fbpx
Menu

Pää edellä vai huolella suunnitellen? – Tällaisia reissusuunnittelijoita ollaan

Lähdin Italian reissuillemme vähän huonosti valmistautuneena. Matkasuunnitelmani oli puuttellinen. Aika monellakin tapaa. Se teema tuntuu toistuvan nykyään usein. Se on osittain tietoista ja osittain ajanpuutetta. Tietoista siksi, että haluan mahdollisimman paljon jättää sattumalle varaa. On mukava eksyä ja löytää sellaisia paikkoja, joita ei osaa etukäteen odottaa.

Ajanpuutteen vuoksi on ollut vähän huonosti hetkiä, jolloin voisi paneutuakaan matkasuunnitelmiin. Onneksi mukana kulkee mies, joka suunnittelee ja katsoo Google Earthistä ennakoon reitit, tutkailee paikkoja, joihin kannattaa pysähtyä ja etsii tarvittaessa valkoisimmat hiekkarannat ilmakuvien perusteella.

Minä suljen silloin silmäni.

Haluan, että perillä kohteessa pystyn fiilistelemään ilman, että tiedän valmiiksi, mitä seuraavan kulman takana odottaa.

”Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty”, niinhän se sanonta menee. Minun reissumaailmassani se ei kamalan hyvin päde. Liika suunnittelu ei anna tarpeeksi varaa sattumalle, ja sattuma tuo mukavaa seikkailuntuntua reissuun kuin reissuun.

On sanonnassa toki paljon totuusperääkin, sillä vaikka ilman suunnitelmia reissuun lähtö kuulostaakin kiehtovalta seikkailulta, niin samaan hengenvetoon saatan ahdistua pahanpäiväisesti, jos suunnitelmat ovat liian levällään.

Varsinainen tuuliviiri.

Italia_road_trip

 


Kuka päättää kohteen?

Kuka teillä päättää, minne seuraava reissu suuntautuu? Kuka tekee matkasuunnitelman? Vai pohditteko yhdessä mahdollisia kohdevaihtoehtoja?

Yksin reissaaville ei niin relevantti kysymys, mutta meillä tähän on yksi ainoa vastaus.

Minä päätän ja muu porukka tulee perässä.

Iltaharrastuksiini kuuluu salilla käynnin ja joogan lisäksi lentodiilien metästys ja hakukoneiden kahlailu. Kohdevalintoja ei ole vaikea miettiä. Saatan kuluttaa illasta yllättävän ison osan istuen sohvannurkassa selaillen lentotarjouksia tai muuten vain kyttäillen lentojen hintoja. Aasia on aika usein kiikarissa, mutta milloinhan sinnekin taas pääsisi?

Thaimaa_makumatkalla

Thaimaa_reissusuunnitelmat_makumatkalla

Thaimaa_Krabi_hiekkaranta

Thaimaa_Tonsai_beach

 

Ei pääse kulumaan montaakaan viikkoa, ettenkö kysyisi kotona: ”Pitäisiköhän lähteä Intiaan?”

Tai että: ”Lennot Bangkokiin on alle 500€. Pitäisköhän vaan varata?!”

Lähes yhtä usein saan vastauksena jotain tympeän hymähdyksen tai ”Jäitä hattuun, ei meillä ole nyt aikaa eikä rahaa” –tyyppisen vastauksen välimaastosta.

Mitä virkaa noilla miehilläkään on, jos ei edes haaveitaan saa toteuttaa ilman kohtuutonta selittelyä ja todistelua sille, että miksi juuri nyt on se paras aikaa tarttua tarjouksiin?

Kun ei ole! Mutta mä vaan haluan!

Toisaalta, yllättävän usein saan myös vastakaikua nopeille päähänpistoilleni. On aika mukavaa, että vieressä on ihminen, joka tykkää myös reissata ja jolla on pitkälti samat intressit matkustamisen suhteen.

Barcelona_matkustus_Gaudi


Pää edellä vai huolella suunniteltuna?

Kun kohde on päätetty, alkaa vimmattu tankkaaminen siitä, mitä kaikkea upeaa tuleva matkakohde pitää sisällään.

Tai sitten ei.

Ei meistä kumpikaan jaksa useita kuukausia etukäteen liikaa suunnitella tulevaa matkaa. Varsinkin nykyään reissusuunnitelmat keskittyvät viimeiseen viikkoon kun matka-ajankohta alkaa häämöttämään. Italiassakin tehtiin aika monta kohdevalintaa vasta juuri ennen lähtöä, joten extempore-henkeä löytyy meistä molemmista.

