Jos joltain on mennyt ohi, niin sanottakoon se vielä: rakastuin Budapestiin täysin sydämin! Rakastuin niihin vanhoihin ylväisiin rakennuksiin ja linnoituksiin, jotka illan pimetessä saivat arvoisensa valaistuksen. Rakastuin kaupunkia halkovaan Tonavaan, jonka jokivarsi houkutteli lenkkeilijät ja terassinhimoiset kaupunkilaiset nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Rakastuin kaupungin ravintoloihin ja yöelämään, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt. Tässä kaupungissa on sitä jotain!
Kävele!
Ennen kaikkea rakastuin kaupungin helppouteen. Juuri Budapestin kokoiset kompaktit kaupungit, jotka pystyy ottamaan kohtalaisen helposti kävellen haltuun, viehättävät minua paljon enemmän kuin suuret metropolit, joissa matkustaminen kaupungin päästä päähän kestää parhaimmillaan tunteja. Toki metropoleissa on oma viehätyksensä, mutta kävelyn puolestapuhujana saan kiksejä lyhyistä välimatkoista. Kävely Budapestissä kannattaa varsinkin, jos aikomuksenasi on liikkua pääsääntöisesti ytimen lähettyvillä.
…tai kulje julkisilla
Budapestissä on myös melko edullinen julkinen liikenne, joskin ehkä hieman sekava. Julkisen liikenteen verkosto itsessään on ihan simppeli, mutta lippujen osto osoittautui hankalaksi.
Yhdensuuntainen matka ratikalla tai metrolla maksaa noin yhden euron, mutta meille ei koskaan selvinnyt, onko tosiaan kyse yhdensuuntaisesta matkasta vai yhdestä matkasta… Ratikkalippujen ostaminenkin oli hankalaa sillä vain isoimmilla pysäkeillä oli lippuautomaatteja, eikä sama lippu ilmeisesti käynyt metroon ja ratikkaan. Ja tämänhän me luonnollisesti ymmärrettiin vasta muutaman pummilla-ajelun jälkeen. Suosittelenkin siis vähemmän kävelystä tykkääviä ostamaan suorilta muutaman vuorokauden lipun, joka oletettavasti käy kaikkeen julkiseen liikenteeseen.
….ja vältä takseja
Ryöstö! 4 kilometrin matka maksoi 15 € ja taksikuskin huijauksen uhreina toiset 15€. Eli suosittelen maksamaan tasarahalla takseissa, ettei käy kuin meillä. Kuski väitti, että annoin 500 forinttia vaikka todellisuudessa olin antanut 5000. Joten maksoin matkan kahteen otteeseen. Vaihtorahat kuski oli kaiken lisäksi antamassa indonesian rupioina, mutta onneksi indonesialaiset rahat olivat tuttuja, joten tähän huijaukseen ei menty. Luulin taksien täällä olevan luotettavia, mutta luulot kumottiin.
Pysähdy Tonavan varteen
Metrolinja numero 4 Fõvám Tér-pysäkiltä ja Vapaudensillalta etelään Tonavan vartta löytyy ihania aurinkoterasseja ja mukavan oloisia ravintoloita, joihin kannattaa pysähtyä ainakin lasilliselle. Vieressä lipuvan joen ihmettely toimii ainakin aurinkoisena kevätpäivänä!
Nähtävyydet
Meidän nähtävyyksillä kiertely rajoittui lähinnä Budan Linnavuorelle, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Sinne kannattaa varata aikaa ja terveet jalat. Oma jalkavaivani rajoitti liikkumista sen verran, että vierailu täällä jäi aavistuksen tyngäksi, mutta siitä huolimatta paikan hienot näköalat ja upeasti puhuttelevat rakennukset tekivät suuren vaikutuksen. Turistivaroitus!
Jokiristeilylle aikoville suosittelen tätä lystiä illalla. Illan pimeydessä Budan puolen linnat, Pestin puolella oleva parlamenttitalo ja jokainen näitä kahta kaupungiosaa yhdistävä silta oli upeasti valaistu. Kaunis näky, mutta jos näin jälkikäteen saisin valita, jättäisin risteilyn tekemättä ja suuntaisin illan pimeydessä linnoituksille. Uskon, että näkymät ovat jotakuinkin samat. Toki ääniopas antoi hieman syvyyttää, varsinkin jos on kiinnostunut rakennusten historiasta. Kuulokkeiden toimivuutta ei taatta. Kesto oli tunnin ja hinta noin 15 €, johon sisältyi juoma. Jonottelemaan kannattaa mennä ajoissa, jotta varmistaa itselleen ikkunapaikan.
