7 päivää Islannissa autoillen. Mitä mun tulisi tietää?
Kuten jo aiemmin olen maininnut, en ennen Islannin matkaa jaksanut ihan kamalasti nähtävyyksien perään googlailla. Olin siinä toivossa, että maa itsessään on jo yksi iso nähtävyys. Enkä ihan väärässä ollutkaan. Mihin tahansa katsoi, tunsi olevansa keskellä suurta ihmettä.
Mutta entäs ne käytännön seikat? Mitä mun tulisi tietää, kun lähden viikoksi tien päälle? Tätä tuli mietiskeltyä muutamaan otteeseen ennen reissua, mutta varsinkin näin jälkikäteen on helppoa listata asioita, joihin oikeasti kannattaa hiukan valmistautua.
Matkustaja- ja matkatavaravakuutus
Itsestäänselvyys kaikilla matkoilla (toivottavasti!), ja toisesta näistä olikin heti suuren suuri apu yhdelle meistä. Yhdet matkatavarat nimittäin jäivät välilaskulle ja meillä oli vuokra-auto odottelemassa starttaamista Keflavikin lentokentältä heti saapumispäivänä.
Vakuutus mahdollisti uusien välttämättömien kamppeiden hankkimisen, jotta pystyimme starttaamaan auton suunnitellusti, sen sijaan että olisimme odotelleet rinkan saapumista muutaman päivän ajan Reykjavikssa. Vaatteiden hankkiminen ei sitten ollukaan ihan helppo nakki, ja siitä lisää seuraavassa.
Ostosten tekeminen
Reykjavikista poistuttaessa etelärannikon kaupungit ovat aivan pikkiriikkisiä kyläpahasia. Suosittelen siis lämpimästä kiertämään saarta pohjoisesta käsin, erityisesti jos tarve uusien vaatteiden ostamiselle on suuri. Shoppailumahdollisuudet etelässä on nimittäin olemattomat ja hinnat pilvissä.
Välimatkat
Huomionarvoista on melko pitkät välimatkat. Kaupunkien ja kylien välillä on helposti monta sataa kilometriä ja niiden välissä lähes täysin asuttamatonta seutua. Tankkauksiin, hankintoihin, ruokailuihin ja muiden tarpeiden tekemiseen kannattanee hiukan uhrata ajatuksia.
Saari on sen verran iso, että kilometrit per päivä on hyvä suunnitella etukäteen. Me ajettiin noin 200-400 km päivässä ja tuo 400 km alkoi jo tuntumaan takalistoissa ihan kiitettävästi. Omasta mielestäni noin 300 km päivässä on aika passeli. Sillä vauhdilla ehtii aika kivasti näkemään nähtävyyksiä, mutta pidemmille visiiteille ei ole aikaa tätäkään vauhtia, jos viikossa meinaa saaren posottaa ympäri.
Autonvuokrausfirman valinta
Tähän saa käytettyä aikaa tunteja ja tunteja. Islanti on ymmärrettävästi pullollaan autonvuokrausfirmoja ja varmaan useimmat yhtälailla luotettavia, mutta suosittelen lueskelemaan niistä hiukan etukäteen ennen kuin pistää rahansa likoon. Huonoja kokemuksia toisista firmoista löytyy paljon, ja jos on aikeissa vaikka kiertää saari, on ihan kiva, että firmaan voi luottaa, jos autolle käy matkanvarrella jotain, mikä vaikuttaa reissun kulkuun. Myös autojen kunto varmasti vaihtelee firmakohtaisesti.
Itse voin lämpimästi suositella Cheap Jeep-nimistä firmaa. Kaikki pelasi moitteettomasti, ja saatiin upgreidattua auto vielä paremmin meitä palvelevaan menopeliin, jossa oli enemmän tilaa sekä istumiseen, että tavaroiden säilytykseen. Ja kaikki ainoastaan sen takia, ettei sitä pienempää autoa ollut sillä hetkellä saatavilla. Voi harmi!
Varusteet
Lämmintä, tuulen- ja sateenkestävää, vaihtokengät ja vedenkestävä kamera tai ainakin suojus sille. Jos ilmat sattuu olemaan yhtä epävakaat kuin meillä, tuovat päästä varpaisiin ulottuvat tuulen- ja sateenkestävät kerrokset huomattavasti lisää reissumukavuutta.
