Huh huh! Vuosi 2019 on alkanut vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti, kuin mitä edellisvuosi loppui. Sen on pakko olla pakkasen syytä. Pakko juosta, että pysyy lämpimänä.
Vauhtia tähän vuoteen haettiin parin viikon takaisilta matkamessuilta, jotka omalta osaltani menivät sekä hyvin että huonosti. Sairastuin heti ammattilaispäivien jälkeen, joka suretti ja ärsyttikin, sillä jouduin jättämään kivoja kohtaamisia ja tapahtumia välistä. Eniten kuitenkin jo ihan varmuudeksi ärsyynnyin siitä, että olin lupautunut sunnuntaina lavalle, henkisesti valmistautunut sinne kipuamaan ja olin vähällä joutua jättämään tämän mahdollisuuden välistä.
Ärsyyntyminen – kuten aina – oli täysin turhaa, sillä sunnuntaina olin jo terveiden kirjoissa ja pääsin Lähtöselvitetty -blogin Katjan ja Rantapallon kanssa juttelemaan perhematkailusta. Olin aivan paskat housussa ensimmäiset minuutit, mutta kun jännitys hieman helpotti, oli lavalla oleminen aika kiva kokemus. Ei todellakaan silti ominta omaani, mutta meillä oli hauskaa ja seuraavan kerran saattaisin osata ottaa jo hieman rennommin!
Meidän haastattelu on nähtävissä kokonaisuudessaan Rantapallon Facebook-sivuilla.
Perhematkailusta oli kuulemassa ihan mukavasti porukkaa, ja jotenkin tuntuu siltä, että perheen kanssa matkumisesta ollaan koko ajan enemmän kiinnostuneita. Tähän ajatukseen saattaa tosin hyvin vahvasti vaikuttaa se, että seuraan keskustelua sattuneista syistä isommalla mielenkiinnolla, kuin vaikka kaksi vuotta takaperin.
Matkamessuilta jäi käteen muutama kiva matkaidea ja matkasuunnitelmat surisevat päässä kovasti. Yhä enemmän minulle selkeni se, että haluan tänä vuonna nähdä enemmän Suomea ja hyödyntää tuota pihalla nököttävää nelipyöräistä matkustusvälineenä. Suomi-matkailuhan on tällä hetkellä kovassa nosteessa, jopa trendikästäkin, joten ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa ylpeänä olevani trenditietoinen. Tälle vuodelle on siis autokilometrejä tiedossa, mutta tällaisesta matkustustyylistä olen haaveillut jo vuosia.
Matkamessujen lisäksi arki on ollut vauhdikasta kaikin puolin, eikä aloillaan istumiseen ole ollut juurikaan sijaa. Blogissakin on ollut hiljaista, sillä iltaisin olen ollut aivan liian väsynyt mihinkään järkeä vaativaan toimintaan, ja toisaalta, niitä pieniä vapaahetkiä, joita kaiken muun hösäämisen jälkeen jää, ei useinkaan jaksa kuluttaa koneella istumiseen. Nytkin olen jo toinen silmä melkein ummessa, mutta välillä on pakko jaksaa. Mutta pieniä murheita. Blogi elää silti, vaikkakin välillä hiukan tekohengityksellä.
Nizzasta Rukalle – Talvilomalla tahti kiihtyy
Jottei nyt ihan tämä Suomi-hulluttelu lähde lapasesta, niin virallisen matkailuvuoteni avaan helmikuun lopulla Nizzassa, jonne lähdemme lapsuudenystävieni kanssa viettämään tyttöjen pidennettyä viikonloppua. Nizza on minulle ennestään ihan tuntematon, joten innolla ja avoimin mielin lähden katsastamaan tuon Ranskan Rivieran isoimman kaupungin.
Nizzassa on juuri sopivista käynnissä karnevaalit, joten meno on varmastikin vähintäänkin villiä. Kaikki vinkit Nizzaan ovat silti enemmän kuin tervetulleita, sillä veikkaanpa, että tyttöjä kiinnostaa paljon muutkin asiat kuin juhliminen!
