fbpx
Menu

Kuukauden muistelo: Kanaostoksilla Laosissa

Kaakkois-Aasia vuonna 2011. Saavuimme mielenkiintoisen bussimatkan siivittämänä pienen pieneen laosilaiseen kyläpahaseen nimeltään Tad Lo. Tad Lo sijaitsee Laosin eteläosassa lähellä Paksea, josta otimme rähjäisen paikallisbussin lähemmäksi kylää.

Matkan varrelta saimme suosituksen majoittua Mama Pap’s nimisessä guesthousessa, jota äkäisen googlailun jälkeen ei kaiketi enää ole edes olemassa (ainakaan sillä nimellä). Mama oli pieni iloinen vanharouva, joka pulitti 10 000 kippiä bungalowiyöstä. Euroissa tämä on noin yksi. Kylää ei kai turhaan sanota budjettimatkailijan paratiisiksi.

Kaunis vesiputouksien ympäröimä kylä oli hiljainen ja kohtalaisen turistivapaa. Vuokrasimme skootterit ja tutkiskelimme kylää ja sen ympäristöön levittäytyvää vesialuetta. Putousten yläpäästä löytyi luonnon oma uima-allas, jossa vilvoittelimme polttavan helteisenä päivänä.

Korviimme kantautui mahdollisuus ”barbecue-illasta”, jota guesthousen Mama pyydettäessä järjestää. Tartuttiin tilaisuuteen, ja hetken päästä jo olimme kauppalistan kanssa matkalla kylän ainoalle ruokatorille. Ruokalistalla oli pääasiassa vihanneksia ja kanaa. Tämä ruokalista löytyy minulta edelleen arkistoista, sillä olihan illan ruokahetki kaikessa työteläisyydessään eeppinen.

Kävelimme markkinoille ymmärtäen samalla, että ostoslistalla tosiaan oli 3 kanaa. 3 kokonaista elävää kanaa. Olimme nähneet, kuinka paikalliset ollessaan kanakaupoilla mittailivat käsillään muhkeimpia rintapaloja kanojen siipien alta ja näin valitsivat parhaimmat yksilöt eväikseen. Kanat kieputettiin koivistaan nippuun, heitettiin skootterin sarville roikkumaan ja kaasuteltiin kohti kuumia patoja.

Kivi, paperi, sakset -taktiikalla kisailimme siitä, kuka saisi kunnian koskea elävään kanaan. Minä jättäydyin hetimiten kisasta pois; olinhan jo vuosia takaperin kieltäytynyt pistämästä lihaa suuhuni, joten ajatus elävän kanan roikottamisesta pää alaspäin kohti kuolemaansa sai suupieleni kääntymään alassuin ja koko kropan kananlihalle. (..ehheh..)

Kanakauppiaan kohdalla ilmeistämme luultavasti paistoi epävarmuus. Yleensä kanaostokset kun tarkoittavat meille vakuumipakattujen fileiden nostamista kylmäaltaasta sinisiin ostoskoreihin ja sieltä edelleen liukuhihnan kautta kauppakassiin. Sen toimituksen pystyy hoitamaan kuka tahansa lukutaitoinen.

Tällä kertaa vaatimuksina olivat kielitaito ja taito käsitellä elävää kanaa. Seisahdimme kauppiaan eteen ja kuten sanoin, mies osasia lukea ilmeistämme paljon. Näytimme sormillamme kuinka monta yksilöä halusimme, kauppias valitsi mielivaltaisesti kaakattavien kanojen seasta kolme meille sopivaa, kaivoi esiin muovipussin ja tiputti kanat peräjälkeen elävinä valkoiseen läpikuultavaan pussiin.

Kenenkään ei siis tarvinnut roikotella kanoja käsissään, mutta kuinka brutaalilta tuntui kantaa elävää kanakasaa muovipussissa, kun välillä pussista kuului vaikeroivaa kotkotusta ja siipien räpyttelyä. Voin kertoa, että siinä kävelymatkassa oli melko paljon eksotiikkaa mukana.

Tarkemmin asiaa ajatellen, on varmaan yhtä julmaa, jos ei julmempaakin, kantaa kaupan vakuumipakattuja kanafileitä repussaan. Voisin uskaltaa väittää, että laosilaisen pientuottajan kanat ovat eläneet melko paljon paremman elämän S-marketin kylmäaltaan tipusiin verrattuna.