Marinoi itsesi kylpylässä
Kylpyläkaupungiksi tituleerattu Budapest on kuuluisa kuumista lähteistään ja sen myötä kylpylöistään. Synti jättää tällainen lysti välistä.
Koska lento kotiin oli vasta myöhään illalla, kylvettiin itsemme lämpimiksi viimeisen päivän kunniaksi Gellertissä. Aikoimuksenamme oli mennä isompaan ja suositumpaan Széchenyin, joka sijainniltaan on huomattavasti kauempana kaupungin keskustasta, mutta päädyttiin aivan Linnavuoren läheisyydessä olevaan Gellertiin helpon saavutettavuutensa takia. Ehdottomasti kokemisen arvoinen ja altaissa mahtui hyvin lillumaan. Suomalainen saunakin löytyi, ilman löylyvettä tosin, mikä ymmärrettävästi suomalaista sapetti!
Maailman kuulu New York Café
Täällä kannattaa käydä ihan vaan vaikka ihmettelemässä tätä upeaa paikkaa. Kuvat puhukoon puolestaan. Kaupungin hintatasoon nähden kallis, mutta latte on Suomen hinnoissa, joten ei mahdoton. Flyygelin sulosävelet tuudittivat meidät hetkeksi yleellisiin tunnelmiin.
Yöelämä ja rauniobaarit
Jos yöelämä kiinnostaa, täältä sitä löytyy. Jokaisen kadunkulman viehättävien pikku kuppiloiden lisäksi ovat suositut rauniobaarit jotain semmosta, mihin en ole aiemmin törmännyt. Baarit on perustettu vanhoihin hylättyihin rakennuksiin (kuuleman mukaan toisen maailmansodan aikana hylättyihin juutalaiskaupunginosan rakennuksiin) ja sisustus on hylättyjen talojen keräilytavaraa huonekaluja myöden.
Kaupungissa näitä baareja on useita, mutta meidän illanviettopaikaksi valikoitui varmasti kaupungin suosituin Szimpla Kert, joka oli kaikessa rosoisuudessaan yllättävä. Mene ja koe itse! Paikka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan ja varsinkin laumoina juhlivia brittituristeja ei voinut olla huomaamatta.
Ratikka nro 2
Tämä kiertoajelu jäi meiltä käymättä, mutta jos kävely ei kiinnosta eikä liiemmin jokiristeily, voi ihan yhtä hyvin hypätä tähän raitiovaunulinjaan. Kiskot kulkevat pitkin joenvartta ohi suosituimpien nähtävyyksien, kuten parlamenttitalon, ja täältä käsin pystyy ihailemaan myös Budan puolen Linnavuorta. National Geographic on myös valinnut ratikkalinjan Euroopan kymmenen parhaimmistoon.
Näissä oli meille tekemistä aivan riittämiin neljäksi päiväksi, unohtamatta tietenkään ehdottoman hyvää ravintolaa, jonne suosittelen suuntaamaan. Lue siitä lisää täältä.
Paljon jäi vielä näkemättä ja tekemättä, mikä ei haittaa, sillä onpahan hyvä syy palata kaupunkiin mitä pikimmiten!
Pssssst….Käy tykkäämässä Facebookissa, ja seuraamassa Instagrammissa!
44 Comments
Anna / Tämä matka -blogi
3 huhtikuun, 2016 at 4:02 pmMetro oli viimeksi oikein kätevä. Ja se vanha metroasema, jonka nimeä en nyt enää muista. Aivan ihana.
Kävelin kyllä tuolla niin paljon, että sain penikkataudin jalkoihini. Auts.
Kohta taas uudestaan!
Outi
3 huhtikuun, 2016 at 10:08 pmOi meiltä on tainnut mennä tuo metroasema ohi vaikka taidettiin me sen ohi kyllä kävellä. Mullakin tuli jalkaan tosiaan rasitusvamma liiallisesta kävelystä, mutta jokainen tuskainen askel oli kaiken sen kivun arvoista. Niin oli nättiä!
Innolla odottelen sinun juttuja reissuista!
