Lähdettiin Kuala Lumpurista bussilla kohti Marangia, josta oli määrä ottaa venekyyti reissun ensimmäiselle saarelle. Oltiin ostettu bussiliput lähimpään isompaan kaupunkiin, Kuala Terengganuun, mutta tarkoitus oli hypätä pois bussista jo aikaisemmassa pienessä kylässä, Marangissa. Ennen bussin lähtöä alettiin selvittämään bussikuskin kanssa, missä meidän tulee hypätä pois. Kävi kuitenkin melko nopeasti ilmi, ettei bussikuski puhu sanaakaan englantia, ja hetken kuluttua koko muu bussi selvittelee meidän mahdollista poistumispysäkkiä.
Tilanne rauhoittui noin 10 minuutin selvittelyn jälkeen, ja bussi lähti ehkä 15 minuuttia myöhässä. Määränpäähän saavuttaessa koko muu bussi oli tyhjentynyt lukuun ottamatta vanhempaa pariskuntaa. Jo hyvissä ajoin ennen meidän pysäkkiä (joka oli siis keskellä maantietä, ei todellisuudessa pysäkki lainkaan) edessä istuva mies herätteli meidät ja kertoi sekä meille, että kuskille, että kohta meidän oli määrä hypätä pois. Ja siellä se satama jo näkyikin. Kiitos avuliaalle kansalle!
Bussimatka itsessään oli luksusta edellisiin verrattuna. Penkit olivat kingsize kokoa ja ne sai halutessaan makuuasentoon. Lisäksi tiet täällä on yhtä hyvässä kunnossa kuin Suomessa, joten matka oli kuuteen tuntiin nähden erittäin kivuton.
Kapas Beach Chalet. Näkymä meidän kuistilta.
Satama oli täynnä matkatoimistoja, jotka tarjosivat kyytiä Kapakselle. Hypättiin paattiin ja 10 minuutin päästä oltiin perillä. Ja vastaanotto oli lämpimistä lämpimin. ”Welcome to paradise!” oli ensimmäinen kommentti, ja totta tosiaan, aikamoinen paratiisisaarihan se oli. Saatiin oma bungalowi, jonka jälkeen paikan yksi pitäjistä (Kayan nimeltään) kertoi meille saaresta ja sen parhaista snorklausmahdollisuuksista yms.
Kirjauduttiin sisään Kapas Beach Chalettin ja huomattiin, että samaan paikkaan oli päivää aiemmin tullut kaksi suomalaista tyttöä. Sen kummemmin asiaa miettimättä paineltiin hetimiten mereen vilvottelemaan. Ensikosketus meriveteen, nam! Samoihin aikoihin veteen pulahti kaksi keskenään ruotsia puhuvaa tyttöä ei kauaksikaan meistä. ”RANTARUOTTALAISIA!” oli Markon ensimmäinen kommentti äänenvoimakkuutta säästelemättä. Ja kas kummaa, tyttöjen lauseiden välistä saattoi erottaa suomenkielisiä sanoja. Korvat punasina hippulat vinkuen lähdettiin rannalle kuivattelemaan. Annettiin siis paras mahdollinen ensivaikutelma.
KBC osoittautui saaren ykköspaikaksi. Ensimmäinen ilta oli tosin tietynlainen pettymys ja shokki. Unelma hiljaisesta rantaelämästä murentui, kun noin kello 23.00 paikan ravintolassa alettiin pyörittämään elokuvaa kaijuttimet kaakossa. Meidän maja oli kaiken lisäksi aivan ravintolan vierustalla, joten jälleen kerran oli kaivettava korvatulpat korviin (joo, olishan sitä leffaa tietenkin voinut mennä katsomaankin).
