Näissä paikoissa olen reissannut yli kuukauden

Luin artikkelin kansainvälisestä matkustuskäyttäytymistä selvittävästä kyselytutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että yli puolet suomalaisista on matkustanut elämänsä aikana yli kuukauden kerrallaan. Minusta se kuulosti paljolta. Toisaalta kun mietin, myös aika iso osa jo omasta ystäväpiiristänikin on ollut pidempiä aikoja reissunpäällä ja itsekin jo useampaan otteeseen, joten ehkä me suomalaiset vain sitten tykätään matkustella. Tai sitten halutaan paeta kylmää talvea ja synkkää syksyä, ja toisaalta ehkä myös tienataan sen verran, että pienet ja vähän isommatkin irtiotot ovat ylipäänsä mahdollisia.

Linkki artikkeliin (kyselyyn vastasi 998 yli 18-vuotiasta suomalaista ja yhteensä 10 093 ihmistä eri Euroopan maista)

Tästä intoutuneena aloin muistelemaan omia yli kuukauden kestäviä reissujani, joita on kerääntynyt yhteensä neljä. Kaikki alkoi vuonna 2005, kun kukkaro alkoi vihdoin näyttämään siltä, että maailmalle lähteminen olisi oikeasti mahdollista.

Matkaan lähti tietenkin myös Lonely Planetin Meksiko-opas ja isot tuubit aurinkorasvaa.

Kun nuori tyttö Meksikoon lähti – ensimmäinen kuukauden reissu

Muistan edelleen sen kutkuttavan tunteen, kun lentoliput vihdoin kilahtivat postiluukusta. Siinä ne nyt olivat, eikä niitä pois minulta oteta! Kilroyn kirjekuoressa oli liput, joissa lukivat minun ja ystäväni nimet. Parikymppisten tyttöjen kuukauden seikkailu Meksikossa oli siis vihdoin toteutumassa.

Näin jälkikäteen ajateltuna mietin, että johan oli tytöillä pokkaa. Kumpikaan meistä ei ollut reissannut aiemmin yksinään ja matkakohteeksi valittiin Meksiko, joka ei taatusti olisi sieltä kaikista turvallisimmasta päästä.

Mutta vaikka me nuoria oltiinkin, oltiin silti järkeviä: valmistauduttiin huolella, luettiin turvallisuustilanteita, tehtiin matkustusilmoitukset, skannattiin kopiot passeista sähköpostiin, otettiin toiset kopiot matkalaukkuun, varattiin shekkejä matkalle (!) ja pakattiin rinkat kaikkien oppikirjojen mukaan. Matkasuunnitelma oli valmiiksi tehty, mutta sen verran seikkailuhenkisiä oltiin, että majoituksia emme vielä tohtineet varata.

Matkaan lähti tietenkin myös Lonely Planetin Meksiko-opas ja isot tuubit aurinkorasvaa.

Illalla koneen laskeutuessa Mexico Cityn lentokentälle, muistan katselleeni koneesta valtavan kokoisen kaupungin valojen lähestymistä. Olin tohkeissani, jännittynyt ja todella innoissani! Tunsin olevani vapaa!

Hostellimme taksikuski nouti meidät tunnin liian myöhään lentokentältä. Ainoa kommunikointikieli oli espanja ja kun saavuimme hostellille, oli huone niin pieni, että juuri ja juuri mahduimme sisään rinkkojemme kanssa. Muistan sen tyhjän ehkä hieman orvonkin tunteen, kun istuin illalla alas sängyllemme ja oven läpi kuului selkeästi ylesissä tiloissa mekastavien matkalaisten mölinä. Oven takana oleva maailma vähän pelotti ja samalla kutkutti. Tästä alkaisi meidän seikkailumme Meksikossa!

Ei voi sanoa, etteikö tämä kuulostaisi ihanalta. Sitähän se oli! Aivan uudenlainen maailma oli avautunut ja reissukärpänen muhi sisälläni.

