fbpx
Menu

Superlatiiveja ja hotellielämää – Ensitunnelmat Dubaista

”Unelmaloma Dubaissa” on nyt ohi. Vaikkei vauva-arkea pääsekään noin vain pakoon edes ulkomaille, tuntuu tämän loman jälkeen siltä, että pitkästä aikaa on saanut oikeen kunnolla levättyä. Viikko hotellielämää, aurinkoa ja palmupuita loivat hyvät puitteet relaamiselle, ja puolihoito valmiiksi katettuine pöytineen maistui erityisen makoisalta kiireisen arkihässäkän keskellä. Tässä oli siis kaikki avaimet akkujen täydentämiseen.

Kuulostaa niin epätyypilliseltä minulta ja meidän matkustustyyliltä, mutta nyt alan vihdoin ymmärtämään niitä perheitä, jotka mielellään lähtevät pakettimatkoille, viettävät 7 päivää viikossa rantatuoleilla ja kävelevät valmiiksi katettuun pöytään sen sijaan, että kuluttaisi aikaansa kaupungin parhaimman ravintolakokemuksen metsästämiseen.

All inclusive -systeemi on omiaan siihen, että voi heittää aivot narikkaan ja keskittyä lomailuun. Omatoimimatkailun puolestapuhujana jopa hieman hävettää sanoa, että tällainen lomahan kyllä toimii, jos matkan agenda on rentoutua ja viettää kissanpäiviä hellehattu päässä, lukea kirjaa ja syödä hyvin. Dubai on paikkana myös ihan omiaan sellaiselle. Läpi vuoden posottava aurinko takaa 99% varmuudella selkeää säätä ja lämpöä, ja kaupungin turistiystävällisyys toivottelee lämpimästi tervetulleeksi kenet tahansa.

Meidän matka oli siis Apollomatkojen sponssaama ”Unelmaloma Dubaissa”, jonka sattumalta voitin osallistuttuani johonkin yksittäiseen netissä törmäämääni arvontaan. Voittomatkaan kuului lentojen, majoituksen ja puolihoidon lisäksi kaksi vapaavalintaista opastettua retkeä Dubaissa tai sen lähiympäristössä. Lennot olivat Finnairin suorat lennot ja majoituimme viiden tähden hotellissa, Habtoor Grand Beach Resortissa.

Dubai habtoor grandDubaiYogaia + mandukaHabtoor grand torni

Saimme miellyttävän huoneen hotellin 22. kerroksesta. Näkymät huoneen ranskalaiselta parvekkeelta loksautti leuat auki. Alla avautuva Persianlahti ja illalla syttyvä kaupungin valomeri sekä hotellin allasalue palmupuineen vangitsivat katseen useaan otteeseen. Kyllä meillä kävi ihan käsittämätön mäihä!

Emme olleet koskaan aiemmin käyneet tuollaisessa hotellissa, jossa kaikki tarvittava oli käytännössä hotellin aitojen sisäpuolella. 8 eri ravintolaa, jalokivikauppa, matkamuistomyymälä, spa, kuntosali, tenniskenttä, kolme uima-allasta ja lapsille oma allas vesiliukumäkineen, oma hiekkaranta….mitähän vielä. Paikka oli niin iso, ettei meillä tullut edes käytyä kaikkialla.

Silti hotelli taisi olla ainakin Dubain mittakaavassa enemmänkin sellaista neljän tähden luokkaa, ainakin nettikommentoinneista päätellen, mutta me ei oltaisi enempää kyllä osattu toivoa. Näiltä osin puitteet olivat siis aivan vallan kunnossa, vaikka tuollainen paikka alussa herättikin hiukan hämmennystä. Loppujen lopuksi kotiuduttiin erittäin hyvin.

Mutta vaikka kuinka meitä hemmoteltiin viiden tähden hotellielämällä, ja vaikka kuinka pääsin kiinni aurinkotuoleilla löhöilyyn, tunsin ennen kaikkea oloni kiusaantuneeksi siitä, että tarjoilijat kumartelivat aamusta iltaan, joku kävi kiillottamassa joka päivä altaalla löhöillessäni aurinkolasini ja pyyhkeet kannettiin puolestani tuoleille, koska hei, enhän mä nyt millään jaksaisi kolmea pyyhettä itse kantaa! Selkeästikään en ole tottunut tällaiseen huolenpitoon ja siitä syystä taidan myös jatkossa suosia penninvenyttäjän majoitusvaihtoehtoja.

