fbpx
Menu

Rataskaevu 16 – hitistä hudiksi?

Tallinnassa sitä odottaa aina kieli pitkällä, milloin pääsee syömään. Lähes poikkeuksetta ravintolakokemukset ovat olleet positiivisia yllätyksiä: laskun summa jaksaa aina ihmetyttää ja suuhun lakoavan ruoan maittavuus hymyilyttää.

Viime vuosina olen tajunnut olevani melko kaavoihin kangistuvaa sorttia. Vaikka kaupunki tarjoaisi yhä enenevässä määrin upeita, laadukkaita ja jokaisen lompakolle sopivia ravintoloita, en ole käynyt kuin Tallinnan muutamassa eri ravintolassa huolimatta siitä, että reissuja sinne on viime vuosina tullut tehtyä vähintään muutaman kourallisen verran. Parin tunnin päiväristeilyillä sitä erityisen helposti tarttuu niihin tuttuihin ja turvallisiin ruokapaikkoihin. Aina se ei kuitenkaan kannata.

Rataskaevu 16 tuli tutuksi muutama vuosi takaperin, jolloin ravintolakokemus vei kielen mennessään. Enää en muista mitä pöytään tuotiin, mutta sen muistan, että olin pakahtua: ruoka, miljöö, palvelu ja tietenkin hintataso tekivät vaikutuksen. Seuraava kerta olikin jo hiukan latteampimutta siitä huolimatta haksahdin samaan tuttuun paikkaan kolmannen kerran. Täytyy myöntää, että tällä kertaa kyllä valintaan vaikutti paljolti sijainti. Ihanan rauhallinen sisäpiha veti puoleensa mukana matkustavan natiaisen takia.

Rataskaevu 16 vanha kaupunkirataskaevu 16 tallinnatallinna rataskaevu 16 ravintolaTallinna rataskaevu 16 vanha kaupunki 

Alkuruoaksi otin raikkaan parsasalaatin, joka oli nimensä veroinen ja sopi mainiosti kuumaan kesäpäivään. Maut olivat kohdillaan eikä tässä annoksessa ollut mitään valitettavaa. Äiti nappasi vuohenjuustoa vadelmien kera ja täytyy myöntää, että oman annoksen hyvyydestä huolimatta oli pienoinen annoskateus iskeä.

Pääruoat eivät sitten tehneetkään enää minkäänlaista vaikutusta. Lautaselleni päätyi mauton kuhafilee, mikä harmitti vietävästi. Kalan maustaminen ei liene mitään tähtitiedettä, ja tämän tyyppiseltä ravintolalta olisin odottanut paljon parempaa. Äidin kananrintaa vaivasi sama mauttomuus, joten pääruokien tuottama pettymys varjosti koko ravintolakokemusta.

Äärimmäisen mukavista tarjoilijapojista, hintatasosta ja maukkaista alkupaloista huolimatta täytynee kuitenkin todeta Rataskaevu 16:n olleen tällä kertaa huti. Hittiravintolat löytynevät jostain toisesta osoitteesta.

Hintataso oli edelleen siedettävä, mutta taitaa Tallinnakin hiljalleen ruveta hilaamaan hintojaan ylemmäs. Enkä ihmettele. Kaupunki on aina kesäisin täynnä turisteja ja kaikki tuntuvat ylistävät ravintolatarjontaa. Tyhmä se olisi, joka ei pyytäisi.

Seuraavalla kerralla otan asiakseni avartaa katsettani ja ottaa suunnaksi jonkun uuden ruokapaikan. Vaikka kolme kovaa Vegan V, F-hoone ja Rataskaevu 16 ovatkin tähän asti tarjonneet makoisia elämyksiä, on aika ottaa askel eteenpäin ja hypätä pois mukavuusalueelta. Ravintola Cru on ollut hehkutuksen kohteena lähiaikoina, joten uskaltautunen seuraavaksi sinne. Tai ehkäpä ensi kertaan mennessä pinnalla porskuttaa jo jokin aivan toinen ravintolatulokas. Tallinnaan kun taitaa uusia ravintoloita tällä hetkellä nousta kuin sieniä sateella.

Tallinna vanha kaupunki ravintolaTallinna ravintola


• KÄY SEURAAMASSA INSTAGRAMISSA!

• TYKKÄÄ MYÖS FACEBOOKISSA !

• TWITTERISTÄKIN MUT LÖYTÄÄ!

No Comments

  • Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    2 heinäkuun, 2017 at 11:04 am

    Tämä vaara piilee aina paljon hehkutetuissa ravintoloissa. Asiakkaita riittää, vaikkei tasoa pidettäisikään niin korkealla. Sääli sinänsä, etenkin jos ennakko-odotukset on korkealla ja ruokanautinnosta tuleekin pettymys. Tuosta mainitsemastasi Crusta tykkäsin. Kiva miljöö ja hyvää ruokaa kohtuuhintaan.