Kiersimme Oaxacassa, jatkoimme Acapulcon suuntaan ja nautiskelimme rennosta surffarielämästä Puerto Escondidossa Tyynenmeren rannalla. Tai eihän me mitään surffattu, vaan katseltiin ruskettuneiden surffaripoikien leikkejä laineilla. Iltaisin juotiin mezcalia, agaavesta valmistettua kirkasta väkiviinaaviinaa, kumottiin tequilaa ja joka päivä virvoitettiin itseämme muutamalla pullolla meksikolaista olutta Negra Modeloa. Syötiin toki ihania katuruokia ja nautittiin me kultturistakin.

Ei voi sanoa, etteikö tämä kuulostaisi ihanalta. Sitähän se oli! Aivan uudenlainen maailma oli avautunut ja reissukärpänen muhi sisälläni. Jos jotain pitää syyttää tästä levottomasta sielustani, voisin vaikka alkujaan syyttää tätä ensimmäistä seikkailuani isossa maailmassa, joka näytti minulle muun muassa sen, ettei maailma ole vaarallinen vaan ainoastaan mielenkiintoinen. Pitää vaan osata mennä oikeisiin paikkoihin, välttää vääriä ja valmistautua tarpeeksi hyvin.

Ainoa asia, joka tästä reissusta jäi harmittamaan, on se, että kaikki, ihan jokaikistä kuvaa myöden on hävinnyt. Onneksi muistikuvat ovat silti vahvoja.

6 viikkoa Aasiassa

Seuraavaan pidempään reissuuni Meksikon jälkeen kuluikin 6 vuotta. Matkustimme mieheni ja muutaman ystävän kanssa Kaakkois-Aasiaan sinne, minne kaikki siihen aikaan matkustivat. Ja toki nykyäänkin vielä.

Se suurkaupunkien syke ja pienten kyläpahasten lempeys ja kiirettömyys sopivat minulle kuin nenä päähän.

Enkä ihmettele yhtään miksi. Aasia vei heti sydämeni. Se suurkaupunkien syke ja pienten kyläpahasten lempeys ja kiirettömyys sopivat minulle kuin nenä päähän. Kiersimme Thaimaassa, Laosissa ja Kambodiassa. Tykkäsin aivan valtavasti jokaisesta maasta.

Puksuttelimme Thaimaasta junalla Laosin rajalle, istuimme ränsistyneissä busseissa tuntitolkulla, matkustimme yöbusseilla siinä toivossa, ettei hyviä reissupäiviä menisi hukkaan, mutta joka kerta todettiin, etteivät yöbussit ole tehty nukkumista varten. Pelattiin päivittäin korttia, syötiin taivaallista ruokaa, matkustettiin meriteitse karmeassa krapulassa, joka oli virhe, sen kaikki tietää ja makoiltiin riippukeinuissa sen minkä kiireiltämme ehdittiin.

Tältä reissulta kotiinlähtö harmitti. Mutta se hyvä puoli oli, että sain tilaisuuden palata uudelleen.

Aasia toistamiseen: 3,5 kuukauden reissu – unelmareissu

Ei ehtinyt vierähtää kuin vajaa 2 vuotta. Opiskelut alkoivat tökkimään ja reissujalka kävi kuumana. Lykkäsin opintoja, menin täysipäiväisesti töihin ja kun lompakko pullistelin sen verran, että reissukassa oli kerätty, niin irtisanouduin töistä. Pitkään suunnittelema 3,5 kuukauden Aasian reissu oli valmis.

Ja luvattiin toisillemme, että ollaan aina yhdessä.

Lennettiin mieheni kanssa Intiaan, jota odotin ihan mielettömästi. Varhaiset ”hippiteinivuoteni” olivat vieneet minut mielikuvissani Intiaan niin usein, että en ollut uskoa unelmieni vihdoin toteututuvan. Delhi oli eksoottinen, kaaottinen ja vähän karmeakin. Mutta samalla niin ihana kaikkinen väreineen, hajuineen, äänineen ja sattumanvaraisuuksineen.

