen ehdi kyllästyttää.
Yläkerrassa alkaa varsinaiset museotilat, joissa esitellään Itämeren tilannetta. Kuten kaikki tiedämme, Itämeren kunto ei ole mairitteleva ja näyttely pureutuukin paljolti näihin seikkoihin. Näyttely on interaktiivinen ja innostava, ja se pyrkii herättelemään kävijää siinä, kuinka myös omat teot – ostoskäyttäytymisestä omiin elintapoihin – vaikuttavat osaltaan Itämeren kuntoon. Uskoisin, että näyttelystä saa parhaiten irti yläkouluikäiset lapset ja opiskelijat.
Museoon pääsee Skansenin sisäänpääsyn hinnalla 140kr.
Koko Skansenin alueella saa kulutettua aikaa halutessaan koko päivän. Erityisesti voisin suositella aluetta lapsiperheille kesäpäivänviettoon. Tämän linkin takaa löytyy tietopaketti Skansenin tarjonnasta
Skansenilla sijaitsee myös meidänkin televisiosta tuttu Allsång på Skansen -ulkoilmalava, joka on vapaasti auki yleisölle, myös tapahtumapäivinä.
ABBA The Museum on kaikkien huulilla – eikä syyttä!
En uskoisi, että ABBA-museo on avannut ovensa jo vuonna 2013. Itselleni tieto museosta kantautui korviin vasta muutama vuosi takaperin, ja nyt pääsin itse kurkistamaan sisälle museoon. Meillä oli noin tunti aikaa kierrellä museossa, ja täytyy kyllä sanoa, että tuohon tuntiin mahtui roppakaupalla hervottomia hetkiä ja heittäytymistä. Jos olet koskaan saanut vinkkejä Tukholmaan, eikä Abba-museo ole listallase, et tiedä vielä kaikkea!
Kaikki Abban esiintymisasut ovat vertaansa vailla. Kerrassaan upeita!
ABBA-museossa on pysyviä sekä aika ajoin vaihtuvia näyttelyitä. Tällä hetkellä vaihtuvana näyttelynä on esimerkiksi ABBA- elokuvaan pohjautuva MAMMA MIA! Behind the Movie Magic -näyttely. Itselleni tämä osio ei ollut niin säväyttävä, sillä en ole nähnyt näitä elokuvia. Sen sijaan kaikki karaokehuoneista, musiikkivideon tekemiseen ja lavaesiintymiseen olivat kaikki aivan vertaansa vailla ja syvensivät ainakin jollain tasolla suhdettani ABBAan.
Itselleni paras kokemus museossa oli ehdottomasti hetkeni parrasvaloissa, kun pääsin (menin) lavalle tanssimaan Dancing Queeniä Frida- ja Agneta-hologrammien kanssa. Ei ollut helppoa se, mutta mielestäni pärjäsin hyvin. Karaokehuoneet olivat myös suosittuja, mutta oma ääneni oli flunssan vuoksi niin maassa, että jätin suosiolla tämän hauskuuden välistä.
Jos haluat nähdä (nolon) esiintymiseni ABBA-museossa, käy katsomassa se Instagram-tilini kohokohtiin tallentamastani Tukholma-stoorista.
Kuva: Tuukka Ervasti
Vaikket olisikaan varsinainen ABBA-fani, on tämä museo kaikkien Tukholman-kävijöiden pakko käydä katsomassa. Koska jokainen tietää ainakin yhden ABBA-hitin, on museoon helppo heittäytyä, vaikkei aikeenasi olisikaan museokierroksen jälkeen hallita kaikkea bändiin liittyvää. Toisaalta, jos mielenkiintoa riittää, on bändin historiaan helppo heittäytyä ihan toden teolla mukaan. Audio-oppaan avulla – jonka muuten pystyy saamaan myös suomenkielisenä! – museossa voi kuluttaa aikaa tunti tolkulla.
Toisetpa osaa poseerata kuin ABBA konsanaan
Kuva: Tuukka Ervasti
Ja pidä mielessä tämä! Jos punainen puhelin soi, vastaa siihen! Langanpäässä saattaa olla joku bändin jäsenistä!
