fbpx
Menu

Matkasuunnitelmat alkaneelle vuodelle – vanhoja tuttuja ja unelmien toteutumisia

Uusi vuosi on pyörähtänyt rytinällä käyntiin. Nyt mennään jo tammikuun puolta väliä ja kalenteri uhkaa pikku hiljaa täyttymään kaikesta kivasta puuhastelusta. Kivaa tosiaan, mutta samalla raskasta. Jatkuvasti tukka putkella meneminen kun käy välillä työstä.

Seuraava viikonloppu menee pitkälti matkamessuilla fiilistellen. Kuinka kivaa taas käydä hakemassa hiukan matkainspistä, kuuntelemassa mielenkiintoisia esitelmiä ja hakemassa vinkkejä vuoden tuleville reissuille?!

Tämän vuoden reissusuunnitelmat ovat jo joiltain osin toteuttamista vaille valmiita, mutta sormet syyhyävät jatkuvasti hakukoneiden kimpussa. On vain ajan kysymys, milloin seuraava reissu menee varaukseen. Nyt olisi vielä aikaa ottaa pieniä muutaman päivän irtiottaja vaikka vauvan kanssa kaksin, mutta ollakseni rehellisiä, minua hirvittää ajatus lentokoneeseen menosta kaksin vauvan kanssa. Kuinka te ihmiset siitä selviätte?

Ja toisaalta, näin vanhempainvapaalla ylimääräisiä roposia ei ihan kamalasti kilise kukkaroon. Nyörit on pidettävä semi tiukalla, vaikka mieli tekisi sinkoilla koko ajan pitkin maailmaa.

Tähän mennessä olen ratkaissut ongelman suunnittelemalla lähinnä kotimaan reissuja alkuvuodelle. Muutama maakuntamatka onkin tiedossa: Tampere kutsuu lähiaikoina, samoin uusinta Fiskarsin ruukkikylässä on suunnitteilla. Kevään tullessa kotimaan kaupungit tuntuvat ajatuksena muutenkin mukavammilta kuin talvipakkasilla kaupungin kaduilla palelu, joten uskon, että meidän suomitripit lisääntyvät auringon kanssa käsi kädessä.

FiskarsFiskarin ruukkikylä

Porvoo SuomimatkatSuomimatkailu Porvoo

Lapin keväthangista olen myös haaveillut, mutta tätä täytyy nyt vielä hiukan pohtia ja pähkäillä. Olisiko kenelläkään heittää mitään kohtuuhintaista majoitusideaa Lapista? Rovaniemi, Kittilä, Ivalo…. ihan sama oikeastaan!

Vanha tuttu Tallinna

Tällä hetkellä ensimmäinen kiikarissa oleva ulkomaanreissu suuntautuu niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Tallinna. Odotan kyllä reissua ihan innoissani, sillä varsinkin tänä vuonna Tallinna on täynnä kaikennäköistä kivaa tapahtumaa Viro 100 -vuoden kunniaksi.

Joulukuun Viru-hotellivierailun tiimoilta innostuttiin sen verran tuosta hotellikompleksista, että päästään katsastamaan myös tarinahotelli Estorian puoli, jossa tällä hetkellä onkin juuri meneillään Viro 100 -teema: jokainen huone on rakennettu jonkin merkittävän virolaisen tapahtuman tai teeman ympärille.

Ja toki nuo Tallinnan ravintolat! Kieli pitkällähän jo niitäkin taas odottelee!

Tämä tulee olemaan siitäkin spesiaali, että näillä näkymin reissu tehdään ilman vaavelia. Laatuaikaa kaksin siis tiedossa ja sille onkin kyllä tilausta! 🙂

Tallinna vanhakaupunki

Tallinna Kalamaja

Romaniaan hetken mielijohteesta

Sunnuntaisin tulee yleensä tehtyä hyviä päätöksiä! Tästä osoitus muutaman viikon takaiseen, kun ihan ilman mitään ennakkosuunnitelmia yhtäkkiä varattiin viikon reissu Romaniaan. Lennot Bukarestiin kolmelta olivat aika naurettavan halvat, joten eipä siinä montaa tuumailua tarvittu. Toukokuun alussa suunnataan siis Bukarestiin, josta jatketaan autolla johonkin Romanian maaseudulle, käydään katselemassa upeita vanhoja linnoja ja mahdollisesti tutustutaan vuorimaisemiin myös hiukan jaloin. Riippuu toki paljon lapsen tilanteesta. Jos sulla on siis takataskussa jotain tietämisen arvoisia faktoja ja must see-paikkoja Romaniasta, niin linkkaapa ihmeessä!

