fbpx
Menu

Langtang Valley Trek ja unelmista totta

Jätettiin Kathmandu taakse viikoksi. 8.3. perjantai aamuna aikaisin meitä oli vastassa opas kantajan kanssa ja otettiin taksi bussiasemalle. Bussimatkasta tuli juurikin niin mielenkiintoinen, kuin toisten kokemusten perusteella saattoi olettaa.

Heti ensimmäisen viiden minuutin aikana sykkeet nousi taivaisiin. Ei auttanut kun yrittää rentoutua, mikä osottautui jälleen melko haastavaksi tehtäväksi.

Rikkinäinen täyteen ahdettu bussi

Penkki itsessään oli romahtanut ja istuin lähestulkoon pelkän metalliputken päällä. Käsitettä asfaltti ei ilmeisestikään tunneta, joten tiet oli kuin Helsingin mukulakivikadut, mutta noin 100 kertaa pahemmat. Selkävaivaiselle oikeen mukavat 10 tuntia siis tiedossa. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että istutaan tietenkin rotkon puolella. Edellisiin matkoihin verrattuna korkeutta kertyi vähintäänkin tuplasti enemmän, joten voit vaan kuvitella matkan alaspäin. Jalkatilaa ei käytännössä ollut ja Markolla olikin matkan jälkeen polvet mustelmilla.

Jännitystä/pelkoa ei helpottanut yhtään se, että loppumatkasta edessä oli tieosuuksia, jotka olivat kärsineet merkittävistä maanvyörymistä. Jossain kohtaa näyttikin, että tie oli kapeampi kuin bussi ja bussi kallistui monta kertaa merkittävästi rotkon puolelle.

Tuntui, että alla on pelkkää ilmaa ja sydän heitti volttia. Ja kun mikään ei riitä, oli vastaan tulevan kulkuneuvon sattuessa tielle ainoa mahdollisuus lähteä peruuttamaan väljemmille vesille. Jossain näillä paikkeilla joku katolla oleva alkoi syöksemään oksennusta, joka valui pitkin ikkunaa alas rinteeseen (katto oli lastattu täyteen ihmisillä, rinkoilla ja vuohilla!).

Ja kas kummaa, minulla tietenkin oli ikkuna auki! Onnekseni jackpot taisi osua kuitenkin pahemmin edessäni istuvan syliin. Tuskaiset tunnit takana ja vihdoin edessä näkyi pieni kylä nimeltään Syabru Besi.

Nepal Langtang Valley

Ensimmäinen vaelluspäivä

Oppaat veivät meidät hotellille ja kaikki muutkin bussissa olleet turistit oppaineen tulivat perässä. Illalla oli aikaa vaihtaa muutama sana muiden trekkaajien kanssa. Muutama muu ryhmä oli lähdössä samaan suuntaan kuin me.

Aamu alkoi jälleen aikaisin ja ensimmäinen vaelluspäivä tiedossa. Intoa puhkuen lähdettiin lampsimaan kivisiä teitä pitkin viidakkomaisemiin. Vuoret kohosivat ympärillä ja seurailtiin pauhaavaa jokea. Nouseminen alkoi piakkoin ja saatiin hiki pintaan nopeasti. Asteita oli varmasti yli +25.

Eikä se nousu näyttänyt loppuvan, ikinä. Jossain vaiheessa alkoikin ihmetyttämään, miten kyseinen trekki on luokiteltu helpoimpaan asteeseen. Mielestäni kohtalaisen hyväkuntoisena voin todeta ensimmäisen päivän olleen jopa rankka. Tai sitten yliarvioin omaa kuntoani.

Maisemat olivat aika huikeita jo nyt ja  lumihuiput alkoivat pikkuhiljaa siintämään edessä. Käveltiin pitkiä osuuksia hiljaa jonossa ylös alas läpi metsien, jotka olivat kuin sadusta. Hetkittäin tulikin olo, että oltaisiin oltu hobittisaattue, josta tulikin mieleen, että kaikki maailman larppaajat tulisi laittaa hakemaan vähän tunneltaa noilta kiemurtelevilta poluilta.