Niin tai näin, kotkottavat kanat muovipussissa päädyttiin Maman luokse, joka sai kunnian toimia teurastajana. Mama kutsui meidät kaikki katselemaan teurashetkeä, enkä epäröinyt mennä, sillä mielestäni jokaisen lihaa syövän tulisi nähdä, kuinka liha päätyy lautaselle. Ja vaikka en itse lihaa ollut pitkään aikaan oikeen syönytkään, päätin kuitenkin osallistua ruoanlaittoon, syömiseen ja sen vuoksi siis myös teurashetkeen.

Tadlo LaosTadlo Laos

Teurastus tapahtui kahden naisen voimin alkeellisen keittiön lattialla. Toinen naisista piti kiinni kanasta, katkaisi kaulan ja toinen vetäisi kurkun auki, jonka jälkeen veret valutettiin lautaselle. Tässä kohtaa jouduin hieman katselemaan muualle. Kanan viimeiset sätkyt sivalluksen jälkeen ja veren roiskuminen pitkin lautasta saivat vatsansisältöni pyörähtämään muutaman kerran ympäri. Toimitus tuntui kuitenkin niin luonnolliselta, että vaikka noinkin ison eläimen tappaminen ja sen katseleminen oli ajatuksena alussa hieman epäilyttävää ja saikin jalkani hieman tutisemaan, ei se siinä hetkessä tuntunut kuitenkaan millään tavallalla julmalta tai väärältä. Molemmat toimittivat tehtävänsä tyynen rauhallisesti ja lopun kynimisen naiset tekivät takahuoneessa, mitä en tohtinut mennä enää katselemaan.

Aineksista valmistui grillivartaita. Istuimme keittiön lattialla ja pilkoimme valtava määrä kasviksia, vihanneksia ja kanaa samalla siemaillen laosilaista olutta. Meni pitkälle iltaan ennen kuin ruoka oli valmista. Kaikki kylän lapset kokoontuivat grillaushetkeen. Välineinä meillä oli melko alkeellinen hiilillä toimiva kivigrilli, jossa pystyi paistamaan noin viittä varrasta kerrallaan. Homma eteni hitaasti ja aikuisten lopulta väsyessä tekemiseen, ottivat lapset ilomielin tehtävän vastaan. Oli aivan mielettömän siistiä katsella lasten intoa paistella vartaita ja syövän niitä hyvällä ruokahalulla, ja tämä olikin heittämällä antoisin ja palkitsevin vaihe koko päivässä!

 

Tadlo LaosTadlo LaosTadlo LaosTadlo LaosTadlo


No Comments

  • Jasmin / Wanderwall
    7 maaliskuun, 2016 at 1:25 pm

    Mä en ole koskaan kuullutkaan Tad Losta vaikka Laosissa vietin viime vuonna kuukauden 😀 Tulipa ikävä Aasiaa. Oon kuitenkin tismalleen samaa mieltä sun kanssa siitä, että jos lihaa syö niin silloin pitäisi myös nähdä mistä se tulee. Ja myös siitä että lihansyönti on mun mielestä Aasiassa huomattavasti eettisempää kuin länsimaissa. Eläimillä on vapaamman olot ja ne tapetaan ravinnon takia – ei siksi että liha voitaisiin kääriä muoviin ja heittää roskikseen mikäli joku fileitä ei kaupan tiskiltä ostaisi!

    Reply
    • Outi
      7 maaliskuun, 2016 at 1:34 pm

      Hukkaravinnon määrä on tosiaan varmaan aika vähäinen ainakin noissa pienissä kylissä. En sitten osaa sanoa, mikä tilanteen laita on Aasian isoissa kaupungeissa verrattuna länsimaihin. Tad Lo oli muistaakseni meille ihan sattumalta löydetty kyläpahanen. Oiskohan joku meidän matkan varrella suositellut sitä vai löydettiinkön se netistä, en muista 🙂 Mutta viehättävä syrjäinen paikka, jonka lähimaastossa on hienoa luontoa tarjolla 🙂

      Reply
  • Reason for a Season
    13 maaliskuun, 2016 at 9:25 pm

    Huh tulipa ikävä taas Aasiaan. Toivottavasti pääsen pian takaisin. Tämä on taatusti ollut ikimuistoinen kokemus! Itse en tosian olisi pystynyt katsomaan tuota teurastusta, olen ihan superherkkä. Mutta samaa mieltä olen siitä, että kyllä ihmisten on hyvä katsoa, mistä se liha pöytään tulee. Helyyttäviä lapsia noissa kuvissa <3.