Tiia/ReiseReise
3 huhtikuun, 2016 at 11:08 pmJoo, Budapest on ihana! Mä kanssa sekoilin ratikka- ja metrolippujen kanssa. Sitten yksi paikallinen antoi omasta ”10-matkan” lipustaan mulle lipun, niin pääsin jatkamaan matkaa. Toivottavasti pääsen toukokuussa tuolla käymään uudestaan!
Outi
3 huhtikuun, 2016 at 11:41 pmIhmeellisen hankalaa tuosta julkisilla matkustamisesta oltiin tehty, vaikka tosiaan itse liikenne oli ihan selkeä. Mentiin mm. vahingossa yhdellä ainoalla lipulla myös takaisin lentokentälle vaikka ilmeisesti meidän olisi pitänyt ostaa 3 eri lippua. Mutta tulipahan halvaksi: matkan hinnaksi tuli kokonaista 1€/hlö 😀
Tiia/ReiseReise
10 huhtikuun, 2016 at 10:43 amAijaa 😀 Mäkin menin vain yhdellä lipulla lentokentälle.
Outi
11 huhtikuun, 2016 at 6:04 pmHaha, näemmä yleistä sitten. Mutta käsittääkseni jokaiseen kulkuvälineeseen olis pitänyt ostaa omansa. Eipä näyttänyt tosin bussikusi välittävän, vaikka mentiin sisään jo kertaalleen metrossa leimatulla lipulla…
Venla / Breezes from my Atlas
4 huhtikuun, 2016 at 5:58 pmKatselin yks päivä just lentoja Budapestiin, kun Ryanair alotti taas liikennöinnin Tampereelta. Lennot menee vaan hölmösti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, enkä töistä voi oikein niin montaa vapaapäivää ottaa.. Ne ei myöskään ollu niin edullisia, kuin Budapestin lennot yleensä. Toi on kyllä niin harmi, että melkein paikasta kuin paikasta löytyy huijaritakseja. :/ Mut onneks kaupungista löyty monta muuta hyvää puolta ja paikasta toiseen liikkuminen suju kätevästi muilla keinoilla! New York Cafe näyttää upeelta, piti ihan uudemman kerran kattoa ne kuvat läpi, kun jäin ihmettelemään et mikä linnotus se tää oli. 😀
Outi
4 huhtikuun, 2016 at 10:55 pmNew York Cafe oli upea ja ehdoton suosikkini kaupungissa!
Ja mitä tulee takseihin, kävi meillä varmaan vain erityisen huono tuuri. Voisin uskoa, että Budapestin takseihin uskaltaisi noin ylipäänsä luottaa. Ei ainakaan missään oltu varoiteltu takseista, joten uskon näiden olevan vain harvinaisia yksittäistapauksia.
Paula - Viinilaakson viemää
5 huhtikuun, 2016 at 3:37 amNo tämäpäs sattui! Juuri kun olemme suunnitelleet kesälle pientä pyrähdystä Budapestiin. Oli kyllä mielenkiintoista lukea ja hyvää tietoa! Siis Wau tuo kahvila! Sitä ei kyllä voi unohtaa. Tämä sivu pitää laittaa kirjanmerkkeihin ja lukea uudelleen kun reissu lähestyy.
Outi
6 huhtikuun, 2016 at 11:05 amHyvä jos tästä oli edes pienesti hyötyä 🙂 Hauskaa reissua siis!
Elämää ja Matkoja
5 huhtikuun, 2016 at 5:35 pmBudapest on kaupunki, johon jokainen kävijä tuntuu tykästyvän – näin äkkiseltään en muista ketään, joka olisi kaupunkia moittinut.
New York Cafe on kyllä mielettömän upea menneen ajan loistokkuudessaan!
Outi
6 huhtikuun, 2016 at 11:07 amKaikki tuntuu tosiaan tykkäävän edes jollain tasolla kaupungista. Itse tunnuin ihastuvan kaupunkiin ehkä keskivertoa enemmän 😀
New York Cafe on ihan mielettömän hieno paikka ja jokaisen kaupungissa käyvän soisi pääsevän sinne 🙂
Tanja/Levoton matkailija
6 huhtikuun, 2016 at 2:37 pmMä en oo koskaan Budapestissa käynyt, mutta haaveissa on matkustaa sinne joku päivä 🙂 New York Cafe näyttää aikamoiselta, ei heti uskoisi paikan olevan kahvila!