Romania värikäs Sighisoara

Syyskuussa Toscanaan ja viikko autoillen Italiassa

Syyskuussa odottaa kyllä tämän reissuvuoden kohokohta! Toscanan ja Italia ylipäänsä ovat olleet sellaisia pitkäaikaisia haaveita, joita ei ole kyllä tullut tosissaan mietittyä, mutta haaveiltua sitäkin enemmän. Haaveiltua nimenomaan autoilusta läpi italialaisten maalaiskylien ja merenrantakaupunkien. Ja pian se on todellisuutta! Kuinka siistiä!

Tälle vuodelle ovet aukesivatkin Italialle jopa hiukan yllättäen, ja niin siis lähdetään kolmen perheen voimin viikoksi Toscanaan, lötkötellään seitsemän päivää ison villan uima-altaalla, maistellaan paikallisia viinejä ja herkutellaan ihanilla italialaisilla ruoilla. Ai että! Haaveissa tällä reissulla olisi tehdä myös elämäni ensimmäinen vierailu viinitilalla, ja onkin uskomatonta, että näiden vuosien varrella en ole kertaakaan saanut aikaiseksi tätä. Nyt on siis tuhannen taalan paikka, eikä Italiasta ole palaamista ilman viinitilavierailua, sen lupaan!

Toscanaviikon jälkeen matka jatkuu meidän osalta auton kyydissä. Sunnitelmissa onkin siis ottaa vuokra-auto alle ja jatkaa ajelua Toscanasta kohti Roomaa ja matkalla pysähdellä pienissä merenrantakylissä ja viehättävissä italialaisissa maalaiskylissä. Sormet ristiin siis, että meidän autossa huonosti viihtyvä lapsi olisi oppinut jo edes hiukan tykkäämään ajelusta. Onneksi tässäkin asiassa on menty jo paljon eteenpäin viimeisten kuukausien aikana, joten usko on korkealla.

Vinkkejä Toscanasta, Toscana – Rooma välisestä automatkasta ja kaikesta auton vuokraamiseen liittyvistä asioista Italiassa otetaan ilomielin vastaan!

Rooma ColosseumRooma Italia

Loppuvuosi avoinna

Siinä lyhykäisyydessää meidän tämän vuoden reissut. Aika vähänhän niitä vielä on, mutta uskon kyllä, että jotain uutta ja ihanaa on näiden lisäksi vielä luvassa. Vuoteen toki pitää mahduttaa niin paljon mökkielämää kuin mahdollista, ja jossain kansallispuistossa täytyy päästä myös käymään kesän kynnyksellä.

Kesäkuussa alkavat vuorotyöt asettavat omat haasteensa reissusuunnitteluille. Ketään (muita kuin minua) ei varmasti ilahduttaisi ajatus siitä, että palaisin töihin takataskussani liuta vapaapäivätoiveita. Mutta kun hommat selkiytyvät, uskon vahvasti siihen, että loppuvuonnakin päästään vielä toteuttelemaan joitain reissuhaaveita. Ainakin rahatilanne on silloin rutkasti parempi kuin näillä vanhempainvapailla, jolloin kitupiikin elämä olisi enemmän kuin suotavaa. Mutta mielummin syön viikon näkkileipää kuin jätän reissut tekemättä. Ja tämähän sinänsä kelpaa.

 


 KÄY SEURAAMASSA INSTAGRAMISSA!

 TYKKÄÄ MYÖS FACEBOOKISSA !