Vaihtokengät autossa oli kivat sen jälkeen, kun varpaat oli kastunut tunnin vesisateessa kävelyn jälkeen, ja samasta syystä oli ihanaa kääriytyä lämpimään fleeceen automatkan jatkettua. Varusteita kannattaa siis olla vähän liian paljon kuin liian vähän, mutta kuten tuli todistettua kyllä sitä selviää mainiosti ainakin muutaman päivää pelkästään muovipussillisella vaihtovaatteita. Kadonneet matkatavarat nimittäin saavuttivat meidät vasta neljännen ajopäivän jälkeen…
Majapaikkojen varaaminen etukäteen
Sesonkina erityisesti tärkeää, ellet reissaa teltan kanssa. Me matkustettiin sesongin ulkopuolella, ja silti majapaikat olivat suurelta osin täynnä. Oltiin myös ajoissa liikenteessä varausten kanssa, eikä silti sopivien paikkojen löytäminen ihan mutkatonta ollut. Toki varauksen piti istua aina kuudelle hengelle, mikä hiukan karsi vaihtoehtoja.
Perus hakukoneiden lisäksi kannattaa suosia Airbnb:tä ja muita kotimajoituksia tarjoavia palveluita. Asunnonvuokraajia tuntui nimittäin olevan tarjolla runsaastikin.
Ja huom! Omat lakanat tai makuupussi kannattaa ehdottomasti olla mukana! Lakanoiden vuokraaminen hostelleissa ei ihan halpaa puuhaa ollut, ja eräänkin kerran jouduttiin maksamaan Airbnb-kämpän lakanoista 11€ per lakana. Tässä tilanteessa tosin ei auttanut vaikka oma makuupussi olikin mukana. Kannattaa siis lukea pienellä printatut tekstit varausta tehdessä!
Ruokapaikat
Jos haluat hiukan panostaa päivän ruokailuun, kannattanee vaihtoehtoja hiukan etsiskellä netistä etukäteen. Ruokapaikkoja ei nimittäin ihan mielettömästi ollut tarjolla varsinkaan, jos ei ihan joka päivä halua sortua huoltamoiden hodareihin ja burgeriannoksiin. Hyviä lounaspaikkoja kaupungeista kyllä löytyy, mutta saattavat helposti sijaintinsa vuoksi mennä sivusuun.
Tiekartta
Meidän kartta oli varsin alkeellinen, mutta tarpeeksi hyvä näyttämään, mille teille kannatti ajella ja mille ei. Off-roadit taitaa muutenkin olla ihan kivasti merkittyjä eikä niille ihan vahingossa kyllä eksy, mutta kartasta pystyy ainakin hyvin erottelemaan off-roadit parempikuntoisista teistä.
Myös jotkut ei F-roadeiksi luokitellut ykköstiestä poikkeavat tiet saattavat olla melkolailla huonokuntoisia ja kuoppaisia, joten ihan pikkupurkeilla en niillekään lähtisi ajelemaan. Vakuutukset ainakin kannattaa olla kunnossa. Tuulilasivakuutus on näillä teillä plussaa, sillä hiekkateistä sinkoilevat kivet ovat rikkoneet juttujen mukaan useamman tuulilasin, ja ilman vuokrafirmasta otettua vakuutusta lasku säröstä taitaa olla useamman satasen.
Matkamusiikki
Ei niinkään tärkeä ja huomionarvoinen seikka, mutta voin kertoa, ettei Islannin ihanuus Björk ole koskaan kuulostanut niin hyvältä, kuin autenttisessa ympäristössään. Suosittelen siis lataamaan ainakin muutaman kipaleen tätä ja muitakin islantilaisia artisteja soittolistalle 🙂
Tässä mun vinkkiset Islannin kiertämiseen autolla. Tuleekos sulle mieleen jotain erityistä, mitä tällaisella reissulla kannattaisi huomioida?
Pssst… käy tykkäämässä sivustani Facebookissa ja seuraamassa Instagramissa (@outimoi)! Twitteristäkin (@maaquzuu) mut löytää.
No Comments
vilminaa
23 tammikuun, 2017 at 3:10 pmUpeita kuvia ja mielenkiintoinen postaus ! Itse olin 2kk Islannissa vapaaehtoistöissä ja menetin sydämeni täysin tuolle maagiselle maalle.