Ympärillä hyppi apinoita ja silmä tarkkana yritettiin myös bongata vuorilla asuvia punapandoja. No, ne on kuulemma kovin harvinaisia ja liikkuu vain yöaikaa, joten jäi punapandat näkemättä. Lumileopardeja asustelee myös huipulla, mutta myöskin taitavat pysytellä aika pitkälti ihmisten ulottumattomissa.

Nepal Langtang ValleyNepal Langtang Valley

Nepal Langtang ValleyNepal Langtang Valley

Saavuttiin ensimmäiseen kohteeseen Lama Hotelliin (2500m) noin 7-8 tunnin matkanteon jälkeen hikisinä ja suihkua janoten. Mutta koska saavuttiin viimeisten joukossa, oli vesi loppumaisillaan, puhumattakaan lämpimän veden saannita. Ilma oli käynyt jo vähän viileämmäksi, muttei auttanut kuin mennä jääkymän veden armoille. Oltiin noustu noin kilometri korkeammalle.

Illalla omistajat lämmittivät tuvan (teehuoneen) kaminan ja istuttiin illalliselle. Lähes kaikki Lama Hotelliin saapuvat tulivat samaan guesthouseen. Tunnelma oli erityisen lämmin. Pelattiin korttia oppaiden kanssa ja kerrottiin niille viime reissulta hyvinkin tutuksi käyneen pöytäpokerin säännöt. Ilta kului lämpimästi niissä merkeissä ja pikkuhiljaa nukkumaanmenoaika alkoi häämöttämään. Kello oli 20.00.

Toinen vaelluspäivä ja raekuuroja

Yö oli kohtalaisen lämmin, mutta liekö korkeusero, mikä valvotti. Unta kertyi vain muutama tunti ja seuraavana aamuna oli jälleen aikainen herätys. Piti kerätä luunsa ja lähteä etiäpäin. Oppaan mukaan edessä ei kuitenkaan ollut yhtä rankka päivä kuin ensimmäinen. Kävelyä useita tunteja vähemmän ja nousuakin VAIN 800 m 😉 No rankkaahan se oli, ja viimeistään tässä vaiheessa aloin kiittelemään todellakin kantajan olemassaoloa. Meidän kanssa samoilla jäljillä oli nimittäin kanadalainen pariskunta, joilla oli pelkkä opas ja tavaraa vähintääkin yhtäpaljon kuin meillä. Tyttö oli heti ensimmäisenä päivänä joutunut antamaan oman laukkunsa oppaalle kantoon.

Lumihuiput lähestyi verkkaisesti kun lähestyttiin Langtang Villagea (3307m) ja ilma alkoi käymään viileämmäksi. Oli lisäksi pilvisempi päivä kuin edellinen, joten kaivettiin palttoota niskaan.

Lounastauon jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi, mutta mitäs se taivas alkoikaan sylkemään..? RAKEITA!! ..jotka isoni ja isoni ja loppujen lopuksi käveltiin sankassa lumisateessa! Ja kuka sanoi, että talvi on ohi??! Ja lumisade tietenkin jatkui koko illan. Näkyvyys oli nolla, ja toivottiin, että aamuun mennessä olisi selkeämpää.

Nepal Langtang Valley

Illalla jälleen lämpimässä tuvassa tuttu porukka ympärillä syötiin ja tutustuttiin enemmän toisiimme. Kanadalaisen pariskunnan lisäksi meitä oli saksalaiset ystävykset, japanilainen tyttö sekä kiinalainen tyttö ja kaikki kutakuinkin samaa ikäluokkaa.

Mikä ihmetytti eniten, oli se, että kanadalainen pariskunta puhui lähes yhtä kehnoa englantia kuin minä. Me oltiin muutenkin ehkä koko porukasta huonoiten puhuvia, kun saksalaisilta tytöiltä sujui lähes yhtä hyvin kuin natiivilta konsanaan.