Illan ärsytys väistyi heti seuraavana aamuna, kun lähdettiin tutkiskelemaan saarta. Lähdettiin suomalaisten tyttöjen (niin siis paikattiin illalla törppöilyt, ja mentiin istuskelemaan niiden pöytään toviksi) ja ranskalaisen pojan kanssa viidakkokävelylle saaren toiselle puolelle. Vastassa meitä oli veneen kanssa Kayan ja joku vanhempi länsimaalainen mies, joka hengailee kuulema sillä saarella enemmän kuin kotonaan.. Ne toi mukanaan muutamia jätesäkkejä, johon keräiltiin monsuunin mukanaan tuomia roskia. Ja niitä oli paljon! Ihminen on kyllä saastanen! Päivän hyvä työ tehty ja lähdettiin snorklailemaan. Se oli mun ensimmäinen kerta ja hurahdin heti. Huhhuh mitä koralleja ja sitä kalojen väriloistoa. Aivan mieletöntä! Näin melko ison rauskun. Muiden kalojen nimet on vielä vähän hakusessa 😉 Nemoja oli paljon. Rankalainen oli nähnyt saaren toisella puolella useita haita. HUI! Lähdettiin venekyydillä muutaman tunnin jälkeen takaisin mestoille.
Oltiin saarella yhteensä neljä yötä. Yhtenä päivänä käytiin kajakkiretkellä ja muut päivät aika pitkälti loikoiltiin. Saari on vielä erittäin hiljainen ja majapaikan pitäjiä taitaa yhteensä olla 4-5. Ja kun käveli 10 minuuttia pois vilkkaimmalta rannalta, pystyi päivän viettämään ihan rauhassa omalla rannalla. Kalja oli kallista. Tölkki maksoi ehkä 2,5 €, eikä pikkukaupoissa myyty lainkaan. Aika monella olikin omia juomia mukana ravintolassa, viinipullosta viskipulloon. Me oltiin ostettu Helsinki-Vantaalta kossupullo sitä ajatellen, että voidaan juottaa sitä ulkomaalaisille. No, parempiin suihinhan se meni perjantai-iltana BBQ-illallisen merkeissä. Ruoka saarella oli tosi hyvää ja hinnat tietenkin vähän korkeemmat kuin mantereella.
Reikä seinässä
Pulau Perhentian
Nahka kärynneenä lähdettiin neljän päivän jälkeen seuraavalle saarelle, Perhentianille.
Oltiin luettu Perhentianista paljon hyviä juttuja ja odotettiin innolla sinne pääsyä. Matka Kuala Besuttiin taittui paikallisbussilla, jonka jälkeen piti matkata 30 minuuttia veneellä määränpäähän. Oltiin onnekkaita, sillä bussin saavuttua päivän viimeinen venekyyti lähti 5 minuutin kuluttua. Venekyyti oli mukava kaikista kauhutarinoista huolimatta.
Perhentian oli Kapasiin verrattuna turistirysä. Tosin melko hiljainen sekin, mutta vasta sinne saavuttaessa ymmärrettin Kapasin ainutlaatuisuus. Ja se ihmetyttääkin, kuinka todella lähellä mannerta oleva saari on pysynyt niinkin hyvin suurten tursitimassojen ulottumattomissa. Kapasin omistaja kertoi, että vielä muutamia vuosia sitten Lonely Planetissa oli ainoastaan muutaman rivin maininta saaresta. Vuosi vuodelta kertomukset kuitenkin pidentyvät, joten ilmeisesti onnituttiin näkemään saari vielä ennen kuin se kasvattaa suosiotaan.
Perhentianille saavuttaessa jäätiin hiljaisemmalle puolelle saarta (Coral Bay). Saatiin huone melko nopeasti muttei kuitenkaan oltu täysin tyytyväisiä siihen vaan lähdettiin metsästämään parempaa paikkaa seuraaviksi öiksi. Ja saatin ehkä saaren parhaat paikat: pieni bungalowi viidakon laitamilla omalla terassilla lähes meren päälle rakennettuna. Kyllä kelpasi.
Päivät kuluivat makoillessa ja syödessä ja makoillessa. Nahka paloi monta kertaa, ikinä ei opi. Mulla on tällä hetkellä ”kauniin tasainen rusketus”. Punasia läikkiä ja viiruja koko kropassa ja osa nahkasta kuoriutuu hyvää vauhtia pois. Markolla oli muutama päivä selkä täysin rakkuloilla ja tällä hetkellä iho kuoriutuu pois. Ilmoja siis pitelee.
