fbpx
Menu

Momcation keskellä hektistä elämää – Pitääkö rentoutumistakin suorittaa?

Ärsyttää, ahdistaa, väsyttää, kiristää. Kiire, stressi ja riittämättömyyden tunne. Tässä koko loppukesä ja alkusyksy kiteytettynä. Toki väliin on mahtunut paljon hauskuutta ja onnistumisiakin, mutta kiire ja stressi on ollut vahvasti läsnä arjessa jo hyvän tovin. Ja se on näkynyt. On näkynyt niinkin selvästi, että yhtenä iltana minulle sanottiin kotona, että tervemenoa hotelliin rentoutumaan. Mies oli varannut minulle Glo Hotelin Momcation-hotellipaketin sillä ajatuksella, josko seuraavana päivänä kotiin saapuisi vähän rentoutuneempi elämästään edes hitusen enemmän nauttiva puoliso.

Pakkasin laukun ja lähdin elokuisena perjantaiaamuna töihin ison kapsäkin kanssa. Oli ihana ajatus, että työpäivän jälkeen koko perjantai-iltapäivä olisi vain ja ainoastaan minulle omistettu. Rentoutumisen taito oli hiukan kadonnut kiireisen arjen keskellä, mutta nyt minulla olisi siihen lupa ja riittävästi aikaa. Kukaan ei vaatisi minulta yhtään mitään…paitsi minä itse…

Glo Hotel Kluuvi

Pitääkö rentoutumistakin suorittaa?

Kirjauduin Helsingin keskustassa sijaitsevaan Glo Hoteliin ja avasin laukkuni. Mukana oli kahdet treenivaatteet (iltatreenille omat ja aamutreenille omat), paksu kirja, kutimet, kaksi tietokonetta, kamera ja tietenkin vaihtovaatteita illalliselle ja huomiselle aamupäivälle, jonka ajattelin viettää palloillen Helsingin keskustassa.

Puolessa välissä matkaa heräsin omaan väsymykseeni: ”Mitähän helvettiä mä olen tekemässä?”

Sisäänkirjautumisen jälkeen olin suunnitellut tekeväni normaalia pidemmän treenin ennen pitkää rauhallista illallista. Ennen illallista pitäisi kuitenkin ehtiä nauttimaan myös kylvystä, kirjoittamaan hiukan blogia ja vähän lukemaan kirjaa.

Alkoi hengästyttämään. Kello käy! Kiirehän tässä tulee!

Illallisen jälkeen olisi ihana käydä vielä kylvyssä ja joku leffa tai vähintään 10 osainen uusi sarja pitäisi ottaa haltuun. Siinä samalla voisinkin hiukan kutoa ja ehkä tehdä muutaman some-päivityksen. Aamulle laittaisin herätyskellon soimaan, että ehtisin käymään aamupalalla, treenaamassa ja kylvyssä ennen uloskirjautumista. Mutta missähän järjestyksessä tämäkin kannattaisi tehdä, että ajankäyttö olisi optimaalisinta?

Puuh.

Pitääkö tätä rentoutumistakin hitto vie suorittaa?

Tunnistatko itsesi?

Hyvä uutinen on se, että ennen kuin lähdin suorittamaan kaikkea tätä, minä tunnistin itseni. Sain itseni kiinni tästä ahdistavasta ajatusketjusta. Olin pakannut treenivaatteet reppuuni ja lähtenyt jo hotellin ovista ulos kohti Helsingin keskustassa sijaitsevaa ison kuntosaliketjun toimipistettä. Puolessa välissä matkaa heräsin omaan väsymykseeni: ”Mitähän helvettiä mä olen tekemässä?”

Ainoa asia, jota kaipasin on lepo, ja täällä minä saapastelen hiki päässä pitkin Mannerheimintietä suorittamassa elämääni.

Käännyin kannoillani, astelin Alepaan ja tein jotain, mitä en ikinä tee: ostin vaahtokarkkeja ja aikakauslehtiä, ja tepastelin ostokset treenivaatteiden seassa takaisin hotellihuoneelle. Sisälläni kaikui kuitenkin pieni soimaus:

”Mikset tee jotain järkevää? Mikset suorita?”

Sukelsin lämpimään kylpyyn ja yritin hiljentää sormella osoittelevaa takapiruani. Joskus aktiivisestikin harjoittamani meditaatio- ja mindfulnesstaidot tulivat tässä hetkessä hyötykäyttöön.

Makasin kylvyssä tovin.

Glo Hotel
Glo Hotel kylpy

Makasin siellä toisen tovin ja oikeastaan siihen asti, että oli viimeinen hetki saada ruokaa lähialueen ravintoloista ennen ravintoloiden sulkeutumista. Puin mekon päälleni ja raahauduin lähimmän ostoskeskuksen ravintolaan, vaikka tosiasiassa minun olisi tehnyt mieli woltata ruokaa hotellihuoneelle, syödä ruoka sängyllä turhanpäiväisiä ohjelmia tuijotellen.