Kello alkoi lähestyä kahdeksaa ja nukkmaanmenoaika oli käsillä. Millonhan
Suomessa olisi mennyt näihin aikoihin nukkumaan? Mutta niin kuin edelliselläkin reissulla on tullut todettua, rytmi ajoittuu täysin auringon mukaan. Aurinko laskee kuuden maissa ja ennen kahdeksaa jokainen jo haukottelee.

Kolmannen vaelluspäivän huikeat maisemat

Päivä alkaa heti seitsemän jälkeen, ja jopa maailman huonoimpana aamuihmisenä, on Markokin monesti silmät auki ennen kellonsoittoa.
Ja yö oli KYLMÄ!!!! Kylmin ehkä ikinä! Meillä oli makuupussit mukana, mutta lähemmin niitä tarkasteltuamme, huomattiin, että +0,5 astetta luokiteltiin jo extreme lämpötilaksi. Ja mittari oli reippaasti alle nollan. Onneksi meidän maailman paras opas toi meille peiton, jonka avulla kutakuinkin selvittiin yöstä, huonoin unin tietenkin. Korkeusero varmasti vaikutti, mutta myös se, että hengitysilma höyrysi kuin Suomen talvessa konsanaan. Talo oli rakennettu pelkistä laudanpätkistä, seinän läpi näkyi seuraavaan huoneeseen ja verhot heiluivat ikkunassa tuulen mukana.

Ja aamulla herättiin, katsottin ulos, ja voi MORJENS mitkä näkymät!

Nepal Langtang ValleyNepal Langtang ValleyNepal Langtang ValleyNepal Langtang Valley

Lunta oli satanut noin 10 cm ja lumi oli peittänyt ympärillä kohoavat vuoret ja matalammat kukkulat (kyllä, alle 3000 metriä olevia vuoria kutsutaan kukkuloiksi, tai jopa mäiksi Nepalissa). Aurinko paistoi täydeltä terältä ja jälleen kerran oltiin keskellä satumaisemaa.Aamupalat huiviin ja taas mentiin. Talvi oli siis jälleen täällä, vaikka niin lähdettiin henkseleitä paukutellen pois Suomesta. Mutta eipä haitannut! Oltiin ennen kaikkea onnekaita, kun saatiin lunta, Ja niin sanoi myös meidän opas, joka on tehnyt työtään jo ehkä 15 vuotta ja ollut kyseisellä trekillä kymmeniä kertoja. Käveleminen oli sitä paitsi helpompaa lumen peittämillä poluilla. Matka taittui leikiten. Edessä  siis trekin viimeinen virallinen nousuosuus, Kyanjin Gompaan (3798m).

Kylä oli vuorien ympäröimä, ja aivan mielettömän hieno paikka. Tosin mitään paikallista  unnelmaa oli vaikea aistia oikeastaan mistään kylästä trekillä, sillä kylät on rakentuneet  lähes pelkästään turismin ympärille.
Onneksi tähän aikaan vuodesta on low season, joten  muita turisteja oli erittäin vähän liikenteessä.

Nepal Langtang Valley

Viimeinen vaelluspäivä ja korkein huiputus

Aamulla herättiin väsyneinä. Oli tarkoitus kiivetä vieressä kohoavalle huipulle (noin 4300m), mutta se suunnitelma oli vaarassa kariutua. Olo oli kuitenkin yllävän energinen, ja muiden suunnitellessa päiväreissua päätettiin mekin yrittää.

Eikä se vaatinut juurikaan suurempia ponnisteluja. Kahdessa tunnissa noustiin 500 m ylös vuorenrinnettä ja ylhäällä tuntui kuin oltaisiin vuorta oltu valloittamassa.

Oltiin pilvien korkeudella ja kotkat liitelivät meidän alapuolella. Lisäksi kuultiin, että lieviin vuoristotaudin oireisiin on jopa hyvä käydä nopeasti ylhäältä ja palata alas. Ikään kuin huijata omaa kroppaansa. Ja näin hävisivät kaikki oireet!