Nizzasta palattuani lähden luultavasti perheen kanssa aivan suorilta heti lentokentältä ajamaan Rukalle, josta varattiin mökki viikoksi. Talviloma tulee siis taittumaan oikeastaan jokaista yksittäistä tuntia myöden liikkeessä. Rukalle päätettiin lähteä autolla, joten se tietää satoja kilometrejä istumista ja tunti tolkulla lasten laulujen lauleskelua.
Parempi ottaa iisisti siis Nizzan karnevaaleilla, tai muuten viikon aktiiviloma Rukalla muuttuu heti kättelyssä kidutusleiriksi.
- Vauhdikas talviloma taputeltu – juoksujalkaa Nizzasta Kuusamoon
- Nizza ei sytyttänyt – Onko Ranskassa jotain mätää?
Matkasuunnitelmat kesäksi: Naantalia ja ehkä muutakin länsirannikkoa?
Kesän matkasuunnitelmat ovat auki, mutta olemme haaveilleet aikuisten viikonloppureissusta Naantalin kylpylään ja siinä samassa tietenkin Naantalin vanhaankaupunkiin tutustumisesta. Reissusta on tarkoitus tehdä enemmänkin rentoiluloma, mutta itseni tuntien, onnistun varmasti kehittelemään jotain must-see kohteita joko Naantalista tai sen lähettyviltä.
Ja itseasiassa sainkin tähän liittyen aika kivoja vinkkejä Matkamessuilta, joten ihan pelkkää rentoilua tämä reissu ei tule pitämään sisällään. Naantalin alueella kun tuntui olevan aika paljonkin annettavaa puhumattakaan muusta länsirannikon tarjonnasta..
Kesäloma nelipyöräisen kodin päällä
Kesälomani ajoittuu aivan täydellisesti heinäkuulle, joka on viime vuosina ollut melkeinpä parasta aikaa kesästä keliensä puolesta.
Meillä on ajatuksissa tehdä haaveista totta, vaihtaa siis karavaanarivaihde päälle ja hurauttaa Suomen halki aina Norjaan asti ja sieltä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ei ne pippurit kyllä Lofooteilla kasva, mutta vuoria siellä ainakin on. Eli haaveena olisi muutamassa viikossa päästä sinne ja takaisin, mutta katsotaan nyt miten pitkälle tuota pientä lapsirukkaa viitsii istuttaa autossa.
Meillä on siitä onnellinen tilanne, että pystytään mahdollisesti vuokraamaan asuntoauto siskolta hyväveli hintaan. Olenkin aina oikeastaan haaveillut karavaanarielämästä ja nyt onkin ihan mainio hetki testata, olisiko se oikeasti omannäköinen juttu. Ihan mieletön ajatus, että katto olisi jatkuvasti pään päällä, säästyisi jatkuvalta auton purkamiselta ja pakkaamiselta, sekä alituiselta majoitusten metsästämiseltä.
Parhaimmassa tapauksessa majapaikka löytyisi ihanan järven rannalla tai jylhinä kohoavien vuorien juurelta. Ai että!
Muita (varmoja) matkasuunnitelmia ei tälle vuodelle vielä olekaan, mutta siitä olen oikeastaan varma, että kalenteri tulee täyttymään kaikennäköisellä pienellä sälällä kun vuosi tästä kuluu hiljalleen vauhdikkaasti eteenpäin.
Muutosten tuulet täällä Helsingissä ainakin puhaltaa tuon lumituiskun kanssa kilpaa, joten jännityksellä odottelen, mitä tämä vuosi tuo tullessaan niin arkikuvioiden kuin matkailunkin saralla.