Italia_road_trip_apenniinit

Italia_Ponte_della_Maddalena

Italia_road_trip_vuoret

Italia_nähtävyydet_Ponte_della_maddalena

Minä en jaksaisi niinkään suunnitella, mutta hyvän draivin saatuaan päälle tuo toinen saattaa kuluttaa sitä samaa sohvannurkkaa, josta reissusuunnitelmat saivan alkunsa tutkien jokaisen kadunkulman ja nähtävyyden Google Earthin avulla etukäteen. Se on osoittautunutkin vallan mainioksi välineeksi reissusuunnitelmia tehtäessä, vaikka minä ajatusta karsastankin.

Myös historiankirjoitukset saavat kyytiä saman miehen käsittelyssä, ja siitä olen iloinen, sillä historia kiinnostaa kamalasti itseänikin ja sen avulla usein hahmottuu myös se, mikä kohteessa oikeasti kiinnostaa. Itsekin aina jossain vaiheessa innostun kahlaamaan matkakohteen historiaa, mutta yleensä tämä tapahtuu aikaisintaan lentokoneessa.

Barcelona_historia_museo

Ilman minkäänlaisia suunnitelmia matkalle lähteminen ja siellä oleminen saattaisi koitua kohtaloksi, hyvät paikat jäädä näkemättä ja aikaa tuhlattua turhanpäiväisyyksiin. Hyvä suunnittelu säästää myös rahaa. Hotellit voivat olla paljonkin edullisempia etukäteen varattuna ja hyvät huoneistotkin menevät ainakin suosituissa kohteissa helposti kuumille kiville.

Toisaalta liiallinen suunnittelu voi myös olla stressaavaa ja syödä lomantuntua. Kun kaikki mielenkiintoinen on ympätty jo valmiiksi tiukkaan matka-aikatauluun, tulee lomasta helposti enemmänkin maratoniin verrata suoritus kuin rentouttava perheloma. Näissä tilanteissa lomasta palauttava loma tulee enemmän kuin tarpeen.

Sinaia gondola

Romania Sinaia_matkasuunnitelma


Hyvä haaveilija vai huono suunnittelija?

Olen siis hyvä haaveilemaan, mutta huono tekemään loppuunasti hiottuja suunnitelmia. Tykkään yllätyksistä ja sattumanvaraisuuksista, kun taas toinen puolisko tykkää tutkia asiat pitkälle etukäteen.

Minusta tämä on mahdottoman hyvä yhdistelmä. Minun ei tarvitse tehdä tylsää suunnittelutyötä, voin vaan valita kohteen ja luottaa siihen, että pääsen juuri niihin paikkoihin, joihin itsekin luultavasti olisin pitkällisen suunnittelun jälkeen päätynyt. Ja parhaimmassa tapauksessa saan vielä historiatunnitkin kaupan päälle, vaikka tämän osion hoidan kyllä mielelläni myös itse.

Toinen osapuoli taas mielellään uppoutuu syvemmälle siihen, mitä kiehtovaa ja mielenkiintoista voisimme reissuillamme kokea, ja onkin usein paljon paremmin perillä siitä, mihin kannattaa mennä ja mitä nähdä.

Jos siis minulta kysytään, niin me ollaa kyllä matkapariskuntien varsinainen dreamteam! Ainakin paperilla 😉

Dubai Maa quzuu

 

Kuka teillä päättää, minne matkustetaan? 


 

Uusimpiin juttuihin pääset nopeiten  käsiksi FacebookissaInstagramissa.

Blogin löytää myös Blogit.fi -sivustolta, Bloglovinista ja The Blogjunglesta.

 

No Comments

  • Christa /Traveldreamer
    29 lokakuun, 2018 at 11:08 am

    Meillä on ihan samanlaista siinä, että minä surffaan jatkuvasti lentodiilejä tai muita matkasivuja ja huutelen miehelle hyvistä diileistä. Hän hymähtelee ja usein katsoo vähän sillä silmällä, että taasko. Mutta sitten välillä hän innostuu samantien ja lennot ostetaan. Mutta minä olen kyllä sitten myös se, joka suunnittelee matkan. VIime kesän Saksan roadtrip suunniteltiin aika lailla yhdessä ja varattiin airbnb-kämpätkin yhdessä, mutta yleensä esitän miehelle muutaman vaihtoehdon, jotka olen etukäteen seulan läpi valikoinut. Tykkään tutustua matkakohteeseen etukäteen tarkastikin, mutta en tee mitään tarkkoja suunnitelmia kuitenkaan. Minusta se helpottaa reissun päällä, kun tuntee mahdollisuudet ja tietää suunnilleen miten minnekin pääsee. Itse kohteessa mennään sitten fiiliksen mukaan.

