Syysaurinko kimmeltää vasten merta Vuosaaren satamassa, kun ajelen tyttäreni kanssa lauttaan. Eckerö Linen Finbo Cargo odottelee automatkustajia kyytiin. Lautta lähtee kohti Viron Muugaa. Olen pitkästä aikaan matkalla kaksin tyttäreni kanssa, sillä viimeisin äiti-tytär -matka tehtiin Tukholmaan silloin, kun tyttö oli vuoden ikäinen. Tuohon ajanjaksoon peilaten katson tytön itsenäistä liikkumista ja huokaisen, sillä lähes kolmivuotiaan kanssa matkanteko on jo ziljoona kertaa helpompaa.
Uudesta Vuosaari-Muuga reitistä voit lukea täällä:
Olin suunnitellut automatkaa Itä-Viron suuntaan jo alkuvuoden Matkamessuista lähtien, sillä Itä-Viro alkoi kiehtoa erityisesti upeiden luontokohteiden vuoksi. Lähtökohtaisesti ajattelin reissun ajoittuvan kesäkuukausille, sillä kuten Suomikin, myös Viro on parhaimmillaan lämpiminä kuukausina. Olin kuitenkin loppujen lopuksi jäätävän kylmästä säästä ja lumisateesta huolimatta tyytyväinen tähän vuodenaikaan erityisesti siitä syystä, että saimme olla lähes kaikkialla aivan rauhassa. Turisteja näkyi vain kourallinen koko reissun aikana.
Itä-Viro: Sakan kartano – hyvältä tuoksuva kylpylä ja autio hiekkaranta
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Sakan kartanohotelli, joka sijaitsee alle 150 kilometrin päässä Muugan satamasta lähellä Ontikan rantatörmää. Saavuimme hotellille jo illan hämärtyessä, joten olin hyvin onnellinen, että olin ottanut ensimmäisen hotellimme näinkin läheltä. En pidä pimeällä ajamisesta, enkä toisaalta olisi pitkän matkanpäivän päätteeksi jaksanutkaan ajaa yhtään pidemmälle. Kylpylän valitseminen oli myöskin nerokasta, sillä pimeällä kaikki muu tekeminen keskellä maaseutua olisi ollut käytännössä mahdotonta. Nyt ensimmäisen matkapäivän päätteeksi pääsimme saunomaan ja rentoutumaan vesileikkien äärelle.
Sakan kartanon kylpylä on pienehkö mukavan tunnelman kylpyläosasto kartanohotellin yhteydessä. Laskeuduimme hotellihuoneelta portaat alas SPA-osastolle. Osasto vaikutti autiolta ja vastaanotto oli hiljainen. Aulassa soi rauhallinen SPA:lle ominainen musiikki. Lopulta vastaanoton nainen havahtui saapumiseemme ja kiiruhti jostain takahuoneesta luoksemme. Ystävällinen kehnosti englantia puhuva nainen hymyili ja antoi ohjeet, minne meidän kuului mennä.
Olin oikeassa siinä, että olimme kylpylän ainoat asiakkaat. Se oli ihanaa erityisesti lapsen kanssa, sillä nyt minun ei tarvinnut häiriintyä seesteistä tunnelmaa rikkovasta metelöivästä naperostani, vaan saatoin antaa hänen ilakoida koko energiansa kyllyydestä. Pystyin itsekin olemaan rennommin.
Kylpylässä on yksi isompi allas, jonka toisessa päädyssä sijaitsee rentouttava porekylpy. Toinen allas toimii hyvin lastenaltaana, sillä se oli tarpeeksi matala ja lämpöäkin oli noin kolmenkymmenen asteen verran, joten aivan hampaat kalisten ei vedessä tarvinnut istuskella. Ystävällinen kylpylän työntekijä kävi tuomassa tytölle uimarenkaan, jolloin neiti pystyi jollain tasolla myös nautiskelemaan itsekseen vedestä eikä minunkaan tarvinnut jatkuvasti stressata vielä uimataidottomasta lapsestani.
Kylpylässä oli kaikkinensa ihanan trooppinen tunnelma, joka lämmitti syvästi, sillä ulkona oli aivan jäätävän kylmä. Talvi oli ilmeisesti juuri sopivasti saapunut Viroon. Tyttö ei tykännyt turkkilaisesta saunasta, mutta minä yritin hetken aikaa istua ja nautiskella ihanalta tuoksuvista höyryistä. Perinteinen suomalainen sauna sen sijaan oli posottanut täysillä koko päivän, joten sielläkään emme pystyneet istumaan kuin hetken. Nahka oli palaa karrelle ensimmäisistä löylyistä, mutta saatiinpahan ainakin lämmiteltyä ulkona paleltuneet nivelemme.