    Reply
    • Outi
      15 maaliskuun, 2016 at 10:22 am

      Ikävä Aasiaan on kova! Olispa se vähän lähempänä 🙂

      Oli kyllä ikimuistoinen. Lapset varsinkin. Tuli niin hyvä mieli, kun omat ruoka meni niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. 🙂

      Reply
  • Teija / Lähdetään taas
    14 maaliskuun, 2016 at 9:37 am

    Ihana grilli-ilta 😀 Välillä tarina nauratti ihan ääneen 😀

    Minä olen pienenä kisannut siskoni kanssa siitä, kumpi saa roikottaa metsästettyä teertä tai metsoa kaulasta kiinni, kun sitä teurastetaan 😀 Olen kyllä tyytyväinen, että olen kasvanut siihen todellisuuteen, mistä se liha oikeasti pöytään tulee. Ja ihan varmasti olet oikeassa siinä, että nuo kanat ovat varmasti eettisempiä kuin nämä meidän vakuumipakatut kanat jostain tehotuotantoketjusta.

    Reply
    • Outi
      15 maaliskuun, 2016 at 10:25 am

      On kyllä rikkaus, kun olet elänyt metsästyskulttuurin keskellä. Siinä varmaan kunnioittaa ruokaa aivan eri tavalla, kun tietää millainen prosessi on taustalla, ennen kuin se liha päätyy lautaselle.

      Reply
  • Sateenmuru
    14 maaliskuun, 2016 at 7:13 pm

    En tiedä olisinko pystynyt ostamaan kanoja pussissa – en syö niitä vakuumipakkauksistakaan – mutta kyllä tämä tapa silti vaikuttaa luonnollisemmalta kuin nämä totutut kauppojen kylmäkäytävät. Haluaisin ajatella, että reissussa pystyisin tuohon ”maassa maan tavalla” -ostosreissuun, mutta toisaalta, olen pyörtynyt jo pelkästään istuma-asennossa dokumentteja katsellessa, joten ehkä ei paras vaihtoehto jos vintissä pimenisi skootterilla huristellessa… O_O

    Reply
    • Outi
      15 maaliskuun, 2016 at 10:27 am

      😀 Nuo torit eivät tosiaan sitten varmaan ole se omin paikka sinulle. Kyllä tuo kanojen pussiin heittäminen tuntui aika hurjalta vaikka toisinaan se kaikessa absurdiudessaan myös hiukan nauratti. Mutta maassa maan tavoilla, kuten sanoit 🙂

      Reply
      • Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com
        15 maaliskuun, 2016 at 2:46 pm

        Torit yleensä ovat kyllä aikamoinen kokemus, jos ei ole paljon matkustanut Aasiassa. Kotimaisen hygieenihysteerikkojen pyörtyily kuuluu ja kauas 🙂

        Reply
        • Outi
          15 maaliskuun, 2016 at 7:58 pm

          Siksi haluankin aina suunnata suoraan paikalliselle torille. Sieltä löytää tunnelmaa ja ihmettelemisen aihetta. Vaikka kyllä varsinkin ne hajut alkaa heikottamaan myös vähemmän herkkiä 🙂

          Reply
  • Jenni / Unelmatrippi
    14 maaliskuun, 2016 at 7:15 pm

    Mäkään en ollut koskaan kuullut tuosta kylästä. Mikäs tuossa grillaillessa, ehkä vähän nafti tuo grilli tosin noin isolle ruokamäärälle. 😀 Hauskoja muistoja.

