Ihana Italia ja reissuväsymys

Italia Toscana. Pikaiset reissukuulumiset 2 viikon Italian reissun jälkeen! Palattiin tänään aamupäivästä Suomeen. Tunnelma on seesteinen, onnellinen ja aivan hirvittävän väsynyt. Italia ylitti kaikki odotukset moninkertaisesti. Sanoin ennen matkaa, että vaikka rakkauteni Espanjaan on valtava, annan itselleni luvan rakastua myös Italiaan. Kiitos tästä luvasta, sillä Italia oli aivan huikea ja hyppää omassa arvojärjestyksessäni ihan kirkkaasti kärkikahinoihin Espanjan kanssa.  Kaksi viikkoa reissaamista on sitten vuoden 2014 pisin aika tien päällä ja täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa en olisi jaksanutkaan pidempään. Oli aivan ihana palata kotiin ja nyt tuntuu siltä, että jo heti viikonloppuna jatkuvat työt tuntuvat jopa lomalta. Vaikka nautinkin aivan suunnattomasti uusien paikkojen tutkimisesta ja rakastan sitä tunnetta, kun auto starttaa liikkeelle ja upeat maisemat alkavat vilistä silmissä, niin tällä kertaa aloin tuntemaan aika ajoin isoakin reissuväsymystä ja koti-ikävää. Osa syy tähän oli toki … Jatka artikkelin Ihana Italia ja reissuväsymys lukemista