    Reply
    • Outi
      29 lokakuun, 2018 at 6:34 pm

      Silloin kun matkustan ilman miestä, perehdyn paljon tarkemmin matkakohteeseen, koska matkaopas puuttuu 😀 Tavallaan silloin saatan saada myös paljon enemmän irti matkakohteesta, mutta nautin myös siitä että saan mennä vain perässä. Monesti sitten käykin myös niin että luen vasta jälkikäteen enemmän kohteesta, mikä sekin on mielestäni ihan toimiva ratkaisu.

      Se on kyllä niin totta, että kunnolla valmistautuneena sitä saa enemmän irti paikasta kuin paikasta. Ehkä pitäisi minunkin vähän skarpata …

      Reply
  • Elina / elinanmatkalaukussa
    29 lokakuun, 2018 at 1:13 pm

    Haha! Kuulostaa niin tutulta! Tosin meillä miestä ei nappaa matkustaminen, tykkää kyllä siis olla kohteessa ja on tyytyväinen joka kerta kun jossain ollaan kuitenkin käyty, mutta se jatkuva matkojen varaaminen, jatkuva matkakuume, lentojen kyttääminen ja suunnittelu on ihan vaan mun heiniä. Mä hoidan kaiken alusta loppuun ja toinen tulee vaan mukaan 😀 Ennen jaksoi suunnitella ja perehtyä enemmän kohteeseen, nykyään tutkin aika pintapuolisesti mitä siellä suurin piirtein on ja sit vaan lähetään ja katotaan paikan päällä lisää mitä löytyy 🙂

    Reply
    • Outi
      29 lokakuun, 2018 at 6:36 pm

      Siinä on kyllä hyvät puolensa kun pitää paljon suunnitelmia avoinna. Varsinkin yhtään pidemmillä reissuilla sitä ehtii kyllä tutustumaan paikkaan myös paikanpäällä. Lyhyemmät reissut sitten on asia erikseen, sillä jos aikaa on vähän, on hyvä olla tiedossa mitä haluaa nähdä ja tehdä. Toisaalta, monesti myös pelkkä tunnelman aistiminen on reissuilla todella antoisaa 🙂

      Reply
  • Piyya
    29 lokakuun, 2018 at 8:15 pm

    Minä päätän ihan itse mihin menen paitsi tietysti silloin harvoin kun saan matkaseuraa. Joudun siitä huolimatta käymään keskusteluja itseni kanssa minne minulla on varaa matkustaa. Päätän siis oikeastaan matkoista kukkaroni kanssa ?
    Välillä suunnittelen hyvinkin tarkkaan ja välillä vähän vähemmän. Jokaiselle uudelle kohteelle hankin Lonely planetin matkaoppaan, jonka luen ennen matkaa. Tykkään erityisesti lukea kaupungin karttoja ja tutustua niiden kautta kaupunkiin ja kuljeskella jo tiettyjä reittejä mielessäni ja paikan päällä on kiva huomata miten osaa jo mennä ihan oikeaan suuntaan tai sitten ihan väärään suuntaan mistä löytyykin jotain erityisen kivaa mitä ei olisi muuten löytänuåyt.

    Reply
    • Outi
      29 lokakuun, 2018 at 8:24 pm

      Heh! Meilläkin kolmas ja varsin kovaääninen keskusteluja on kukkaro. Ei ole kovin myötämielinen monillekaan ehdotuksille, mutta hyvillä taivuttelutaidolla saatan onnistua puhumaan hänetkin ympäri 😉

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    30 lokakuun, 2018 at 3:26 am

    Meillä minä tapaan tehdä ”makrotason”, eli lennot ja hotellit ja mahdolliset autot, laivat ja muut siirtymät – mies tekee sitten ”mikrotason”, eli miten päästään hotellille, mitä kannattaisi katsoa, siis muuta kuin ihan pääjutut, jotka ovat jo selvillä matkaa varatessa. Toki käytämme myös etenkin uusissa kaukokohteissa usein matkanjärjestäjää ja sen kautta paikallista opasta ja kuljettajaa. Viimeksi eilen kiertelimme Mandalayta ihanan hiukan vanhemman miehen kanssa ja voi sitä historian ja tarinoiden määrää hienosti kerrottuna, jonka saimme tuosta ammentaa!