    Reply
    • Outi
      15 maaliskuun, 2016 at 10:29 am

      Grilli oli kyllä aavistuksen nafti. Koko grillaustoimitukseen meni valehtelematta neljä tuntia lukematta mukaan alkuvalmisteluja 😀 Aika kova nälkä oli myös jo siinä vaiheessa, joten siirryttiin ihan ilomielin katselemaan lasten puuhastelua 🙂

      Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    15 maaliskuun, 2016 at 6:05 am

    Aikamoinen kokemus ja muisto! Olette päässeet näkemään sitä oikeaa elämää ja arkea mikä on mielestäni aina se matkailun yksi mielenkiintoisimmista osioista. Olen samaa mieltä kanssasi, että hukkaa on varmaankin todella vähän tällaisissa kylissä. Jokaiselle ravinnon osalle löytyy käyttöä toisin kuin usein täällä meillä yltäkylläisyydessä.

    Reply
    • Outi
      15 maaliskuun, 2016 at 10:32 am

      Juuri näin. Tämän vuoksi muisto on jäänytkin aika elävästi mieleen. Kylä itsessään oli jo paikka, jonka tyyppisissä ei aiemmin ollut käynyt: hiljainen, autenttinen ja vailla isoa määrää turistivirtaa. 🙂

      Reply
  • Hanna / Ranskatar reissaa
    15 maaliskuun, 2016 at 5:46 pm

    Voi kamala, musta ei olisi kyllä ollut kanaostoksille, eikä seuraamaan teurastustakaan. Jotenkin tosiaan helpompi vain ostaa niitä vakuumipakattuja lihoja kaupan tiskiltä kuin oikeasti nähdä, mistä lautasella oleva ruoka on peräisin. Varmasti ollut kyllä eksoottinen kokemus kuitenkin 🙂

    Reply
  • jujukas
    15 maaliskuun, 2016 at 9:49 pm

    Varmasti mieleenpainuva kokemus. En mitenkään kavahda tuota elävän kanan ostoa ja teurastusta, vaan yhdyn aiempiin mielipiteisiin siitä, että eettisempää se varmasti on kuin tehotuotetun broilerin hankkiminen kylmäaltaasta.

    Reply
  • Johanna Hulda - Discovering Sunbeams
    17 maaliskuun, 2016 at 10:57 am

    Tuohan on suorastaan nerokasta, että lihat kannetaan kotiin elävänä. Eipä tule teurastettua eläimiä vain jotta ne päätyvät ruokahävikiksi roskiin, vaan vasta oikeaan tarpeeseen, ja suhde siihen mistä ruoka tulee säilyy. No, tuossa maailmankolkassa nyt tuskin kovin paljon ruokaa roskiin menee muutenkaan, vaan pilaantuneet annetaan eläimille. Tulikin mieleen, että mitäköhän nuokin kanat ovat syöneet, heh. Ja olen myös aivan samaa mieltä, että jos lihaa syö niin kyllä pitäisi pystyä katselemaan teurastusta, ja tuo mitä te koitte ei varmasti ole vielä oikein mitään verrattuna tähän meikäläisen tehotuotannon teurastukseen jne. Mutta kotoisan näköiset grillibileet, kelpais! 🙂

    Reply
  • laura / to travel is to live
    17 maaliskuun, 2016 at 1:17 pm

    Samaa mieltä sinun ja monen kommentoijan kanssa siitä, että jos lihaa syö niin pitää myös tietää mistä se tulee. Itse en olisi pystynyt teurastusta seuraamaan ja siksi olen vältellyt lihansyöntiä viimeaikoina. Tuo illanvietto näyttää todella tunnelmalliselta, ihana tapa päästä seuraamaan paikallista elämänmenoa, jäi varmasti hieno muisto! 🙂

    Reply
    • Outi
      18 maaliskuun, 2016 at 2:07 am

      Hieno muisto tosiaan! Porkkanan kuokkimista minäkin tosiaan mielummin katselen ja senpä takia lautaselta harvemmin lihaisia ystäviä löytyykään 🙂

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    17 maaliskuun, 2016 at 7:08 pm

    Eipä ole tarvinnut Laosiin asti lähteä kanaa tappamaan – meillä tapasi olla kesämökillä kesäkanoja kun olin lapsi/nuori ja syksyllä ne sitten tapettiin yksi kerrallaan. Joku meistä lapsista piti kiinni ja isä löi kirveellä pään poikki. Ja me sitten kynimme. Kaipa tuo sujuisi vieläkin …

    Reply
    • Outi
      18 maaliskuun, 2016 at 2:05 am

      Tuo on kyllä rikkaus saada elää tuollaisessa miljöössä, niin kuin sinä Pirkko. Kaupunkilaistyttönä tosiaan täytyi ihan Laosiin asti lähteä katsomaan kanan teurastusta. Katselu riitti minulle. Tosin jos joku pyytäisi minut mukaan itse toimitukseen, tuskin epäröisin. Herkkydestä tällä saralla saisin miinuspisteitä, joskaan näihin hommiin liiemmin hingunkaan.