Tässä kohtaa en pystynyt kuitenkaan päästämään irti suorituskeskeisyydestä, vaan lähdin tunnollisesti kohti hyväksi arvosteltua thaimaalaista ravintolaa. Ravintolareissu osoittautui kuin osoittautukin hyväksi vaihtoehdoksi. Ruoka oli hyvää, ja oli mukava käydä katselemassa korona-ajasta hiljalleen eloon heräävää Helsingin keskustaa.

Kluuvi

Glo Hotel Kluuvi ja Momcation-konsepti

Momcation-konsepti on Glo Hotelleissa ainakin vuoden loppuun asti myynnissä oleva hotellipaketti, joka on nimensä mukaisesti erityisesti äideille suunnattu rentoutumisretriitti. Uskallan kuitenkin suositella tätä kokonaisuutta jokaiselle pienintäkään rentoutumishetkeä kaipaavalle ikään, sukupuoleen, siviilisäätyyn tai mihinkään lokeroon katsomatta.

Momcation-pakettiin kuului Luxe-luokan hotellihuone kylpyammeella, sekä LUSH-sarjan kylpytuotteita. Minibaarista sai ottaa piccolopullon kuohuvaa, jonka nautiskelin vaahtokarkkien ja MONDO-lehden kanssa kylpyammeessa.

Glo Hotel Momcation
Glo Hotel Kluuvi Momcation

Illallisen jälkeen sukelsin vielä kertaalleen kylpyyn ja käytin pakettiin kuuluvan todella voimakkaasti hajustetun kasvomaskin, jonka vuoksi pelkäsin saavani kamalan allergiareaktion. Hallitsin kuitenkin mieleni, rentouduin ja kuuntelin puhelimesta laittamaani rentoutumistilutusmusiikkia. Allergia pysyi poissa ja mieleni alkoi hiljalleen antamaan periksi.

Siinä kohtaa viimeistään tajusin, kuinka paljon olin kaivannut tätä. Kuinka paljon olin velkaa unelle, omille ajatuksilleni ja sille, ettei tarvitse tehdä mitään. Olin velkaa ja ymmärsin, ettei yksi yö hotellissa millään tule maksamaan velkoja takaisin. Mutta nyt oltiin oikeilla jäljillä.

Kuinka paljon toivoinkaan voivani viettää tässä Mannerheimintiellä sijaitsevassa hotellihuoneenpahasessa useita päiviä. Olisin toivonut voivani olla siellä niin pitkään, että olisin ihan oikeasti valmis palaamaan elävien kirjoihin. Kylpyammeessa makasi raato, joka oli vihdoin herännyt omaan uupumukseensa.

Herätyskellon sijaan nukuin aamulla niin pitkään kuin nukutti. Kömmin aamiaiselle, istuskelin rauhassa aamiaissalissa usean kahvikupposen ajan ja kävin toivomassa myöhäisempää checkoutia, jotta saisin ottaa näistä hetkistä kaiken irti.

Aamiaisen jälkeen tuhlasin jälleen ammeellisen lämmintä vettä ja vietin viipyilevän lauantaiaamupäivän aikakauslehtien parissa.

Glo Hotel Kluuvi

Kun checkout viimein koitti, suljin hotellihuoneen oven, mutta olisin halunnut kiskoa sen uudelleen auki ja aloittaa alusta. Olin kyllä saanut rentoutua, mutta kroppa kaipasi lisää.

Totuus kun on vaan se, että ihminen – tai ainakin minä – tarvitsee lepoa ja omaa aikaa enemmän kuin tämän hetkinen elämä sitä suo. Näitä hetkiä, jolloin on mahdollisuus ymmärtää asioita, joiden ääreen ei hektisessä arjessa aina osaa pysähtyä.

Säännöllisesti toistuva momcation – tai mikä tahansa -cation – voisi mielestäni olla valtion tukema hyvinvointijakso kaikille oravanpyörässä taisteleville ihmisraadoille ja mädäntyneiden ajatusten kanssa kamppaileville. Vähän niin kuin ASLAK-kuntoutus, mutta sellainen jossa saisi juoda kuohuvaa ja syödä vaahtokarkkeja kylpyammeessa eikä tarvitsisi kohdata muita ihmisiä. Kuka kannattaa?

Hotelliloma mielessä? Tässäpä muutama vinkki mainioista hotelleista, joissa on helppo heittää aivot narinkkaan:


SEURAA SOMESSA:

INSTAGRAM

FACEBOOK

1 Comment

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    5 marraskuun, 2021 at 4:30 pm

    Kivalta kuulostava yllätysviikonloppu! Vaikka itse varmaan aikamoinen suorittaja olenkin, niin malttaisin kyllä helposti olla ottamatta mitään treenivaatteita tuollaiselle viikonloppulomalle. Todennäköisesti myös kirja jäisi pois, en katsoisi elokuvaa enkä kyllä sarjaakaan. No, ehkä tuo tarkoittaa, että osaan kaikesta huolimatta kuitenkin myös rentoutua! 🙂

    Reply

Leave a Reply