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 10:38 amKahvila on uskomaton! Pieni pala yleellisyyttä ihan käypä hintaan 🙂
ankka
6 huhtikuun, 2016 at 7:09 pmOnneksi Norski lentää sinne ihmisystävällisin hinnoin, joten on ollut mietintämyssyssä siellä käyminen. Rauniobaarit tuovat mieleen squatit ja squatilla taas olen ollut monestikin ja joskus pyörittämässä sen baaria myös. Varmasti jokiristeily olisi liikaa turreilua, sen sijaan idea linnoitukselle menemiselle illalla kuulostaa hyvältä. Pummilla taas olen matkustanut useassakin maassa. Turrena saa matkustaa pummilla, koska turre ei ymmärrä. Sitä paitsi, kaiken joukkoliikenteen pitäisi olla ilmaista, muuten se on liikennettä ilman sitä joukkoa. Itse asiassa, kaiken matkustamisen pitäisi olla ilmaista. Ottaa päähän tuollaiset boskierot, jotka käyttävät hyväksi turren tietämättömyyttä ja yrittävät tarjota takaisin jotain bingobangomaan rahaa ja vielä muka jokin veljeskansa!
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 10:34 amSiinä olet kyllä oikeassa, että jokiristeily oli kyllä turistikierros, siinä missä mikä tahansa järjestetty kiertoajelu. Tuli sieltä ihan mukavaa tietoa juu, mutta saman pystyy lukemaan itsekin.
Tuosta pummilla matkustamisesta olen erimieltä. Joukkoliikennettä pitää ja kannattaa mielestäni tukea niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Me taidettiin vaan olla ehkä liian tyhmiä unkarilaisille lippuautomaateille. 😀
salaine
6 huhtikuun, 2016 at 7:51 pmKylläpä teillä kävi ikävästi taksin kanssa. Olimme muutama vuosi sitten Budapestissä. Mekin kuljimme pääasiassa jalan, koska kaikki oli suht lähellä. Lisäisin listaan kauppahallin, joka on kuulemma käymisen arvoinen sekä Gellertinvuori, josta upeat maisemat. Uutena juttuna tuo New york cafee
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 10:21 amJuu kauppahalli jäi käymättä, koska joka kerta kun olimme sen lähettyvillä, oli se jo ehtinyt mennä kiinni. Harmittaa, sillä rakastan markkinoita ja kauppahalleja, mutta jälleen yksi hyvä syy poiketa kaupunkiin uudemman kerran!
Martta / Martan Matkassa
7 huhtikuun, 2016 at 3:25 amSiitä on aikaa kun viimeksi Budabestissä kävin ja se oli osa harrastematkaa, joten kauheasti ei ehtinyt siellä yksin kierrellä, vaikutti kivalta paikalta ja nuo öiset valot ovat varmaan todella mahtavan näköiset! Täytyykin miettiä pitkää viikonloppua…
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 10:20 amSuosittelen. Tämä kevät oli varsin hyvää aikaa sinne matkustamiseen, sillä monesta lähteestä olen kuullut, että kesäpäivät ovat monesti tuskaisen kuumia. Mutta jos ei ole herkkä auringolle ja kuumuudelle, niin mikäpä siinä 🙂
Terhi / Muru Mou
7 huhtikuun, 2016 at 2:45 pmBudapest on ollut pitkään haaveena, ja olis kyllä pian pakko päästä käymään tuolla. Näyttää ja kuulostaa aivan mahtavalta kaupungilta 🙂
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 11:02 pmSinne vaan, mielettömän mukava paikka! Eläminenkin siellä on edullista, joten lyhyt reissu ei verota myöskään kamalasti kukkaroa 🙂
Pirkko / Meriharakka
7 huhtikuun, 2016 at 4:37 pmNew York cafe on kyllä niin upea, että väittäisin, ettei Budapestia ole kokenut, ellei siellä ole poikennut. Nuo taksihuijaukset tuolla päin maailmaa ovat turhan yleisiä. Yritämme käyttää uberia aina kun mahdollista.
Outi
7 huhtikuun, 2016 at 11:04 pmJuurikin ajattelin samaa ja taisinkin johonkin kommentoida, että tuolla kahvilassa käynnin välistä jättäminen on suorastaan synti.