    Reply
  • Pinkkis
    30 lokakuun, 2018 at 10:54 am

    Minä päätän, ja minä suunnittelen 😀 Ei sillä, ettenkö mielelläni antaisi päätäntävaltaa ja suunnitteluvastuuta miehelle, mutta kun se ei vaan osaa koskaan sanoa mihinkään mitään. Ei tiedä mihin haluaa matkustaa eikä mitä haluaa kohteessa nähdä. Kuitenkin haluaa mukana kulkea, joten toistaiseksi meillä mennään niin että minä päällepäsmäröin. Onneksi tiedän myös mistä tuo toinen tykkää, niin nytkin on tulevalle helmikuun jenkkien reissulle jo suunniteltuna pari sotamuseo vierailua.

    Reply
  • Anni | Rajatapaukset
    31 lokakuun, 2018 at 12:28 pm

    Mä tykkään suunnitella, tosin joskus jos on monta matkaa vaikka peräkkäin niin meikäläinen uupuu siihen hommaan ja sitten täytyy mennä vähän enemmän heittämällä.
    Useamman kerran on käynyt myös niin että innostun suunnittelemaan monen kuukauden päässä olevaa matkaa siinä vaiheessa kun lennot on varattu. Ja sitten kun yritän viikkoa ennen reissua muistella että mitkäs ne kivat paikat olikaan ja tulkita omia kryptisia muistiinpanojani niin pää lyö aivan tyhjää 😛

    Reply
  • Anu / Matkataan Mutkitellen
    1 marraskuun, 2018 at 2:14 pm

    Joskus itsekin ihmettelen sitä kuka meillä päättää 🙂 Syyt ja perustelut ovat yleensä mitä oudoimmat ja aikalailla vuorotellen ideat tulevat molemmilta. Lentodiilit tietysti ratkaisevat lopullisen kohteen.
    Silloin vielä, kun matkustelin yksikseni, minulla ei ollut juuri mitään etukäteissuunnitelmaan aikataulusta tai kohteista tai jos oli, niin se ainakin eli matkan aikana. Nykyään meilllä on karkea suunnitelma päivistä ja ainakin loman alkupuolen ja kriittisten kohteiden varaukset tehty. Liiallinen suunnitelu saa minut ”suorittamaan” loman sen sijaan että osaisin nauttia ja fiilistellä. Edeenkin olemme huonoja perehtymään kohteisiin ennen matkaa, mikä vapauttaa ennakko-odotuksista mutta toisaalta silloin voi myös jäädä jotain tärkeää kokematta.

    Reply
  • Ne Tammelat
    2 marraskuun, 2018 at 1:12 pm

    Kuulostaa hyvin tutulta ja välillä yhtä sekavalta myös 😀 Molemmat kyllä innostutaan, mutta ehkä minä (Katri) olen se, joka tarkemmin pistää asioita ja kohteita ylös vaikkapa salaiseen matkan mukaan nimettyyn FB-ryhmään. Aina suunnittelulle ei kyllä ole aikaa ja silti reissusta voi tulla ihan huippuhauska, kuten kesän roadtrip. Silloin päätimme yöpaikat ja kohdekaupungit vasta samana päivänä 🙂

    Reply
  • mamatravel
    3 marraskuun, 2018 at 5:27 pm

    Minä päätän. Ja haaveilen siitä, että joskus onnistuisin lähtemään ilman tarkkoja suunnitelmia. Tuntuu, että kun aikaa kohteessa on vähän eikä pääse reissuun kuin muutaman kerran vuodessa on joka hetkestä otettava kaikki irti. Vaikka varmasti päämäärättömällä seikkailemisella voisikin saada unohtumattomampia elämyksiä.

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    3 marraskuun, 2018 at 7:28 pm

    Kyllä se meilläkin on minä, jolta ne matkaideat tulee. Mies on kohteiden suhteen nirso ja minulle kun taas käy lähes mikä vaan, niin jos ollaan yhdessä lähdössä, niin täytyy aina haastatella toinen mihin hän suostuu lähtemään. Jos matkassa on toinen aikuinen mukana, en jaksa kovin tarkkaan matkaa suunnitella. Se miten pääsee lentokentältä hotelliin (jos ei raaski taksia käyttää) on ainoa juttu, jonka tsekkaan joka kerta etukäteen. Jos matkustan lasten kanssa, tutkin reissukohdetta tarkemmin. Yleensä matkassa kulkee aina joku matkaopas, jota viimeistään luetaan kotimatkalla 🙂

    Reply
  • Lotta-Maaria / delfiininselassa
    4 marraskuun, 2018 at 6:25 am

    Myönnän olevani se, joka keksii maat ja suunnittelee myös perin pohjin! Mies puolestaan nauttii siitä, että matkaa on suunniteltu etukäteen ? joskin pitkässä, useamman kuukauden reissussa tulee harvoin kovin yksityiskohtaisesti suunniteltua, ellei kyseessä ole spesiaalimajoitus tai aktiviteetti

    Reply

Leave a Reply