Dubaista ylipäänsä ei ollut ihan kamalasti mitään odotuksia ennakkoon. Tiesin, että kaupunki on moderni kovaa vauhtia kasvava businesskeskus ja turistien suosima aurinkolomakohde, ja kuten tuossa jo aiemmin sanoin, kaupunki tuntui ihan mielettömän turistiystävälliseltä, mitä nyt pintapuolin sitä ehdittiin näkemään. Avuliaita ja hymyileviä ihmisiä löytyi joka kadunkulmalta. Eikä ihme, sillä onhan turismi yksi Dubain merkittävimmistä, jossei nykypäivänä merkittävin tulonlähde.

Habtoor hotelli

Täytyy tähän väliin todeta, että itse en ole koskaan ollut tällaisten suurkaupunkien fani. Pilvenpiirtäjät eivät ole aiemmin hetkauttaneet juuri suuntaan tai toiseen, eikä rahalla mässäily ole olleenkaan se, josta saan kiksejä.

Mutta tämän reissun jälkeenpä voin taas kääntää sivua kirjassa ja todeta, että onhan tuollainen kaupunki, joka on täynnä loistohotelleita ja maailman suurinta noh, kaikkea aivan oma lukunsa, eikä tuota Dubain touhua voi muuta kuin hämmästellä, ihastella ja kauhistella. Kaikkea samaan aikaan.

Burj al arab hotelliaula DubaiDubai the beachDubai Atlantis

Se, mitä Dubaista ei löydy, sitä ei ole olemassakaan. Dubai on superlatiivien kaupunki. Tuntuu siltä, että kaupunki haluaa pitää itsellään maailman isointa titteliä, oli kyse mistä tahansa. Maailman isoin ostoskeskus, maailman kallein hotelli, maailman korkein rakennus, maailman isoin sitä ja maailman ainut tätä… Ja jos joku yrittää mennä ohi, ottaa Dubai tämän haasteena. Kaupunki haluaa olla yksinkertaisesti paras. Tämä lienee toimiva systeemi ainakin ylläpitämään turistivirtaa, sillä kyllähän tällainen toiminta nyt kiehtoo ja herättää mielenkiinnon. Omalla tavallaan.

Kaikessa suuruudenhulluudessaan, loisteliaisuudessaan ja yrjöttävyydessään oli Dubai ihan mahtava nähdä. Olen iloinen, että pääsin näkemään kaupungin ihmeet omin silmin ja maistamaan palan luksuselämää. Elämää, joka on niin kaukana omasta arjestani. Mutta jos en nyt satu voittamaan uutta matkaa Dubaihin, en uudestaan tuonne kyllä lähtisi.

Vaikka Dubai on toki paljon muutakin kuin loistohotelleita ja merenrantaa, ja nähtiinkin varmasti vain murto-osa kaupungista, ei minulla ole minkäänlaista hinkua palata takaisin noihin kulisseihin. Kaupungissa ei ole minulle mitään, mitä jäin erityisesti kaipaamaan, ja jos vaihtoehdot olisi lähteä Dubaihin tai pysyä täällä kotimaassa, jäisin tänne. Aurinkoa jaksan kyllä odottaa läpi pitkän talven, jos on pakko.

habtoor pool


•KÄY SEURAAMASSA INSTAGRAMISSA!

• TYKKÄÄ MYÖS FACEBOOKISSA !

• TWITTERISTÄKIN MUT LÖYTÄÄ!

No Comments

  • Reason for Season
    5 joulukuun, 2017 at 2:26 pm

    Oho, aikamoinen tuuri teillä <3. Itsellä on kyllä varsin ristiriitainen fiilis Dubaista, en oikein tiedä, haluanko lähteä käymään siellä ollenkaan. Näitä postauksia on kyllä mielenkiintoista lukea. Mutta niiden kaikkien superlatiivien takana on niin paljon eettisiä ongelmia, että on vaikea suhtautua. Mutta on se vaan kyllä hurjaa, miten överejä juttuja ihminen pystyykään rakentamaan.

    Reply
    • Outi
      5 joulukuun, 2017 at 2:43 pm

      Tismalleen samaa mieltä, enkä tuskin koskaan olisi lähtenytkään Dubaihin juuri tästä samasta syystä, mutta kun voitto osui kohdalle, en epäröinyt hetkeäkään kieltäytyä. Paikka oli hieno nähdä, mutta toista kertaa ei ole Dubaihin tarvetta päästä

      Reply
  • Anne / Matkahetket
    5 joulukuun, 2017 at 5:47 pm

    Varmasti ollut hieno matka ja onpa sinulla hyvä tuuri, kun voitit matkan. 🙂 Minä olen alkanut haaveilla all inclusive -lomista nyt kahden lapsen kanssa, vaikka sellaisella en vielä koskaan olekaan ollut. Puolihoito Sisilian matkalla toi jotakin osviittaa kyllä paketin helppoudesta. 🙂

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 10:38 pm

      All inclusive -on tosiaan ihan toimiva konsepti, jos siihen suhtautuu vaan sen vaatimalla tavalla. Tekstissä on toki hiukan harhaanjohtavasti sanottu, sillä meilläkin tosiaan pakettiin kuului ”ainoastaan” puolihoito, mutta en olisi osannut odottaa kyllä enää mitään lisää. Ja kyllä, ihan uskomaton mäihä käynyt näiden voittojen kanssa! Vaikea edes uskoa!