Eräs pikku fakta vaan varjosti meidän loppureissua. Unohdettiin käydä automaatilla ennen saarelle tuloa, eikä saarella ollut mahdollista nostaa rahaa. Loppuaika olikin rasittavaa pennosten laskeskelua, kunnes tajuttiin, että osassa ravintoloista käy kortti. Se pelasti meidät liian aikaiselta poislähdöltä
Toiselle puolelle saarta, Long Beachille, oli noin kymmenen minuutin kävelymatka. Käytiin joku päivä kävelemässä ja päädyttiin ehkä saaren kalleimpaan ravintolaan. Päivä oli muutenkin pienten vastoinkäymisten aikaa lähinnä raha-asioita puljaillessa, joten päätettiin pistää kortti vinkumaan. Syötiin hyvin (paras salaatti tähän mennessä, niin oli hintakin) ja juotiin hienot drinkit. Oli sopivasti äitin syntymäpäivä, joten skoolattiin sille. OnneaOnnea! Illalla maistui kalja vähän enemmänkin. Vaikka se oli täälläkin aika kallista, niin ainakin se oli Changia, Thaimaan helmeä ihmiskunnalle! Ja koska pystyttiin syömään ravintoloissa, joissa kortti toimi, niin pistettiin viimeiset rahat toisiksiviimeisen illan kunniaksi olusiin 🙂
Luonnon spa.
Seuraava päivä meni taas rannalla löhöillessä. Kohmelon voittamisen lisäksi oli vuorossa takareisien ja pohkeiden kärvennys. Aurinkorasvat olivat menneet niin sanotusti reisille ja pohkeissa oli hetken auringossa oleilun jälkeen sormenjälkiä niissä kohdissa, joihin olin yrittänyt rasvaa valella. Kaunista, niin kaunista! Mutta kohmelo jäi ainakin kertalaakista mereen. Lähdin snorklailemaan, ja mikäs se siellä? No HAI! Eikä mikään ihan pikkusintti vaan pituutta oli varmaan mun verran. Sydän pomppas ympäri ja lähdin aika nopeasti rantaa kohden. Kilttejähän ne taitaa tuolla olla, mutta pelottavia ne on silti. Marko oli harmillisesti unohtanut snorkkelit kämpille eikä sen vuoksi haita ehtinyt näkemään.
Ystävämme Gekkonen tuli pitämään huolta huoneen torakkakannasta. Torakat tosin pitivät hereillä muutamana yönä ällöttävällä sirityksellään.
Varaanin kotikolo puun uumenissa. Saarella eleli ihmisen kokosia varaaneita. Nähtiinkin muutama.
Seuraavana päivänä oli poislähdön aika. Lähdettiin viimeisellä veneellä saarelta ja otettiin yöbussi kohti Kuala Lumpuria. Venereissu oli tällä kertaa aika paljon hurjempi kun tulomatka. Merenkäynti oli huomattavasti kovempi ja aloin ymmärtämään niitä kuultuja kauhutarinoita. Vene pomppi niin, että pää osui välillä melkeen kattoon. Takana istuvat olivat yltäpäältä märkiä, mutta me istuimme onneksi edessä, eikä kastuttu niin paljon. En tiedä oliko läheltäpititilanne vai normisettiä, mutta kerran vene iskeytyi aallonpäältä sivuttain suoraan toiselle laidalleen. Luulin jo, että se oli siinä. Jalat alkoi aikalailla tutisemaan ja laskin minuutteja perille pääsyyn. Rannan lähettyvillä aallot vaan kasvoi ja saatiin viime sekunneilla vielä kunnon vesipesut.
Nyt odotellaan huoneen vapautumista Kuala Lumpurissa samassa guesthousessa, kuin missä aiemmin oltiin. Yöbussissa ei tullut juurikaan nukuttua ja edellinenkin yö meni kuumuuden vuoksi sivusuun, joten kaksi yötä valvoneena on kovat odotukset ilmaistoidulta huoneelta. Ylihuomenna lähdetään taas lentokoneeseen. Ei oltu täysin varmoja käytetäänkö lento vai ei (maksoi vain 30 €), mutta päätettiin lopulta lähteä pois Malesiasta. Ylihuomenna ylitetään molemmat ensimmäistä kertaa elämässämme päiväntasaaja. Pääkohde sijaitsee päiväntasaajan hujakoilla, mutta saa nähdä minne loppujen lopuksi päädytään. Sulawesille siis!
Käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa.
No Comments