Hinta aikuiselta 250kr
…no hyvä on, tässä kuitenkin pieni makupala. Todellinen Dancing Queen lavalla…
Scenkonstmuseet – Näyttämötaiteenmuseo pikakelauksella
Pressimatkamme viimeinen museo oli Näyttämötaiteenmuseo, joka sijaitsee Sibyllegatanilla. Käymistämme museoista tämä oli siis ainoa, joka ei sijaitse Djurgårdenin alueella, vaan lähempänä keskustaa. Olimme museossa hiukan kiireaikataululla, mutta puolessa tunnissa sai jo hyvän kuvan siitä, mitä museo pitää sisällään. Museo on erikoistunut nimensä mukaisesti tanssitaiteen, musiikin ja teatterin maailmaan.
Nykyaikana on enemmänkin sääntö kuin poikkeus se, että museoista pyritään tekemään osallistavia. Vaikkei Scenkonstmuseet yllä ihan ABBA-museon tasolle interaktiivisuudessaan, sai täälläkin jonkin verran osallistua taiteen tuottamiseen, mikä oli hauskaa.
Esillä museossa oli laajasti erilaisia esiintymisasuja, soittimia ja taideinstallaatioita. Esiintymisasuista parhaiten mieleeni jäi tiskiräteistä tehty muhkea mekko, joka on ollut käytössä mm. oopperalavoilla. Soittimista mieleeni jäi itseoikeutetusti suomalainen sexofoni, joka aiheutti hiukan hilpeyttä. Sexofoni – tai tuttavallisemmin Love Machine – on suomalaisen elektronisen musiikin taitajan Erkki Kurenniemen suunnittelema biopalautteeseen perustuva soitin, jonka äänenohjaus perustuu ihon sähkönjohtavuuteen.
”The synth DIMI-S is better known as the Sexophone or the Love Machine. It was made to be used by four, preferably naked, people together, and the sounds are generated by how they touch each other.” -Scenkonstmuseet
Sisäänpääsy Scenkonstmuseetiin yli 21-vuotiailta on 140 kr. Keskiviikkoisin sisäänpääsy on ilmainen
VasaMuseet – Merihistoriallinen museo Djurgårdenissa
Tukholman museoista haluaisin vielä nostaa Vasa-laiva museon, joka niin ikään sijaitsee Djurgårdenilla. Muutama vuosi takaperin kävin tyttäreni kanssa kaksin Tukholmassa ja piipahdin Vasa-museossa, joka oli kerrassaan upea!
Haluan kuitenkin vain mainita museon näiden muiden hienojen, modernien museoiden joukossa, sillä vaikkei Vasa-museo ole varsinaisesti moderni museo, niin rakennuksen keskellä seisova valtava laivanhylky on niin vaikuttava, että museo ja laivan ympärille koottu näyttely kilpailee täysin samassa sarjassa mielenkiinnollaan edellä mainittujen museoiden rinnalla.
Vasa-laiva upposi Tukholman edustalle vuonna 1628 ja se nostettiin merenpohjasta vuonna 1961. Vasa-laiva säilyi merenpohjassa yllättävän turmeltumattomana, sillä Itämeressä ei elä uponneita laivoja syövää laivamatoja. Onkin sanottu, että Vasa-laiva on parhaiten säilynyt laiva 1600-luvulta.
Sisäänpääsy Vasa-museoon 150kr.
Oletko käynyt Tukholman museoissa? Mikä on mielestäsi vaikuttavin, ja mitä suosittelisit jutussa esiintyvien museoiden lisäksi?
Kaipaatko lisää luettavaa Tukholmasta? Kurkkaa nämä!
Lisää ideoita Tukholma-päivään voit hakea myös Mutkia Matkassa -blogin Emman jutusta, johon on koottu paljon museoita ja muuta tekemistä koko perheelle
Uusimmat jutut Blogit.fi -sivustolta ja Bloglovinista.
Kay seuraamassa myös Facebookissa ja Instagramissa.
No Comments