Taksihuijaukset varmaan yleisiä. Harmittaa vaan että oltiin itse niin sinisilmäisiä, sillä kyllähän tämä mahdollisuus olisi pitänyt tietää ja osata varautua siihen. Ensi kerralla sitten!
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
7 huhtikuun, 2016 at 11:13 pmBudabest pyörii mielessä ja listalla aina, kun tulee fiilis katsella lentoja ja ylipäätään lähteä reissuun. Varmana tulee lähivuosina käytyä. Olipas rahastuksen maku taksissa, onneksi huomasitte väärän valuutan, huh, tommosesta jää aina huono maku!
Outi
8 huhtikuun, 2016 at 9:02 pmJää kyllä huono maku, enkä voi takseja suositella siellä kenellekään. Joku täällä mainitsi Uberin, joten sillä seuraavaksi, jos taksitarvetta noissa maissa esiintyy
Teija / Lähdetään taas
8 huhtikuun, 2016 at 5:23 pmBudapestissä täytyisikin käydä uudelleen. Kävin siellä joskus vuosia sitten, ja pidin kyllä kaupungista. Silloin matkassa oli paikallisopas, joten itse ei tullut selvitettyä mitään ennakkoon kaupungista. Tuli vain mentyä sinne minne vietiin 🙂
Outi
8 huhtikuun, 2016 at 9:04 pmPaikallisissa oppaissa on puolensa. Näkee ehkä sellaista, mihin ei tulisi muutoin mentyä. Mutta keskenään suunnistamisessa kadun kulmat jäävät paremmin mieleen ja pääsee juuri niihin paikkoihin mihin mielii.
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
8 huhtikuun, 2016 at 9:16 pmBudapestillä on aivan erityinen paikka meidän sydämissä, sillä se oli ensimmäinen yhteinen reissumme. Paljon tuttuja paikkoja, ja jostain tuolta kukkulan linnan holvikaari-ikkunasta on ihan vastaavanlainen kuvakin olemassa arkistojen kätköissä. Kylpyläkulttuurihan tuolla on myös aivan mahtavaa, joskin kylpylöiden tasossa on niin laajaa vaihtelua, että kannattaa valita huolella.
Hieno kaupunki kuitenkin kerrassaan!
Outi
8 huhtikuun, 2016 at 9:18 pmAivan mahtava ja menee itsellä TOP-listalle Euroopan kaupungeista. Joskin Eurooppassa on tullut himppasen vähän matkustettua, mutten nää mitään syytä, miksi joku päihittäisi tämän ihanan paikan 🙂
Anna / Muuttolintu
9 huhtikuun, 2016 at 5:54 amTosi monet tuntuu kehuvan Budapestia, täytynee käydä kurkkaamassa joskus Suomen reissun yhteydessä. Tykkään kanssa kaupungeista, mitkä saa kävelemällä haltuun. Rauniobaarit kuulostaa mielenkiintoisilta!
Outi
9 huhtikuun, 2016 at 1:52 pmJa tuntuu myös, että tosi monet tällä hetkellä matkustaa Budapestiin. Taitaa olla kaupungin suosio nousteessa 🙂
Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com
9 huhtikuun, 2016 at 11:49 amSe, että kaupunki on hyvä kävellä on aina plussaa. Tällöin näkee omasta mielestä enemmän, kun ei tarvitse kokoajan siirtyä paikasta toiseen autolla. Budapest on vielä käymättä, mutta varsinkin kylpylät kiinnostaa, joten jospa sitä syksyllä pääsisi testaamaan 🙂
Outi
9 huhtikuun, 2016 at 1:54 pmSyksy on varmasti hyvää aikaa mennä Budapestiin. Kesällä kun monet ovat valitelleet liiallista kuumuutta. Kevät toimi myös varsin hyvin ja kylpylän lämpimässä ulkoaltaassa oleskelu, kun ilma on vielä hieman viileää, tuntui taivaalliselta 🙂
Johanna @ Out of Office
9 huhtikuun, 2016 at 10:21 pmVoihan taksihuijaus sentään! Jotenkin muistelen että kun olin kerran vuorokauden mittaisella työmatkalla tuolla, oli jossain lentokentällä varoitus takseista…
Tämä oli kiva lukea, etenkin kun oma Budapestin kokemukseni rajautui lentokenttään, hotellin spahan ja New York Cafehen. – Tosin onneksi se hotelli sijaitsi hyvin ”lähellä” eli oli Boscolo, jonka seinien sisäpuolella tuo ihana kahvila sijaitsee 🙂
Outi
10 huhtikuun, 2016 at 10:42 pmMeillä on kyllä mennyt taksihuijaus kyltit ihan ohi. No, onneks kyse oli pienistä summista, mutta huono maku siitä siltikin jää
Sanna I Siveltimellä
10 huhtikuun, 2016 at 12:03 amMä tykästyin myös aikoinaan Budapestiin ja sinne pitikin palata pian uudestaan. Kaupunki on ihanan monipuolinen ja kylpylämaailma ihana. Lisäksi Sziget musiikkifestivaali on erinomainen! ja tuo New York kahvila on aivan ihana!