Outi
23 tammikuun, 2017 at 6:23 pmKahdessa kuukaudessa jo varmasti ehtii näkemään vaikka ja mitä! Ja tuolla maassa sitä näkemistä kyllä riittää varsinkin, jos luonto saa seikkailumielen syttymään 🙂
Sini
24 tammikuun, 2017 at 10:40 amIslannissa on tullut käytyä pariin otteeseen ja aina yhtä mykistynyt siitä kauneudesta. Ehkä taas ensi vuonna! Voin muutes lämpimästi suositella länsivuonoja ja Hornstrandirin aluetta.
Outi
24 tammikuun, 2017 at 12:52 pmLuulenpa ettei tämä yksi kerta riitä mullekaan! Toisaalta en tiedä koska se hetki tulee, että uudestaan sinne lähtee. Maailma on niin täynnä kiehtovia paikkoja, mutta ehkä joku päivä 😉
Miika / Scenic Road Hunters
24 tammikuun, 2017 at 2:24 pmOlen tässä kovasti miettinyt, koska pääsisin Islantiin tekemään road tripin. Kiitos siis tästä postauksesta. Paras vaihtoehto on varmasti jokin neliveto maasturi, että niille kauneimmille paikoille pääsee. Monesti ihaillut instassa ja fb:ssä Islannista otettuja vesiputous -kuvia.
Outi
25 tammikuun, 2017 at 8:06 pmNeliveto maasturi meillä tosiaan olikin ja se oli kelpo väline noille hiukka huonompikuntosillekin teille. Mutta nuo F-roadit saattavat tosiaan olla niinkin huonossa hunnossa, että nelivedotkin saattavat helposti jäädä jumiin. Niille ei siis uskaltauduttu 🙂
Stacy Siivonen
26 tammikuun, 2017 at 7:53 amKuulostaa hyviltä vinkeiltä. Minä ottaisin mukaan tipikirjan ja kiikarit ja tietysti gps:n. Islannin lajiluettelo on lyhyt, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
Outi
27 tammikuun, 2017 at 10:49 amKiikarit! Se onkin hyvä vinkki!
reissaaja1
26 tammikuun, 2017 at 11:50 amUpeita jylhiä kuvia ja niin tuttuja fiiliksiä! Kävimme saman Shown läpi pari vuotta sitten, kun Islannissa road trippeilimme. Mutta eikös kannattanutkin? 🙂
Outi
27 tammikuun, 2017 at 10:51 amNo kyllä vaan kannatti! Paitsi että hinku tuonne takaisin jäi kovaksi eikä matkustaminen Islantiin ole mitään halvinta lystiä 😀
Asko Leppilampi /Appa matkustaa
26 tammikuun, 2017 at 10:24 pmOlipa oiva ajoitus. Bongasin juuri, että alkukesällä pääsee Islantiin reilusti alle200 eurolla. Juttelimme vaimoni kanssa, että pitäisiköhän käväistä muutama päivä tuolla saarella. Riittääkö esim. 4 vrk saamaan käsityksen kauniista saaresta? Pitää lukea ajatuksella nuo muutkin kertomuksesi Islannista. Suuri kiitos!
Outi
27 tammikuun, 2017 at 10:58 am4 päivää varmasti riittää pintaraapaisuun, jos ei hamua liian suurta alaa kierrettäväksi. Mutta varmasti hyvän kuvan maan kauneudesta tuossa ajassa saa! Esim tuo Golden Circle kannattaa käydä ajamassa läpi ja siihen vaikka muutama pohjoisen kaupunki lisäksi tai ihan vaan Reykjavikiin tutusmista. Pääseehän sinne sitten uudelleen jos jää vielä tuon jälkeen jotain hampaankoloon 🙂
Johanna Hulda
27 tammikuun, 2017 at 1:01 amHyviä käytännön vinkkejä korvan taakse laitettaviksi. Ne nimittäin nostattivat nyt mun Islanti-kuumetta taas muutaman asteen ylöspäin!
Outi
27 tammikuun, 2017 at 10:58 am🙂 Monella tuntuu olevan Islanti-kuume aika korkealla näinä päivinä. Enkä ihmettele! On se vaan niin huikea paikka 🙂
Ne Tammelat
27 tammikuun, 2017 at 6:03 pmMahtavia vinkkejä! Pitää ehdottomasti palata näihin, kun haave Islannin reissusta alkaa realisoitumaan 🙂
Lotta | Watia.fi
28 tammikuun, 2017 at 3:00 pmVälimatkat tuli Islannissa vähän yllätyksenä. Kyllähän ne tietty kartasta kilometrimäärinä näki, mutta tie ei välttämättä ollutkaan ihan niin nopea, kuin olisi voinut toivoa. Islanti on kyllä itsessään yksi nähtävyys. Aivan upea paikka. Vähän piti kuitenkin suunnitella, kun oli aika tarkka aikataulu. Mut ens kerralla vois mennä väljemmällä aikataululla ja enemmän fiiliksellä. Takas on päästävä!
