Nizza ei sytyttänyt – Onko Ranskassa jotain mätää?

Heti kättelyyn totean, että minulla oli vallan mainio reissu Nizzassa. Loma tuli tarpeeseen, ja mikäpä olisikaan väsyneelle äidille parasta sielunhoitoa, kuin loma ystävien kesken sinisenä hohtavan Välimeren äärellä? Eipä juuri mikään. Nizza oli kaunis, mutta jotain jäi silti hampaankoloon.

Côte d’Azur eli sininen rannikko on kyllä nimensä veroinen. Jouduin ääneen päivittelemään jopa hiukan epäluuloisena, että voiko todella mikään vesistö näyttää noin kirkkaalta luonnostaan? Kyllä voi ja nyt sen uskon.

Nizzan matka oli kolmas kertani Ranskassa. Ensimmäinen kerta suuntautui Pariisiin, jolloin olin nuori ja eniten kiinnosti Eiffel-tornin lisäksi edullinen viini. Käytiin me Seinellä risteilemässäkin, mutta siitä nyt ei kovasti jäänyt muistikuvia.

Toisella kerralla Ranskassa piipahdin toistamiseen itsekseni Pariisissa, jossa jo hiukan enemmän ihan tosissaan kiertelinkin kaupunkia, mutta yhden yön visiitin jälkeen en voi varsinaisesti sanoa, että olisin ottanut kaupunkia haltuun. Tämäkään kerta ei tehnyt suuren suurta vaikutusta ja matka jatkui Pariisista rannikkokaupunki Montpellieriin junalla, jonne suuntasin katsomaan koripallon EM-kisoja.

Kaupunki oli kaunis, merenranta lähettyvillä ja olisi siellä ollut ihan nähtävääkin. Jotenkin vaan tämäkään paikka ei sytyttänyt.

Laimeista kokemuksistani huolimatta, odotin Nizzalta paljon ja kuvittelin, että omat Ranska-kokemukseni ovat olleet jollain tavalla vääriä. Etten ollut matkustanut oikealla asenteella, oikealla tavalla tai olen ollut väärissä paikoissa. Nizzasta puhutaan paljon hyvää, joten odotin, että kaupunki muuttaisi edes hitusen käsityksiäni Ranskasta.

Haluaisinhan tykätä Ranskasta kuitenkin ihan yhtä paljon, kuin esimerkiksi Espanjasta tai Italiasta.

Vaikka kaupunki oli kaunis ja olisin viihtynyt vielä useammankin päivän sitä tutkaillen, ei Nizza eikä niin ikään Ranska yksinkertaisesti sytytä. Jäinkin reissun jälkeen pohtimaan, onko Ranskassa jotain mätää?

Ilmeisesti sitten on, jos minulta kysytään, sillä kolmannenkin kerran jälkeen päällimmäiseksi tunnelmaksi maasta jäi kolkkous ja ennalta-arvattavuus.

Ystäväporukastamme yksi osasi puhua sujuvasti ranskaa, joten siitä kuuluisasta ranskantaidottomuudesta, jota stereotyyppisesti ranskalaiset vihaavat, tämä ei ainakaan voinut jäädä kiinni. En siis voi sanoa, ettenkö pitäisi Ranskasta sen vuoksi, että rankalaiset olisivat töykeitä, tai että meitä oltaisiin kohdeltu huonosti. Ei. Päinvastoin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ranskalaiset ovat käyttäytyneet aivan mainiosti, ja erityisesti Nizzassa saimme osaksemme loistavaa palvelua, sillä kielimuuriakaan ei tällä kertaa ollut.

Harmittaa aivan vietävästi, sillä haluaisin tykätä Ranskasta! Haluaisin, että janoaisin sinne uudelleen ja uudelleen. Tutkimaan maaseutua, paneutumaan ranskalaiseen keittiöön jne jne.. Mutta kun sekään ei kiinnosta! Olen käynyt väärissä ravintoloissa, tiedän (Nizzan dieettini oli pizzaa ja pastaa…), mutta rakastan esimerkiksi Espanjassa sitä, että melkein mistä tahansa saa paikallista kohtuuhintaista ruokaa. Ranskassa en ole kokenut niin. Huonoa tuuria vai tietämättömyyttä? Vaikea sanoa.

Mikä Nizzassa sytytti ja mikä ei?

Nizza oli mielestäni tyylikäs paikka. Erityisesti hieno merenranta viehätti, mihin olisi voinut pysähtyä katselemaan nousevia lentokoneita ja sinisiä tyrskyjä vaikka tunneiksi. Siitä osiosta pidin.

Pidin myös Colline du Château-kukkulasta, jonne kiivettiin jalkaisin ihastelemaan kaupungin panoraamamaisemia. Ja kun laskeuduimme takaisin alas kaupunkiin, kylpi hieno palmupuin reunustettu Promenade des Anglais punaisen eri sävyissä auringon madellessa edessä kohoavan kukkulan taakse. Tunnelma oli rennon uninen.

Kaikesta tästä huolimatta, Nizza ei sytyttänyt.

Ja nyt kun tarkemmin mietin, en oikeastaan osaa edes sanoa, mikä osa Nizzasta jäi erityisesti kaihertamaan. Me oltiin liikkeellä hyvällä porukalla, meillä oli ihana reissu ja kaikki sujui kuin rasvattu. Nizza oli nätti, siellä olisi ollut tekemistä enemmän kuin viitsittiin edes tehdä ja lähialueillakin olisi varmasti ollut paljon annettavaa.

Ehkä olisin kaivannut jotain tajuntaa räjäyttävää ravintolakokemusta, kuvauksellisia pikkukujia ja letkeämpää tunnelmaa. Jotain sellaista, mitä en olisi osannut odottaa. Mutta aikalailla kaikki näkemäni oli ennalta-arvattavaa, lukuunottamatta erään paikallisen baarin ranskalaisella hulvattoman hauskalla asenteella tanssivia miehiä, joiden tanssityylistä olisi suomalaisilla velikullilla erityisen paljon opittavaa. Nizza oli tätä lukuunottamatta sitä samaa, josta en ole aikaisemmillakaan kerroilla Ranskassa viehättynyt.

Osittain syynä oli myös aika, sillä muutamassa yössä ei tietenkään ehtinyt pureutumaan koko kaupungin komeuteen kunnolla. Mutta tuleeko minun tygästä reissusta huolimatta lähdettyä uudelleen Nizzaan? Ehkä ei, ellei vastaan tule jokin ohittamaton tarjous.

Pitääkö minun nyt siis niellä pettymykseni ja todeta, etten yleisesti ottaen niin kovasti välitä Ranskasta? Tähän ajatukseen en millään haluaisi tyytyä, joten pyydänkin nyt sinua ilmiantamaan jonkun sellaisen paikan tuosta patonkien ja macaronsien maasta, mistä takuuvarmasti lämpenisin?

SEURAA SOMESSA:

INSTAGRAM

FACEBOOK