SEURAA SOMESSA:
No Comments
EVE / REISSUKUUME
30 tammikuun, 2019 at 10:29 pmOi, sulla on jo ihanan paljon matkasuunnitelmia tälle vuodelle! Ja kivasti löytyi myös Suomi-kohteita listalta 🙂
Outi
31 tammikuun, 2019 at 8:23 pmNo niinpä! Mä olen niin monta vuotta paasannut siitä, että pitää nähdä enemmän Suomea ja haluaisinkin tämän vuoden lopussa taputella itseäni selkään hyvästä suorituksesta 😁 Tällä hetkellä näyttää valoisalta sen suhteen 😋
Tintti
31 tammikuun, 2019 at 9:05 pmTutulta kuulostavia suunnitelmia 🙂 Me tehdään miehen kanssa hääpäiväreissu Nizzaan helmikuussa, sitten koko perheen kanssa laskettelulomalle Lappiin. Kohde on vielä avoin, mikä sekin on karavaanailun hyviä puolia: suunnitelmia voi vaihtaa lennosta eikä varauksia tarvitse sesonkinakaan tehdä puolta vuotta etukäteen. Kesäloma asutaan neljättä kertaa kokonaan asuntoautossa, tällä kertaa suunnataan Italiaan tai Kroatiaan. On se vaan helppoa (ja halpaakin) matkustamista, varsinkin ison perheen kanssa. Kolmen hotellihuoneen sijasta oma ”mökki” kulkee mukana mihin vaan ♡ Me tehdään yleensä pidempi, 3-5 viikon reissu etelä-Eurooppaan ja lyhyemmät lomat ja viikonloput kierretään Suomea. Täälläkin on paljon nähtävää!
Outi
31 tammikuun, 2019 at 9:13 pmIhania reissuja teillekin tulossa! Jos näyttää siltä, että karavaanarielämä maistuu hyvältä, niin voin jo hyvin nähdä itseni samanlaisessa tilanteessa kiertämässä Eurooppaa asuntoautolla. Tuo varmasti ihanaa omaa vapautta reissaamiseen ja erityisesti perheen kanssa liikkuessa taatusti nappivalinta! Miten pitkiä matkoja te yleensä ajatte per päivä?
En malta odottaa, että tämä reissuvuosi pyörähtää kunnolla käyntiin! 😍
Tintti
31 tammikuun, 2019 at 9:45 pmMeillä vaihtelee päivämatkat paljon. Etelään lähtiessä saatetaan ajaa parina ensimmäisenä ja viimeisenä päivänä 800-900 km, siten saadaan enemmän aikaa olla ”perillä”. Muuten paikkaa vaihdetaan kohteesta riippuen yleensä 2-5 päivän välein. Ne siirtymät pyritään pitämään max 200-300km pituisina jotta aikaa jää muuhunkin kun maisemien katseluun auton ikkunasta 🙂
Mukavia reissuja on varmasti tiedossa, suuntaa mihin päin vaan 😍
Outi
31 tammikuun, 2019 at 10:17 pmOi oi, tuo 900 km kuulostaa kyllä paljolta ainakin lasten kanssa! Meillä on vielä sen verran pieni tyyppi, että vähän hirvittää tuo ajomatka Kuusamoon ja takaisin, mutta uskon että hyvillä eväillä ja viihdykkeillä, ja sillä, että on tarpeeksi aikaa varattu, pärjätään hyvin. Tuo 200-300km kuulostaa todella järkevältä ja maltilliselta päiväajomatkalta. Siitä kun menee vielä yli, niin päiviin ei paljon muuta mahdukkaan kuin ajoa ja maisemat vaan vilisee ohi 😀
Martina
4 helmikuun, 2019 at 12:59 pmAh, Nizza, Ruka, Naantali ja karavaanielämä! Kaikki kuulostaa tosi ihanalta. Sellaiselta että ne voisivat kuulua minunkin matkasuunnitelmiin ja kaikkia näitä onkin pyöritelty mielessä. Nizza ja Naantali onkin jo tuttuja, mutta molempiin haluan palata (vaikka kävin Naantalissa viime kesänäkin peräti 3 kertaa!). Loma pohjoisessa kiinnostaa joka talvi, mutta etenkin nyt kun isompi pikkubloggaaja alkaa toden teolla nauttia lumileikeistä. Asuntoautoreissua suunnittelimme pari vuotta sitten kun perheessä oli vasta yksi vauva. Ajatus ei silloin toteutunut, mutta jäi mieleen odottamaan tulevaisuuden matkasuunnitelmia. Seuraan mielenkiinnolla miten teidän karavaanielämä sujuu. 🙂
Outi
6 helmikuun, 2019 at 9:17 amSama juttu! Joka ikinen talvi sitä on suunnitellut lomaa pohjoisessa, mutta aina se sitten on siirtynyt jonkun paremman matkakohteen tieltä.