Kylpylässä olisi ollut myös mahdollista ottaa erinäisiä kauneushoitoja, mutta minä tyydyin sattuneista syistä rentouttaviin porekylpyihin ja saunaosastoon. Kylpylän jalkahieronta oli myös mielenkiintoinen kokemus. Nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä pystyi kävelemään pyöreiden hierovien kivien päällä joko kylmässä tai lämpimässä vedessä. Se oli hauskaa puuhaa ja sai riittää omaksi hemmottelukseni.
Lisää Sakan kartanosta voit halutessasi lukea Lähtöportti-blogin viime kesän reissusta:
Seuraavana päivänä ennen kuin matkamme olisi määrä jatkua kohti Narvaa, kävimme tutustumassa Sakan kartanon ympäristössä kulkevaan luontopolkuun. Muutaman kilometrin mittainen luontopolku kulkee kartanon alueella ja laskeutuu kymmeniä metrejä alas hiekkarannalle. Jossain vaiheessa sekosin laskuissani yrittäessäni laskea rappusten määrää. Oletan lukumäärän olevan jotain 400 luokkaa.
Luontopolku olisi jatkunut rantaa pitkin, mutta merivesi oli niin korkealla, etten olisi päässyt ilman jalkojen kastumista perille. Siksi tyydyinkin vain laskeutumaan rappuset alas ja tutkimaan hiukan rantaviivaa. Sakan ranta oli upea ja levottomana tyrskyävä meri teki tunnelmasta hienon. Tyttö istuskeli selässäni ja minä istahdin kivetykselle haistelemaan meri-ilmaa. Tänne pitää palata kesähelteillä, vaikka silloin tuskin saamme nauttia autiosta hiekkarannasta.
Päätin kivuta rappuset samaa reittiä ylös. Yli 15 kiloinen tyttö selässä alkoi reilun puolen tunnin kantamisen ja satojen rappusten jälkeen tuntumaan ikävästi hartioissa ja reisissä, joten halusin jo pikkuhiljaa takaisin hotellille ennen ajorupeaman jatkumista. Kävimme sitä ennen kuitenkin vielä kurkkaamassa luontopolun toisessa päässä olevat rannalle laskeutuvat rappuset, joiden vieressä pauhasi hieno Sakan vesiputous. Olisi ollut upea nähdä se myös rannalta käsin, mutta jalat eivät enää olisi kantaneet jyrkkiä rappusia ylös. Lisäksi tuuli puhalsi niin kovaa, etten viitsinyt palelluttaa itseäni tai tyttöä enempää.
Itä-Viro: Narva – Kohvik Muna ja historiallinen Narvan linna
Matka Sakasta Narvaan on lyhyt: ajoa kertyy vain noin 65 kilometriä. Lähdettiin puolen päivän aikaan ajamaan kohti Narvaa ja suunnitelmissani oli käydä Sakan kartanon lähimaastossa olevalla Valasten putouksella. Matkaa päätietä E20 oli vain muutama kilometri putoukselle, mutta jotenkin epäonnistuin kääntymään oikeasta liittymästä. Hetken aikaa mielessäni pohdiskelin aikataulun uudelleen, ja päätin ajaa suorilta Narvaan. Tänään olisi hyvää aikaa ottaa Narvan linna haltuun.
Ohiajaminen oli sittenkin vain hyvä asia.
Se oli viisas päätös. Alkuperäinen suunnitelmani oli jättää Narvan linna viimeiselle aamulle, mutta se olisi tietänyt turhan kovan kiireen ja ekstrasäätöä lähtöaamuun. Ohiajaminen oli sittenkin vain hyvä asia.
Saapuminen autolla Narvaan oli mutkatonta. Sen sijaan täysin mutkatonta ei ollut parkkipaikan löytäminen tai ainakaan ilmaisen parkkipaikan, mutta jollain ilveellä onnistuin hetken pyörimisen jälkeen sellaisen löytämään. Nälkä kurni jo vatsassa, joten suunnattiin sinne, minne jokainen Narvaan matkustava taatusti suuntaa.