TWITTERISTÄKIN MUT LÖYTÄÄ

No Comments

  • Martina
    15 tammikuun, 2018 at 7:56 pm

    Ihania matkasuunnitelmia. Etenkin Italia ja Toscana kuulostaa niin hyvältä! Me oltiin muutama vuosi sitten häämatkallamme muun muassa Roomassa ja Toscanassa. Toscanasta olemme tehneet matkaoppaankin, joka löytyy tämän linkin takaa: https://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2017/04/12/toscanan-matkaopas/

    Kotimaan matkailukin kuulostaa kivalta ja tutulta. Mekin ollaan reissattu viimeisen vuoden ajan enimmäkseen ihan tässä lähellä lapsen takia. Vauvan kanssa on tuntunut niin vaivattomalta ottaa auto alle ja lähteä tien päälle. Ollaankin ihastuttu kotimaahamme ihan uudella tavalla ja ensi kesänä kotimaan reissut jatkuvat varmasti, sillä vauva numero 2 syntyy ihan pian. Pitäähän hänellekin näyttää heti alkuun missä maassa oikein asumme. 🙂

    Teimme myös keväällä hääpäivämatkan kahdestaan Tallinnaan ja pieni reissu ilman lasta oli todellista luksusta, vaikka Tallinna onkin koluttu jo niin puhki. Onneksi siellä on vielä paljon hyviä ravintoloita testaamatta. Jo niiden takia voisin alkaa suunnitella seuraavaa minireissua reissua Tallinnaan.

    Reply
    • Outi
      16 tammikuun, 2018 at 10:46 am

      Ihan ensimmäiseksi onnea tulevasta! Jänniä aikoja nuo viimeiset hetket 🙂 Onneksi teillä on jo kokemusta, niin osaa hiukan valmistautua.

      Oi tuo Toscana matkaopas pitää käydä ehdottomasti kahlaamassa läpi. Onneksi syyskuuhun on vielä aikaa, niin pystyy hyvin valmistautumaan. En kyllä yhtään malttaisi odottaa, koska Italia on vielä täysin näkemättä vaikka siitä haaveltu onkin!

      Kotimaa lasten kanssa onkin todella hyvä vaihtoehto ja täältä tosiaan löytyy vaikka mitä helppoa ja samalla mielenkiintoista tekemistä. Oma tämän vuoden reissumotto voisikin olla: ”Kotimaa haltuun” 😀 Vaikka tuo kyllä kuulostaa hiukan kyseenalaiselta, haha 😀

      Reply
  • VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    16 tammikuun, 2018 at 4:33 pm

    Näitä juuri alkaneen reissuvuoden suunnitelmia on kiva lukea, kaikilla on niin erilaisia. Mulla kanssa Italia kutsuu tänä vuonna jopa kaksi kertaa, harmi vaan kun ei olla menossa Toscanaan – siellä on niin tunnelmallista!

    Reply
    • Outi
      16 tammikuun, 2018 at 10:59 pm

      Teillä kutsuu myös kaukomaat, josta saatan olla erityisen kateellinen. 😀 Mutta onneksi Toscana on ollut pitkäaikainen haave ja nyt sen saa vihdoin toteutettua 🙂

      Reply
  • Mika / Lähtöportti
    16 tammikuun, 2018 at 10:56 pm

    Tuttu tunne, että vaikka varauksia onkin, niin aina vaan janoaa lisää reissuja kalenteriin. Hyvältähän tuo teidän tilanne tässä vaiheessa vaikuttaa! Kaksin vauvan kanssa tuntuu muuten helpommalta, jos ajattelee ettei tarvitse olla kolmestaan kahden vauvan tai taaperon kanssa 😀 Viron juhlavuosi olisi mullekin hyvä syy ottaa vihdoin etelänaapuri haltuun, myös Tallinnan ulkopuolelta.

    Talon ja auton vuokraaminen Keski-Italian maaseudulta kuulostaa ihan mun tavalta lomailla. Aiheeseen saattaisi löytyä pari vinkkiäkin – jutellaan tästä messuilla 🙂

    Reply
    • Outi
      16 tammikuun, 2018 at 11:02 pm

      Jes, vinkki vitoset tervetulleita!