Karavaanarielämää odottelen kovasti, sillä uskon vahvasti että lapsen kanssa se toimii aivan valtavan hyvin. Vähän ehkä karsastan yleisiä leirintäalueita, mutta ehkäpä niihinkin tottuu, ja eihän niissä tarvitse jatkuvasti yöpyä 🙂
Sanna
5 helmikuun, 2019 at 2:30 pmMeilläkin tänä vuonna suunnitelmissa enemmän kotimaanmatkailua! Asutaan tosin Espanjassa, joten hieman erilaiset kohteet tiedossa 😉 Pohjois-Espanjassa ei olla vielä kertaakaan näiden reilun neljän vuoden aikana käyty, joten josko sinne ainakin!
Outi
6 helmikuun, 2019 at 9:15 amAivan, vähän erilaisia kotimaakohteita totta tosiaan. Pohjois-Espanjaan minäkin haluaisin. Kerran olen käynyt Bilbaossa, mutta sitä aluetta olisi niin mukava tutkia vähän enemmänkin! Espanja on vaan ihan parhautta!
Pirkko / Meriharakka
6 helmikuun, 2019 at 8:12 pmLapselliset tuttavaperheet ovat lasten ollessa sopivan pieniä tehneet paljonkin asuntoautomatkoja, sillä ne taitavat mahdollistaa lasten ”omituiset” syömiset ja nukkumiset helpommin kuin hotellit. Ja etenkin kesäkeleillä leirintäalueiden pesumahdollisuudetkin auton täydennyksenä ovat ilmeisesti usein ihan laadukkaita.
Tuokin on niin totta, että kun jostain aiheesta kiinnostuu, niin siitä yllättäen löytyy juttuja vaikka miltä suunnalta 🙂
Outi
7 helmikuun, 2019 at 9:28 amHeh, ”omituiset” syömiset ja nukkumiset on hyvin sanottu 😀
Jännä tosiaan nähdä mitä asuntoautoilu tuo mukanaan. Järkyttävän innostuksen vai kerta riitti-asenteen. Uskon kyllä että ensimmäinen vaihtoehto on lähempänä totuutta.
Aron / Ja sitten matkaan...
6 helmikuun, 2019 at 9:36 pmAi jai, Nizza on varmasti todella mainio kohde talven keskellä. Kiva kuulla, minkälaista säätä siellä on tarjolla. Meillä on ollut puhetta myös Nizzan matkasta juuri alkuvuodesta, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Pitkän jahkailun jälkeen saimme Nizzan reissun kuitenkin aikaiseksi viime syksynä. Tuolloin oli ihan hellettä. Talvella tuskin on sentään ihan niin lämmintä, mutta ainakin lunta on vähemmän kuin Suomessa. 🙂
Outi
7 helmikuun, 2019 at 9:30 amKävinkin juuri eilen lukemassa sun viimeisimmät Nizza-postauksen ja näköalapaikkoja rakastavana sattui kyllä hyvin matkasuunnitelmiin 🙂 Ainoa asia mitä reissultani toivon on vain edes vähän vähemmän lunta verrattuna kotimaahan ja muutaman auringonsäteen. Ei liene liikaa pyydetty? 😉
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
9 helmikuun, 2019 at 2:13 amMeillähän on yhtä hyvät suunnitelmat kesälle: nelipyöräisellä Lappiin ja niin kauas kuin pippuri kasvaa. Osaatko yhtään heittää arviota mihin aikaan kesästä ootte suunnitteilla lähteä? Pohdin, ehdinkö saada teidän reissulta vinkkejä, sillä me lähdetään varmaan heinä-elokuun vaihteessa neljäksi viikoksi Lappi/Norja akselille.