Kohvik Muna tituleeraa itseään kaupungin parhaana kahvilana. En lähde väittämään vastaan näin yhden kokemuksen perusteella, vaikkei minulla vertailukohteitakaan ole. Kohvik Muna sijaitsee Tarton yliopiston Narvan oppilaitoksen ensimmäisessä kerroksessa. Sijainti ravintolalla on erikoinen, sillä oppilaitoksen tunnelma saa aikaan sen, että ajattelin jatkuvasti olevani opiskelijaravintolassa. Niin kai se jollain tasolla onkin, mutta kyllä Kohvik Muna on ihan ennen kaikkea hyvän hinta-laatusuhteen omaava ravintola.
Saavuttiin lounasaikaan paikalle ja olin loksauttaa leukaperäni auki, kun seinässä oleva lounaslista kertoi kalakeiton hinnan: 2,5€. Vaikka itselleni otin lista-annoksen, oli tuo 2,5 euroa tytönkin annoksesta aivan naurettava hinta. Pääannokset olivat 7 euron luokkaa, ja oma katkarapupastani varsin maukas. Ainoan miinuksen antaisin kiireen tunteesta ja hiukan töykeästä palvelusta, mutta syytän tästä ainoastaan ruuhkahuippua, jonka keskelle satuttiin juuri saapumaan.
Lounaan jälkeen kävelimme Narvan linnalle. Välimatkat Narvassa ovat melko lyhyet. Raja-asema keskellä kaupunkia tekee mielestäni paikasta hiukan sekavan, enkä kyllä kauniista maisemaa koristavasta keskiaikaisesta linnastakaan huolimatta voisi kuvailla Narvaa mitenkään esteettiseksi kaupungiksi. Kylmä harmaa sää saattoi myös antaa oman mausteensa tälle tunnelmalle. Rantapromenadia on kehuttu kauniiksi, mutta se ei tällä kertaa houkutellut luokseen.
Pääsymaksu linnaan oli 8 euroa ja lapsi pääsi ilmaiseksi. Kipusimme linnan torniin ja annoimme muutaman hetken jokaiselle museokerrokselle. Ylhäältä tornista on hienot näkymät Narvajoelle. Alhaalla linnanpihalla on muutama keskiaikahenkeen rakennettu matkamuistomyymälä, josta sisäänpääsyn hinnalla sai ostettua itselleen mukaan pienen tuliaisen.
Ostin vasta taotun hevosenkengän.
Toivoin sen tuovan rutkasti onnea tulevalle reissuvuodelle.
Oletko käynyt Itä-Virossa? Mitä paikkoja suosittelisit?
Uusimmat jutut Blogit.fi -sivustolta ja Bloglovinista.
Kay seuraamassa myös Facebookissa ja Instagramissa.
3 Comments
Mika / Lähtöportti
11 marraskuun, 2019 at 11:11 pmMielenkiintoista lukea tästä teidän reissusta! Vaikka me oltiinkin tuolla kesällä, niin uskon että pystyn kuvittelemaan hyvin sen syksyn harmaan hiljaisuuden mikä tuolla nyt vallitsee. Siinäkin tunnelmassa on jotain tosi kiehtovaa, vaikka merituuli varmasti hyytävä onkin.
Kiitos linkkauksesta ja vielä kerran myös siitä, että veit terveiset perille 😺
Sari - Campasimpukka
12 marraskuun, 2019 at 12:10 pmMe tykkäsimme Sillamäen kaupungista, se on vähän Narvasta länteenpäin, ollut suljettu kaupunki Neuvostoliiton aikaan (uraaniteollisuuden takia) ja siellä on vielä näyttäviä (joskin aika kuttaperkkaisia) Stalinin ajan taloja. Vuoden 2018 juhlallisuuksiin bulevardi keskustasta rantaan uudistettiin ja muutenkin Sillamäe on jotenkin kiehtova.
Raija
13 marraskuun, 2019 at 8:45 amKun lähtee Tallinnasta itäänpäin, suosittelen lämpimästi Vihulan kartanoa. Se on hieman suurempi alue eli ei pelkkä tuo ihana kartano vaan käsittää useampia rakennuksia. Jos tykkää kylpylöistä , tuossa kartanossa niitäkin on. Ympäristössä voi myös liikkua vaikkapa vuokraamalla kartanosta polkupyörän. Hotellihuoneet ovat tosi ihania. Omani oli näkymällä vieressä virtaavaan jokeen.