      Reply
  • Elina Marjaana Travel Blog
    6 joulukuun, 2017 at 7:58 am

    Onnittelut, onpa ollut kiva voittopalkinto! Mä en myöskään koskaan haaveillut Dubaista, mutta päädyin sinne muutama vuosi sitten sen jälkeen, kun olin asunut Etiopiassa. Paluumatka onnistui edullisesti Dubain kautta, joten päätin viettää siellä lopulta viisi päivää. Oli kyllä niin överi! Mulle kävi vähän yllättäen niin, että kun tulin sinne niin erilaisesta ja monin tavoin haastavasta ympäristöstä, olin alussa aivan haltioissani kaikesta tarjonnasta, siisteydestä ja siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy osaamisellaan. Jospa kaiken tämän voisi vielä tehdä ympäristöystävällisestä ja eettisesti kestävällä tavalla, niin why not.

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 10:39 pm

      On tuo kyllä ihan mahtava paikka kaikkine hienouksineen, ja se tekeekin siitä niin överin. Mutta överi ja eettinen samassa paketissa ei ainakaan tässä maailmassa tunnu kamalan realistiselta. Ehkä joskus.

      Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    9 joulukuun, 2017 at 6:26 am

    No olipas mukava arpajaisvoitto ?? Dubai on kyllä aika erilainen ja erikoinenkin matkakohde. Se on luksusta täynnä mutta läsnä on sitten myös se kolikon toinen puoli, eli ulkomailta tuotava työvoima ym. Olisi mielenkiintoista käydä Dubaissa uudelleen sillä käynnistäni on jo 10 vuotta. Uskon että paikka on muuttunut kovasti.

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 4:36 pm

      Ihan mieletön arpajaisvoitto! Kerran elämässä juttuja 🙂 Tavallaan suosittelen menemään paikanpäälle, pällistelemään maailman ihmeellisyyksiä, ihastelemaan ja kauhistelemaan, mutta sitten juurikin tuon kolikon kääntöpuolen takia en haluaisi sanoa, että mene ja koe.

      Reply
  • Suunnaton
    9 joulukuun, 2017 at 12:07 pm

    Teidän matka kuulostaa niin leppoisalta! Ihan mahtavaa voittaa tällainen palkinto, niin voi hyvällä omallatunnolla vain lekotella altaalla ilman sen kummempia suorituspaineita, joita ehkä olisi itse maksamallaan reissulla.

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 4:33 pm

      Tällaisia kyllä kaipaa aina silloin tällöin 🙂

      Reply
  • Sonja | FIFTYFIFTY
    9 joulukuun, 2017 at 6:16 pm

    No vitsi mikä arpaonni teitä suosi! 😀 Aika hyvin kiteytit myös omat fiilikset Dubaista, oli kiva nähdä, mutta uusiksi ei ole hinkua mennä. Las Vegasista tuli vähän samat fiilarit: keskellä kuumaa aavikkoa ihan kaikkea överiä maan ja taivaan välillä. Se ei koskaan riitä kyllä säväyttämään loppupeleissä kovin paljoa.

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 10:42 pm

      Joo uskomaton tuo voitto! Ei pysty ymmärtämään 😀 Voin kuviella, että Las Vegasista tulee juurikin samanlaiset vibat kuin Dubaista. Mutta juurikin tuo muovisuus kaikessa tällaisessa aina tökkii.

      Reply
  • Emilia/Matkan varrella
    9 joulukuun, 2017 at 9:51 pm

    Wau mikä tuuri teillä käynyt! Ihana piristys tähän kylmään ja pimeään kauteen. Olin Dubaissa reilu kymmenen vuotta sitten, ja fiilikset on aika samanlaiset kun sulla. Se oli kiva nähdä, mutta uudestaan en välttämättä ainakaa hetkeen lähtisi ellei tulisi vastaan jotain törkyhalpoja lentoja. 😀

    Reply
    • Outi
      9 joulukuun, 2017 at 10:43 pm

      Niinpä, ihan mieletön tuuri! Näitä lisää! 😀 Mulla ei kyllä olisi ikinä tullut lähdettyä Dubaihin ilman tuota voittoa, joten siinä mielessä aika hyvä mäihä kävi, että meidät lennätettiin juurikin tuonne. Oli ihan kiva nähdä, mutta kiitos, se riitti.

      Reply

Leave a Reply