Outi
10 helmikuun, 2019 at 9:22 pmHei kuinka siistiä, että tekin lähdette Lappiin autolla! Me lähdetään luultavasti siinä heinäkuun toisella viikolla, eli ollaan varmaan juuri ehditty kotiutua kun te starttaatte oman road trippinne. Vinkkejä todellakin laitan sitten tulemaan 🙂
Martta / Martan matkassa
9 helmikuun, 2019 at 3:46 pmMukavia suunnitelmia, minua kiinnostaisi myös matkailla tuolla nelipyöräisellä! Jään mielenkiinnolla odottamaan tuota teidän Norjan reissua. Nizza <3 Mahtavaa reissua teille, karnevaalit kiinnostavat, useasti olen haaveillut niistä!
Outi
10 helmikuun, 2019 at 9:21 pmNorjaa minäkin odotan todella innolla. Tai kuten sanoin, ei ole sanottu, että me Norjaan asti ikinä päästään. Lapsi kun pistää omat haasteensa pitkille automatkoille.
Sonja | FIFTYFIFTY
10 helmikuun, 2019 at 4:26 pmSiistejä juttuja tiedossa, tuo karavaanarijuttu on hauska kuuloista! Jostain syystä en osaa kuvitella itseäni yöpymään asuntoautossa, vaikka road tripit muuten kyllä innostavat ihan hirveästi! Mutta oikeessa oot, aika käteväähän se on. 🙂 Ai niin ja osasin kyllä samaistua noihin lavakokemuksiin. Jännitin sitä etukäteen monet kerrat ja ihan alkuun olin jäässä, mutta mitä pidempään siellä törrötti, sen helpompaa ja kivempaa se oli.
Outi
10 helmikuun, 2019 at 9:11 pmEn mä tiedä ihan tosissaan, että onko minustakaan karavaanariksi. Mutta kaikkea pitää kokeilla, ja uskon kyllä, että erityisesti penskan kanssa se voi olla hyvinkin toimiva.
Lavalla oleminen ei ole minun juttu edelleenkään, mutta totta tosiaan, kyllä se jännitys suli ajan kanssa. Voisihan sitä joskus uudelleenkin kokeilla 😉
Katja / Lähtöselvitetty
11 helmikuun, 2019 at 10:28 pmNorja on aina hyvä vaihtoehto! Me ajettiin joitain vuosia sitten Lofooteilla Svolvaeriin ja sen vieressä sijaitsevaan Kabelvågiin asti. Maisemat ovat upeat kaikkialla, mutta etenkin vähän ylempänä oli kesäkuun alussa vielä ihan kunnolla lunta. Kiivettiin ihan Svolvaerin keskustan reunalta lähtevää todella helppoa luontopolkua ylös ihailemaan maisemia, ja meren sininen oli jotain ihan muuta kuin mitä olin aiemmin nähnyt. Me ei jaksettu myöskään ajaa ihan Suomen halki, vaan siirryttiin ensin yöjunalla Rovaniemelle ja sieltä taas takaisin tullessa takaisin junaan. Helpotti huomattavasti, sillä silti päiville tuli todella paljon ajamista.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:43 pmPitääkin haastatella sinua ennen kesää. En tiennytkään, että olet käynyt Lofooteilla asti!
Minäkin mietin tuota, että olisi tehnyt osan matkasta junassa, mutta mitenhän VR suhtautuisi matkailuautoihin? Veikkaan, ettei kovin hyvin 😀