      Reply
  • Anna / Tämä matka -blogi
    20 maaliskuun, 2016 at 8:33 am

    En ole koskaan elävää kanaa ostanut kokattavaksi, mutta vierestä olen monta kertaa teurastuksia seuraillut. Kana ja vuohi on ihan OK, mutta sika… Se pitää jo kohtuullisesti ääntä.

    Lihan sijasta toreilta Aasiassa tulee joka kerta ostettua hedelmiä. Koska liikumme autolla, on helppo pysähtyä aina kun näkee ruokatorin ja käydä ostamassa autoon mangoja, banaania jne. evääksi. Usein torien vieressä on myös hyviä ruokapaikkoja, joissa tulee syötyä itsensä ähkyksi, vaikka tarkoitus oli vain ihan maistaa jotain pientä…

    Reply
    • Outi
      22 maaliskuun, 2016 at 11:36 am

      Sian tai siitä isomman eläimen teurastus voisi olla aika vavisuttava kokemus, mutta uskoisin, etten siitäkään kieltäytyisi, jos taustalla oleva syy teurastukselle olisi eettisesti hyväksyttävä.

      Ja hedelmät ovat minullekin heikkous. On mielettömän siistiä aina tutustua joihinkin itselleen tuntemattomiin hedelmiin, joten kaikkea kummallista sitä tuleekin aina maistettua. Välillä toimii, välillä ei! 😀

      Reply
  • Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
    20 maaliskuun, 2016 at 9:17 am

    kovin on vaatimattoman kokoinen grilli tuolle ruokamäärälle 🙂 hauskaa varmasti lopulta oli?

    sehän se on meissä ihmisissä, että ihan liina olemme liiankin etääntyneitä siitä eläimestä, jonka ansiosta meillä sitä syötävää on. Ihan niinkuin sanoit, ei se tosiaan ole koko elämäänsä siististi vakuumipakattuna S-asiakasomistajan tarjoustuotteena ole viettänyt…

    Reply
    • Outi
      22 maaliskuun, 2016 at 11:37 am

      Pieni grilli, mutta sitä suurempi huvi. Kokemuksena ihan tosi mieleenpainuva 🙂

      Reply
  • Veera Bianca
    20 maaliskuun, 2016 at 10:14 pm

    Melkoinen kokemus! Itse en tiedä pystyisinkö kotkottavaa kanaa kantamaan pussissa, mutta kuten kaikki on yllä todennut – on lihan ostaminen noin varmasti paljon eettisempää ja vähemmän julmaa mitä broilerituotanto kotimaassa.

    Reply
    • Outi
      22 maaliskuun, 2016 at 11:38 am

      Pussissa kantaminen oli kyllä outoa, mutten tiedä olisiko kukaan meistä oikeasta halunnut roikotella niita koivistakaan 🙂 tipusilla on varmaan kuitenkin ollut astetta parempi elämä siihen asti, joten se lohduttaa edes vähän 🙂

      Reply
  • Kohteena maailma / Rami
    20 maaliskuun, 2016 at 10:22 pm

    Laos on itselle täysi tuntemattomuus. Mielenkiintoisen oloinen maa kuitenkin, olisi hieman erilaista kulttuuri ihmeteltäväksi itselle. Aasiassa on itsellä vielä todella paljon tuntematonta aluetta.

    Reply
    • Outi
      22 maaliskuun, 2016 at 11:40 am

      Laosissa on paljon nähtävää ja vielä tietääkseni kohtuullisen hyvin säilynyt verrattuna vaikka Thaimaahan. Mekään ei ehditty kuin viikko siellä pyörähtämään, joten uudemman kerran sinne haluaisin tutkiskelemaan paikkoja.

      Reply

Leave a Reply