Turvaa vauvan terveys matkalla

Vauvan kanssa matkustaminen voi olla pahimmillaan hermojaraastavan stressaavaan ja parhaimmillaan mielenkiintoista uuden opettelua, itsensä haastamista ja iloisia onnistumisen tunteita. Todellisuus on kuitenkin se, että matkustaminen ei tule enää koskaan olemaan samanlaista kuin parhaimpina trävellerivuosina, jolloin paineltiin pää kolmantena jalkana kohti uusia seikkailuja ilman huolta huomisesta. Nyt huoli on kova ja eniten huolettaa lapsen terveys matkalla. Nyt kun kyljessä kulkee pieni ja hauras ihmisenalku, josta huolehtiminen on prioriteetti numero yksi, ei mieli edes harhaile haaveilemaan, että jospas sitä lähtisi vaikka Himalajalle vaeltamaan tai matkustaisi päivä tolkulla upean ja syrjäisen paratiisisaaren perässä.  Ehkä joskus, mutta ensin on odotettava, että tyttö kasvaa, ja että pieni keho on valmiimpi ja voimakkaampi maailmalla eteen tuleviin haasteisiin. Lapsen terveys matkoilla ja sen turvaaminen on ollut mulle aina tärkeää. Kuten olen aikaisemminkin kirjoitellut, kulkee ammattitauti reissuillakin vahvasti mukana. Lääkelaukku saattaa pahimmillaan viedä … Jatka artikkelin Turvaa vauvan terveys matkalla lukemista