    Reply
    • Outi
      2 heinäkuun, 2017 at 11:53 am

      Tällä kertaa tosin ennakko-odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla koska edellinen kerta oli myös ollut keskinkertainen. Mutten ihan näin huonoa lopputulosta olisi odottanut. Mutta tämä oli taas hyvä muistutus siitä, ettei aina kannata luottaa siihen tuttuun ja turvalliseen. Crusta olen tosiaan kuullut paljon hyvää! Toivottavasti taso säilyy ainakin siihen asti, että itse pääsen sen kokemaan 🙂

      Reply
  • Maarit Johanna
    2 heinäkuun, 2017 at 11:27 am

    Voi surku! Ite oon käynyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla oli kyllä huippupalvelu, sekä mahtavat sapuskat. Harmi, jos on ollut huti keikka, mutta sitä sattuu vissiin paremmissakin osoitteissa. Onneksi Tallinnassa on valinnan varaa 🙂

    Reply
    • Outi
      2 heinäkuun, 2017 at 12:03 pm

      Juu, harmi sinänsä kun tykkään ravintolasta, miljööstä ja palvelu on ollut aina mitä mainiointa. Toisaalta pettymyksessä saatta piillä sitäkin, että jos ensimmäinen kerta jossain on ollut ihan mahtava, jää seuraavat kerrat helposti sen varjoon. Sitä kai asettaa odotukset seuraavalla kerralla liian korkealle 🙂

      Reply
  • Pia / Lyhyenä hetkenä
    2 heinäkuun, 2017 at 11:36 pm

    Jostain syystä olen itse vältellyt Rataskaevua, ehkäpä juuri siksi, että sitä on hehkutettu niin urakalla. Kun odotukset ovat korkealla, kapsahtaa katajaan helpommin. Suosittelen seuraavalle kerralle Salt-ravintolaa, joka on hieman syrjemmässä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä satamasta ja esim. Kaubamajalta. Myös Cru on käymisen arvoinen!

    Reply
    • Outi
      3 heinäkuun, 2017 at 9:39 am

      Kiitos! Toivoinkin että ihmiset laittaisivat tänne omia suosikkejaan. Vaikka kyllähän sitä on helppo kaivaa ravintolasuosituksia mistä vaan netistä, mutta hädän hetkellä on hyvä olla muutama kova takataskussa 🙂

      Reply
  • Sandra
    4 heinäkuun, 2017 at 8:48 am

    Itse eksyin tuonne vahingossa viime kesä eikä ollut mitään ennakko-odotuksia, joten olin oikein tyytyväinen keittolounaaseeni. Jos olisin tiennyt, että tämä on juuri se hypetetty paikka, niin odotukset olisivat olleet aivan erilaiset. Joka tapauksessa Tallinnassa on niin paljon hyviä ravintoloita, että tuskin valinnanvaran puutetta tulee. Voi kun pääsisi sinne taas!

    Reply
    • Outi
      4 heinäkuun, 2017 at 11:51 am

      Tuo on juuri se, miksi ei kannattaisi koskaan liikaa lueskella ennakkoon arvosteluja ravintolasta. Mutta toisaalta harvoin sattuu hyvää kohdalle jos sattumanvaraisesti lähtee kokeilemaan ravintoloita. Tallinnassa pitäisi viettää muutama päivä pelkästään ravintoloissa ja kahviloissa kierrellen

      Reply
  • Terhi / Muru Mou
    4 heinäkuun, 2017 at 1:30 pm

    Sama juttu kävi meillä F-hoonessa, alkuruoat vei kielen mennessään mutta pääruoat oli pettymys. Rataskaevussa en ole vielä käynyt, joten oli hyvä lukea tämä postaus: on odotukset sitten hieman matalammalla kun sinne joskus päädyn 🙂

    Reply
    • Outi
      5 heinäkuun, 2017 at 9:41 pm

      F-hooneessa myös mulla samanlainen kokemus. Ensin oli ihan huippu ja seuraava kerta keskinkertainen. Voihan se olla sattumaa, huonosti valittu annos tai huono päivä kokilla. Mutta laadukkaassa ravintola laadun pitäisi olla vakio 🙂

      Reply
  • Teija / Lähdetään Taas
    6 heinäkuun, 2017 at 2:36 pm

    Meillä tuo Rataskaevu 16 oli myös pieni pettymys. Onneksi kaupungista löytyy tosiaan paljon muitakin ravintoloita, ja hintataso on edelleen ihanan huokea siitä huolimatta, että hintataso hieman nouseekin. Tallinnassa on vaan niin hienoa käydä syömässä 🙂

    Reply
    • Outi
      11 heinäkuun, 2017 at 9:06 pm

      Harmi että tuo Raraskaevu 16 on pettänyt niin monet. Sijainti ja miljöö on niin ihana, samoin ideat ruoissa, mutta loppusilaus tuntuu puuttuvan :/

      Reply
  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    9 heinäkuun, 2017 at 12:25 pm

    Eih, Tallinna ei saa nostaa hintojaan! Sehän on puolet siellä matkailun ilosta. 😀 Mä olen useassakin tallinnalaisravintolassa huomannut, että vaikka kaikki muuten menisi nappiin, maustaminen on jäänyt puolitiehen. Noh, sopii varmaan useimmille mauttomaan ruokaan tottuneille suomalaisille, mutta meillä pn totuttu syömään kunnolla maustettua ja sitä odottaa sitten ravintoloissakin…

    Reply
    • Outi
      11 heinäkuun, 2017 at 9:05 pm

      Joo sama juttu, mausteisten ruokien puolesta täälläkin liputetaan. Ärsyttävintä on juuri se, kun raaka-aineet on kunnossa mutta mausteet unohdettu. Mausteet on kuitenkin ruoanlaiton kulmakivi

      Reply

Leave a Reply