Outi
11 huhtikuun, 2016 at 6:11 pmHeti pitikin googletella, mitä Szigetissä on tänä vuonna tarjolla. Hyvää näyttäisi olevan ja sattuupa sopivasti kesälomalle, joten eihän sitä tiedä vaikka innostuisi 😉
Johanna Hulda - Discovering Sunbeams
10 huhtikuun, 2016 at 12:07 amOlipa harmi tuo taksihuijari! Me liftailtiin jostain laitakaupungilta keskustaan jonkun mukavan papan kyydissä, ja se taisi vielä ajaa jotain maisemareittiäkin. Kävin Budapestissä siis muutama vuosi sitten ja tykkäsin kyllä ihan kaupungista, vaikka samaan aikaan se ja sen asukit oli jotenkin tosi outoja, ihan hyvällä tavalla kuitenkin. 😀 Ei ehkä tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta, mutta menisin uudestaankin. Kylpylään pitäisi kyllä sitten tajuta mennä ja nuo rauniobaarit kuulostaa älyttömän siistiltä jutulta! Tuo New York cafe taas tuo mieleeni jonkun överipramean kirkon.
Outi
11 huhtikuun, 2016 at 6:09 pm🙂 Muhun kyllä kaupunki teki lähtemättömän vaikutuksen, vaikka tosiaan asiakaspalvelijat lähinnä oli nyrpeitä meitä kohtaan, lukuunottamatta hotellia ja New York Cafen henkilökuntaa. Mutta minua ei tuollainen niin jaksa hirveästi yleensä liikuttaa, kunhan asiat hoituu.
Kylpylät ja rauniobaarit jos on kokematta niin ei kun uudestaan vaan! Ovat varsin kokemisen arvoisia, ja kylpylässä ainakin kesäisin voisi viettää helposti jopa yhden kokonaisen päivän.
Lotta Watia | Unagidon
10 huhtikuun, 2016 at 8:45 amBudapestissä en ole käynyt, mutta olen kuullut siitä kyllä paljon hyvää. Mut toi taksiryöväys. 🙁 Noi on niin inhottavia! Yritän kans itse pitää paljon pientä rahaa mukana tuntemattomissa maissa välttääkseni tuollaiset huijaukset. Aina noita välillä on ja inhottava fiilis jää monesti koko kohteesta. Onneksi tykkään kävellä paljon. :-p
Outi
11 huhtikuun, 2016 at 6:05 pmEipä ole tosiaan aiemmin sattunut kohdalle, kun ollaan yleensä aika tarkkoja näistä. Mutta niin kai se käy, kun sitä vähiten osaa odottaa. Onneksi ei tosiaan isoja summia menetetty, mutta huono maku siitä jää joka tapauksessa.
Kohteena maailma / Rami
10 huhtikuun, 2016 at 12:59 pmBudapest on itselle vielä kokematta, mutta usein sitä on kohteeksi tullut mietittyä. Näin ollen New York Cafe ym monet asiat oli tuttuja ja varmasti vierailulistalla, kun sinne joskus menen.
Vai oli Budapestissä taksipalvelu vielä tuota luokkaa. Tästähän tulee itselle mieleen Bukarestin vastaavat yritykset.
Outi
11 huhtikuun, 2016 at 5:59 pmEn tosiaan voi suositella kaupungin taksipalveluita, mutta muuten kaupunki on ihan mieletön ja kokemisen arvoinen. Esim. pidennetty viikonloppu toimii loistavasti, sillä pienuutensa vuoksi ei varmaankaan aktiiviselle lomailijalle tekemistä riitä paljoa kauempaa.