Lääkärikäyntejä ja synttäriyllätys
Krabilla allergiakohtaus uusiutui kun makasin noin 15 minuuttia auringossa, joten päätin paukkia lääkäriin. Olin jo aiemmin ostanut itselleni suun kautta otettavia kortisonitabletteja, mutta en tohtinut vielä niitä aloittaa. Viiden minuutin tohtorikäynti ei tuottanut juurikaan mitään sen kummempaa, ja sain samat lääkkeet kouraan, joita olin jo itse ostanut. Vaalenapunaisten pillereiden lisäksi tohtori kehoitti käymään kolme kertaa päivässä suihkussa ja välttämään hikoilua 30 asteen helteessä. Easy-peasy…
Pari yötä Krabilla meni rennoissa merkeissä. Ei yhtään niin turstihelvetti, kuin mitä oltiin kuviteltu. Onhan se toki täynnä hienoja resortteja,
kaikki palvelut on suunnattu turisteille, seinässä lukee suomenkielellä apteekki ja sisäänheittäjät huutelevat ”mitä kuuluu”….
Pari päivää meni oikeen mukavasti: syöden, juoden ja nukkuen.
Parin yön jälkeen lähdettiin bussilla kohti Ranongia, josta mielittiin Thaimaan vielä suht hiljaisina pysyneille saarille. Ranongista oltiin katsottu etukäteen joku hotelli ja suunnattiin sinne. Kaupungissa ei näyttänyt taksiliikennettä olevan, eikä muutakaan varteenotettavaa julkista kulkuvälinettä, joten jalkauduttiin rinkat selässä ilman karttaa auringon porottaessa tukalasti niskaan. Eihän siitä tietenkään mitään tullut. Hetken päästä istuttiinkin katukivetyksellä miettimässä seuraavaa liikettä.
Yleinen englannin kielen taito koko kaupungissa oli ehkä prosentin luokkaa, joten tien kysyminenkin oli vaivalloista. Päätin ostaa katukojusta jääkahvin ja samalla kokeilla onneani keski-ikäiseltä miesmyyjältä.
Noh, englannin suhteen kohde oli ehkä huonoin valinta ikinä, mutta hetken päästä löydettiin yhteinen sävel, jonka jälkeen istahdettiin Markon kanssa
jonkun puskista tulleen miehen avolavan kyytiin. Päästiin perille, eikä maksanut mitään.
Kanankoipea…sitä itseään. Koko setti maksoi noin 3 euroa
Palmy Home vaikutti ihan hyvältä paikalta viettää yö, joskin hotellin henkilökunta ei myöskään puhunut englantia, ja meidän oli tarkoitus kysellä neuvoa
saarille menosta. Thaimaan opaskirjaa ei olla hankittu, joten liikkutaan pääosin netin ja puskaradion avustuksella. Saatiin tarvittavat tiedot kuitenkin netistä ja seuraavana aamuna uuden respatytön avustuksella päästiin liikenteeseen. Otettiin paikallinen ”bussi” satamalaituriin, jossa saatiin kuulla, että laiva lähteekin vasta kello 14. Maksettiin kyydit ja yhden yö majoitus saarilla, jonka jälkeen lähdettiin takaisin kaupunkiin tappamaan aikaa.
Kaupungissa oli kuumia lähteitä, ja edellisen kokemuksen jälkeen haluttiin päästä uudestaan. Pulahdettiin ammeeseen ja tuttuun tapaan vettä alkoi kaatamaan niskaan. Se viilensi mukavasti ilmaa, joten kuumassa vedessä lilliminen oli jopa miellyttävää…
Siihen asti, kunnes alkoi tuntumaan jotain outoa päänahassa..ja korvissa ja lopulta koko naamassa. Mun päänahka turposi, samoin kaikki osat naamasta ja koko pään seutu oli lopulta tulessa. ”Lämpöallergia” iski tällä kertaa entistä suuremmalla raivolla. Pikkuhiljaa aloin myös menettämään ääntäni, vatsa kipeytyi ja tuli heikko olo. Ajatus siitä, että ollaan maapallon toisella puolella kaupungissa, jossa harva tuntuu puhuvan englantia, ei kohtausta helpottanut. Lääkäreiden tai sairaaloiden tasosta ei myöskään ollut mitään käryä. Sen tiedostin, että tuon tasoinen allerginen reaktio saattaa olla jopa hengenvaarallinen. Päätin odottaa kuitenkin hetken ja oireiden pahentuessa kiirehtiä lääkäriin. Oireet eivät näyttäneet ainakaan pahentuvan ja pikkuhiljaa turvotus alkoi laskemaan. Saarille meno tänään ei tuntunut millään tasolla enää järkevältä idealta. Tähän aikaan vuodesta 90 prosenttia paikoista siellä olisi kiinni, eikä lääkärin olemassaolosta ollut varmuutta. Päätettiin jäädä Ranongiin vielä yhdeksi yöksi seurailemaan tilannetta.