Vietimme Intiassa vain 2 viikkoa, joka jätti aika syvän loven: Intiaan on taas päästävä. Kuljimme juna-bussi yhdistelmällä rajan yli Nepaliin, rakastuimme maahan, sen vuoristoihin, ihaniin ihmisiin ja hyvään ruokaan. Viikot vierivät siivillä.

Nepalin jälkeen lensimme Malesiaan, katselimme ihmeellisiä Petronas Towereita, herkuttelimme, suuntasimme paratiisisaarille, poltimme ihomme vesikelloille ja seurasimme varaanien elämää.

Malesiasta matka jatkui Indonesiaan, jota seikkailua en ikinä unohda. Indonesia on valtava, eikä kuukausi siellä riitä mihinkään. Varsinkaan kun viettää kissanpäiviä Sulawesillä sukellellen upeiden korallien keskellä useamman viikon, katselee auringonlaskuja ja snorklailee rantakivikossa. Tällaisesta elämästä sitä taas haaveilee. Stressivapaata, rentoa ja yksinkertaista.

Indonesian jälkeen oli vihdoin vuorossa Thaimaa, jonne mentiin rankan reissaamisen jälkeen lomailemaan. Juotiin Changia rantabaareissa ja kuunneltiin paikallisten musisointia……

…….ja luvattiin toisillemme, että ollaan aina yhdessä.

Tämä oli unelmieni reissu. Isolla sydämellä!

Lisää juttuja matkastamme!

Häämatka Väli-Amerikkaan

Häämatkamme ei ollut mikään tavanomainen häämatka kauniiden rantojen ja paratiisisaarien perässä vaan yli kuukauden reissu Väli-Amerikassa. Päätimme hemmotteluloman sijaan heittää reput selkään ja suunnata kuudeksi viikoksi Väli-Amerikkaan. Se olisi enemmän meidän näköistämme. 

Tämän reissun jälkeen oltiin kuitenkin aika vakuuttuneita siitä, että meidän reissuelämä nuhjuisimmissa majataloissa alkoi olemaan ohi

Kiersimme Panamassa, Costa-Ricassa ja Nicaraguassa. Panama jätti kylmäksi, Costa-Rican luonto oli uskomaton ja Nicaragua vakuutti letkeydellään. Olimme päättäneet viettää joulun paremmissa puitteissa, varattiin kallis majoitus keskeltä kauneinta Costa-Ricaa ja viruttiin tuo aika karmeassa vatsataudissa kämmenen kokoisten perhosten lennellessä ympärillämme. Joulu oli ikimuistoinen. Uusi vuosi vaihtui Nicaraguassa. Tanssittiin salsaa keskellä kaupungin katua, juotiin rommikolaa ja juhlittiin rantabileissä. Ihasteltiin Granadan väriloistoa ja makoiltiin riippukeinussa Playa Marsellan rauhassa.

Kuuden viikon jälkeen palattiin kotiin onnellisena avioparina. Tämän reissun jälkeen oltiin kuitenkin aika vakuuttuneita siitä, että meidän reissuelämä nuhjuisimmissa majataloissa alkoi olemaan ohi. Oli aika kai siirtyä aikuisuuteen.

Väli-Amerikka jäi toistaiseksi viimeiseksi pidemmäksi matkaksemme.

Kuka tietää koska koittaa seuraava? Ehkä jo ensi talvena?

Tai sitten vasta pitkän ajan kuluttua.

Jää nähtäväksi.

Lisää juttuja Väli-Amerikasta!

Minkälaisia pitkiä reissuja sä olet tehnyt? Kuinka monesti ja mitä aikoja olet ollut reissunpäällä? 

 

 

---

SEURAA SOMESSA:

INSTAGRAM

FACEBOOK