      Kaksin vauvan kanssa kuulostaa tosiaan helpommalta kuin kolmisin lasten kanssa 😀 Ehkä tällä ajatusmallilla uskallankin varata lennot meille.

      Kivaa, kohta messut! Nopeesti ne yhtäkkiä sitten taas tuli. Nähdään siis pian!

      Reply
  • Sonja | FIFTYFIFTY
    21 tammikuun, 2018 at 12:52 pm

    Syyskuussa toscanalaisella villalla ja viinitilalla, sä pääset toteuttamaan mun pitkäaikaista bucket list -unelmaa! Ihanaa! 🙂 Meilläkin on nyt varattu pari matkaa, Rooma pääsiäiseksi ja Zakynthos heinäkuulle, mutta ei ne vuoden reissut vielä siinä voi olla! Ja lisäksi mennään Saimaalle huhtikuussa tsekkaamaan Linnansaaren kansallispuisto ja majoitutaan Järvisydmessä, siitä oon unelmoinut jo pitkään, kun näin ne kuvat paikan kylpylästä.

    Reply
    • Outi
      25 tammikuun, 2018 at 4:27 pm

      Oi Kreikka on ollut mulle taas sellainen, mistä olen unelmoinut pitkään. Pikkulapsena olen joskus käynyt mutta muistikuvat on hatarat! Ja tuollaisesta Suomessa järvenrannalla vietetystä hemmottelulomasta myös haaveilen. Se täytyy kyllä toteuttaa vielä tämän vuoden puolella! Mutta Toscanasta olen erityisen innoissani. Onneksi syyskuuhun ei ole enää pitkä aika XD

      Reply
  • traveldreamer17
    23 tammikuun, 2018 at 4:54 pm

    Toscana on kyllä ihana. Minäkin haaveilen viinitilareissusta sinne suuntaan. Olen käynyt Firenzessä ja Sienassa aikaisemmin, joista ensimmäisestä en erityisesti syttynyt, mutta jälkimmäiseen ihastuin. Satuimme vielä päätymään paikallisten kylä juhliin, kun kurkistimme uteliaina portista ihanan näköiselle sisäpihalle. Tarjolla oli montaa sorttia grillattua ruokaa ja pitkät pöydät notkuivat viiniä. Ja tietenkin paikalla oli pieni orkesteri musiikkia soittamassa.

    Reply
    • Outi
      25 tammikuun, 2018 at 4:28 pm

      Oi, nyt kuulostaa kyllä varsin tunnelmallisilta kyläjuhlilta! Mitenhän mekin eksyttäisiin moisiin? 😀

      Reply
  • Kalle
    13 maaliskuun, 2018 at 10:39 am

    Olemme käyneet nyt parina vuonna Toscanassa. Tämä vuosi jäänee väliin, koska perheen pienintä ei voi vielä rokottaa. Italian tuhkarokkotilanne on riistäytymässä käsistä ja siellä pitää olla rokotesuoja kunnossa.

    Tukikohtana on käytetty Viareggio rantakaupunkia, jossa on upeat rannat, majoitusmahdollisuuksia joka kukkarolle ja hyvät yhteydet ympäri maakuntaa. Pienten lasten kanssa ranta on ollut kiva lisä kaupunkilomailulle.

    Reply
    • Outi
      17 maaliskuun, 2018 at 1:28 pm

      Kiva kuulla, että Toscana vetää puoleensa useampana vuonna peräkkäin. Meidän tukikohtanamme tulee olemaan kaupunki nimeltään Vinci. Siellä ei rantaa ole mutta onneksi villan pihalta löytyy uima-allas 🙂

      Rokotteet todellakin kuntoon, kun pienen kanssa matkustaa. Se on prioriteetti numero 1! Onneksi meidän neiti on jo 1,5 vuotias syyskuussa ja kaikki rokotteet pitäisi olla siinä vaiheessa ihan kunnossa 🙂

      Tuo Viareggio vaikuttaa kyllä aika ihanalta merenrantakaupungilta! Pitääpä miettiä jos ajelisi vaikka sitä kautta takaisin Roomaan!

      Reply

Leave a Reply