Nepal Langtang Valley

Vuoristotaudin oireita

Korkeus tuntui jo aika toden teolla kropassa. Väsymys painoi ja pienikin ponnistelu pisti sydämen sykkimään hulluna. Lisäksi molemmilla oli kova päänsärky, mikä on yksi vuoristotaudin oireisita.

Oltiin aika nopsaa valmista kauraa pehkuihin. Mutta yö seurasi edeltäjiään ja unta kertyi vain muutama tunti. Kylmyyskin oli mennyt jo luihin ja ytimiin. Illalla opas sanoikin meille, että vielä yksikin huonosti nukuttu yö, niin täytyy miettiä alaspäin lähtöä. Se on näet ainut keino vuoristotaudin hoitoon.

Lämmintä suihkua ei todellakaan ollut tarjota näillä korkeuksila, mutta saatiin pannussa lämmitettyä vettä, jolla pystyttiin peseytymään. Saksalaiset tytöt lähtivät jo alaspäin edelliseen kylään lämpimän suihkun toivossa. Joten jäätiin japanilaisen tytön ja kanadalaisen pariskunnan kanssa ylös.
Japanilainen tyttö oli saanut jo edellisenä iltana pahempia vuoristotaudin oireita, ja hänen opas olikin sanonut, että täytyisi lähteä alaspäin.
Silti tyttö kiipesi samalle huipulle miedän kanssa, mutta koko lopun päivää makasi tuskissaan terassilla.

Kylässä oli jakkijuustotehdas ja kanadalainen pariskunta keksi, että pidetään fondueiltamat. Ostettiin pieni köntti jakkijuustoa ja pyydettiin oppailta pannu, jolla voidaan sulattaa juusto.

Kävikin ilmi, ettei omien ruokien teko ole suvaittavaa siellä ja toisin kuin edellisinä iltoina, oppaat ja kantajat istuivat keittiössä keskenään, kun me yritettiin kokata fondueta tuvassa. Tunnelma oli vähintäänkin vaivautunut, mutta meillä oli kuintekin hauskaa.
Ja meidän pitäessä hauskaa, istui japanilainen tyttö ilmeisestikin tuskissaan tuvan perällä. Jossain vaiheessa hänen mentyä nukkumaan, saatiin kuulla, että tytölle suunniteltiin helikopterikyytiä Kathmanduhun seuraavalle aamulle. Ilo ja hauskuus loppui melko nopeasti.

Ja kyllä, seuraavana aamuna helikopteri haki tytön ja kiidätti hänet sairaalaan. Ja matkatoimistosta, josta järjetettiin meidän trekki, sanottiin, että näillä korkeuksilla vuoristotauti on hyvin harvinainen.

Paluu Kathmanduhun

Seuraavana päivänä alkoi paluumatka. Lumet olivat jo sulaneet ja maisema täysin erilainen. Alaspäin kuljettiin verkkaisesti ja koko matka alas asti taitettiin kahden päivän sisällä. Alaspäin meno oli yllätykselliseti rutkasti rankempaa kuin ylös kipuaminen. Ensimmäisen päivän jälkeen tunnettiin reissun ensimmäiset lihassäryt ja lisäksi mun polvet oli tulessa. Jouduinkin seuraavana päivänä sitomaan ne ideaalisiteellä, että pystyin tekemään trekin loppuun asti.

Ja tässä siis vain pieni osa siitä, mitä kaikkea viikossa tapahtui. Huikea reissu, huikeita maisemia ja ennen kaikkea huikeita ihmisiä.Paluumatka taitettiin paremmalla bussilla, mutta kuski oli hullu ja ajoi mielettömän kovaa. Lisäksi matkalla nähtiin rekka kattolleen tippuneena, jonkun asunnon päälle. Turvallista matkaa siis!

Nyt takaisin Kathmandussa samassa hostellissa. Tänään oli tarkoitus mennä vielä Deep Purplen keikalle (joka olisi maksanut noin 7 euroa!), mutta olivat peruneet keikkansa. Hyvä niin, nyt ollaan levon tarpeessa!

Nepal Vaellus Nepal Langtang Valley



Käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa.

No Comments

    Leave a Reply