Kävin illemmalla vielä lääkärissä siinä toivossa, että saisin hätälääkityksenä adrenaliinia mukaan seuraavien kohtausten varalta. Kortisonitabletit eivät näyttäneet allergiaa ainakaan lieventävän. Pääsin lääkäriin, ja ensimmäinen toimenpide siellä oli verenpaineen mittaus ja paino…alkoi siis hyvin lupaavasti. Kumma, etteivät pituutta mitanneet… Lääkärin huone oli ehkä 10 neliön kokoinen, joista viisi neliötä oli kotiteatterilaitteille,loput pöydälle ja tuolille. Pöydällä makasi iPadi, jossa pyöri jalkapallo. Selitin tilanteeni, kai se ymmärsi. Seuraavaksi kuunneltiin sydän ja keuhkot. Kaikki kunnossa, ja pussillinen entistä vahvempaa kortisonia kouraan. Kiitos ja hei!
Maksoin käynnistä 3 euroa.
Tuloksettomista lääkärikäynneistä huolimatta päätettiin kuitenkin seuraavana päivänä lähteä saarille, mutta valittiin kahdesta vaihtoehdosta enemmän liikennöity Koh Phayam. Saarella olisi lääkäriasema, johon voisi tarvittaessa turvautua. High-seasonilla saari on kuulema täynnä turisteja, mutta tällä hetkellä 80 prosenttia resorteista olisi myös täällä kiinni. Kuulosti hyvältä.Aamulla herättiin ja ehdittiin nipin napin ensimmäiseen lauttaan.
Oli Markon syntymäpäivä ja tarkoituksena oli järjestää jotain spesiaalia tälle päivälle, mutta kaiken hässäkän jälkeen se jäi. Saavuttiin Koh Phayamille auringon paistaessa. Hypättiin skootteritaksien kyytiin ja suunnattiin majapaikan metsästykseen. Skootterit veivät meidän pitkälle hiekkarannalle, jossa ei näkynyt ainuttakaan ihmistä.Bungaloweja näkyi useita, mutta kaikki olivat sulkeneet ovensa. Hetken päästä rannalta juoksi nuori poika,joka ohjeisti meidät omalle resortilleen. Huoneet olivat aivan mahtavia. Normaalisti huone täällä maksaisi 1000-1500 bhatia yöltä, mutta low-seasonin takia hinnat olivat puolitettu. Saatiin luxushuone 400 bhatilla yö (noin 10 €),joten päätettiin asettua taloksi. Huoneessa oli ”olohuone”, kingsize sänky ja hieno vessa. Vessan keskellä kasvoi puu ja suihku oli tehty bambusta. Matkustamisessa turistikauden ulkopuolella tosiaan on omat hyvät puolensa! Lisäksi resortissa näytti meidän lisäksi olevan vain 3 muuta asiakasta.
Saari on kohtalaisen iso, joten päätettiin vuokrata skootteri välimatkojen taittamiseen. Hyvän pyörän saa 150-200 bhat/pv. Vuokrattiin pyörä ehkä maailman nyrpeimmältä mummolta, joka ei puhunut lainkaan englantia, murahteli jotain aika ajoin. Jätettiin hyvin turvallisin mielin Markon passi pyörän pantiksi ja lähdettiin tutkailemaan saarta. Käytiin ehkä saaren jokaisella rannalla, ja kaikille oli rakennettu eritasoisia bungalowi-kyliä. Yksikään niistä ei näyttänyt olevan auki, joten tultiin siihen tulokseen, että 95 prosenttia saaresta oli sulkenut ovensa. Yritettiin etsiä avonaista baaria, jossa olisi voinut juoda synttärijuomat, mutta etsintä ei tuottanut tulosta ja päädyttiin omalle resortille
Marko lähti kävelemään vielä rannalle, jolloin sain tilaisuuden tilata yllätysjuoman. Paikan pitäjä kaivoi esille kaikki mahdolliset viinapullot ja listan drinkkireseptejä, jonka jälkeen sain sekoitella itse mieleisiäni juomia omilla mittasuhteilla. Lisäksi poika tarjoutui tekemään kynttilöillä koristellun pannukakun, ja kun Marko tuli takaisin kävelyltään päästiin laulun saattelemana syömään ”synttärikakkua” 😀 Ei mitään spektaakkelimaista, mutta yritystä ainakin!
Seuraavien päivien aikana olemiseen kehkeytyi omat rutiininsa. Aamuisin herättiin ilman herätyskelloja (pyrittiin muutenkin elämään ilman kellonaikoja, tosin vähän huonolla menestyksellä) ja päräytettiin skootterilla aamupalalle muutaman kilometrin päähän saaren ”keskustaan”. Itsekin kokeilin välillä ajamista (ensimmäistä kertaa elämässäni!), ja tunnetusti hyvänä moottoriajoneuvojen kuljettajana onnistuin tehtävässäni loistavasti. Äiteille tiedoksi, että täällä ei käytetä kypäriä, eikä promillerajoja tunneta, ja kertomuksien mukaan turistit ajavatkin täällä aika-ajoin holtittomia kolareita. Me ei moisiin ryhdytä!
Tänään tultiin takaisin saarilta. Beachit jäivät taakse ja edessä 1,5 viikkoa kaupunkielämää ennen kotiinpaluuta. Lähdetään muutaman tunnin kuluttua kohti Bangkokia ja jossain vaiheessa todennäköisesti suunnataan vielä kohti pohjoista, jos voimia riittää. Käydään hakemassa lämpökylpy ennen koleaan Suomea (tiedän, siellä on jo kesä!). Chiang Maissa ennusteiden mukaan mittari paukkii neljässäkympissä ja yli.
Käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa.
No Comments