Kaisa / Mutkia Matkassa
28 tammikuun, 2017 at 3:59 pmOlen menossa Reykjavikiin maaliskuussa ja majoitus vielä varaamatta kun järkytyin hinnoista. Olisiko jotain vinkkiä edullisemmasta hotellista/hostellista?
Outi
28 tammikuun, 2017 at 5:02 pmMe yövyttiin Reykjavikissa Airbnb-majoituksessa, mikä oli ihan loistovaihtoehto. Meitä oli tosiaan kuusi, joten majoitusten kanssa päästiin aika halvalla. Reykjavikin hostelleista en oikeastaan tiedä mitään, mutta suosittelen katsomaan tuon Airbnb vaihtoehdon 🙂
Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
28 tammikuun, 2017 at 11:56 pmsen verran olen minäkin ymmärtänyt, että shoppailukohteena Islanti on kyllä kaikkea muuta kuin ihanteellinen 🙂
Maa kyllä muuten kiinnostaisi kovastikin – viimeeksi eilen katselin lentoja sinne 🙂
Outi
29 tammikuun, 2017 at 7:58 pmNo ei todella kannata Islantiin lähteä shoppailumielellä 😀 Toki sieltä saa esim kaikenlaista ja laadukasta talvikampetta, mutta hinta on kova..lähes poikkeuksetta.
Kohteena maailma / Rami
29 tammikuun, 2017 at 12:54 amTämä oli itselle varsin ajankohtainen postaus! Mietin jo tulevalle kesälle, mutta huomasin olevani hieman myöhässä asian suhteen. Täytyy alkaa jo nyt panostaan vuoteen 2018, että saa tietyt majapaikat varattua 🙂 Meni kirjanmerkiksi tämä!
Outi
29 tammikuun, 2017 at 7:59 pmHieno homma jos sait jotain käytännön vinkkejä (Y) Nyt on ainakin aikaa suunnitella reissua juurta jaksain
sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi
29 tammikuun, 2017 at 5:30 pmMä olen haikaillut Islantiin jo vuosikaudet, enkä silti ole saanut aikaiseksi sinne asti päästä. Nyt haaveissa on, että josko tässä keväällä onnistuisi viikon reissu. Tavallaan olisi kiva lähteä matkaan asuntoautolla, niin ei olisi niin kiinni etukäteen lukkon lyödyissä suunnitelmissa, mutta sitten toisaalta olen kuullut ettei tuollainen auto välttämättä ole se kaikkein paras valinta? No, täytyy vielä selvitellä, mutta kiitos jo näistä vinkeistä tähän asti!
Outi
29 tammikuun, 2017 at 8:01 pmJos meinaa pysyä ainoastaan ykköstiellä ja siitä poikkeavilla hyväkuntoisilla teillä, on asuntoauto varmasti ihan mahtava vaihtoehto. Mutta jos on haaveissa lähteä yhtään enempää seikkailemaan sisämaahan, voi iso auto olla hieman hankala
Asko / Appa matkustaa
10 helmikuun, 2017 at 9:51 pmVaihdoin viikon kommentoinnin tänne, kun huomasin juttusi Islannista. Varasimme kesäkuulle matkan sinne ja siinä mielessä juttusi tuli todella tarpeeseen. Meillä on 4 täyttä päivää ajella siellä, joten jyvä suunnittelu lienee paikallaan. Moni on sanonut, että pohjoisosan luonto olisi se must-seutu. Kuinka on?
Outi
11 helmikuun, 2017 at 11:29 amPohjoinen oli kyllä minunkin mielestäni sitä kaikista kauneinta osaa Islannissa ja mielenkiintoisimmat nähtävyydet sijaitsivat juuri tuolla pohjoisosissa. Toki muuallakin silmä lepää. 4 päivässä joku on kiertänyt koko saaren, mutta itse ehkä valitsisin muutaman kaupungin/kohteen joita tutkisin hiukan tarkemmin. Jos tykkää autossa istumisesta ja sieltä käsin maisemien tiirailusta, on saaren kiertäminen tuossa ajassa myös ihan mahdollista. Muuhun siinä ei kyllä sitten jääkään aikaa.