Islannissa pitää nähdä geysirit ja pakko nähdä myös paljon muuta

Ennen Islannin reissua en ollut kamalasti muusta elämäntilanteesta johtuen jaksanut, ehtinyt tai kyennyt suunnittelemaan, mitä haluaisin erityisesti seitsemässä päivässä nähdä ja kokea. Luotin pitkälti koko muun reissuporukan intresseihin ja kuljin käytännössä häntänä porukan perässä. Islannissa kaikki olisi kuitenkin uutta, ihmeellistä ja jännittävää, joten olin valmis ottamaan kaikki eteen tulevat paikat avosylin vastaan.

Niin kuin edellisessä kirjoituksessa jo mainitsinkin, en myöskään reissunpäällä vaivautunut kamalan aktiivisesti tutkimaan kartasta, missä ollaan ja mihin ollaan menossa, tai iltaisin ottamaan selvää, mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Kuljin porukan mukana ja fiilistelin hiljaa kaikkea uutta, karua ja kaunista. Ja se toimi.

Ainoana päähänpinttymyksenä kuitenkin oli, että ne maantiedon kirjoista tutut maasta ampuvat vesipatsaat olisi nähtävä, kuuma lähde koettava ja jäätikön reunaa ihasteltava. Kaksi kolmesta toteutui ja häpeäkseni täytyy myöntää, että kuuma lähde jäi tällä erää käymättä. Sillä aikaa kun koko muu porukka lähti Reykjahlidissa kylpemään revontulien alle, minä jäin kuumehorkan kourissa hostellille makaamaan.

Kipeys ja kropan krempat olivat todellakin riesanani koko matkan, mutta reissun kokonaisuutta ne eivät onneksi onnistuneet pilaamaan. Revontulia raahauduin kipeydestä huolimatta katsomaan hostellin parkkipaikalle, kun kokonainen armeija kiinalaisia ilmoitti taivalla tanssivien revonhäntien olemassaolosta yli-innostuneella kiljukonsertillaan. Rauha siitä hommasta oli kaukana, mutta usean vuoden tauon jälkeen, oli tuon loisteen näkeminen taas näkemisen arvoista.

Kaksi muuta itselleni must see-kohdetta oli edessä vielä viimeisten ajopäivien aikana. Koska olimme vuokranneet 4×4-ominaisuudella varustellun auton, halusivat erityisesti ratin takana istuvat miehet päästä kokeilemaan auton tehoja hiukan haastavimmille teille. Etelän massiiviset jäätiköt peittyivät alkureissusta suurelta osin sumun alle, mutta onneksi pohjoisessa oli myös mahdollista nähdä edes häivähdys ikijäätä. Ja tähän automme oli omiaan, sillä lähin jäätikkö sijaitsi ykköstietä  huomattavasti huonompien teiden varrella.

Ajelimme muutamassa päivässä Akureyristä Reykjavikiä kohden, ja viimeisenä ajopäivänä poikkesimme pääväylältä kapeahkolle hiekkatielle (en kuollaksenikaan muista tien numeroa). Tie oli juuri sopivan haastava ja möykkyinen avuttomien turistien ajettavaksi ja se johdatti meidät aivan suoraan pienen jäätikön reunalle. Noin puolen tunnin kuoppaisen hiekkatien jälkeen saavuttiin kohteeseen. Ja siinä se nyt oli. Jää.

Paikalla ei ollut muita kuin me. Kohde ei mitä ilmeisemmin ole lainakaan turistien suosiossa, mikä teki siitä varsinaista näkyä viehättävämmän paikan. Saimme olla aivan keskenämme. Mutta kuten kuvaan kuuluu, oli selkäkipuni aivan jumalattoman viheliäs tässä vaiheessa ja autolla ajaminen ihan jäätikön reunalle ei onnistunut, niin en siis päässyt nauttimaan tästäkään ilosta lähempää vaan jouduin jäämään autovartioon ja tsuumailemaan kamerani putkella muiden temmellystä jäätikön reunalla. Minkäs teet, ja niinpä päätin hauskuuttaa itseäni ottamalla muutaman iloisen selfien Land Roverimme kanssa.

Tunti möykkyistä hiekkatietä takaisin ykkösväylälle alkoi riittämään ja tulin siihen tulokseen, että olen enemmän asfalttiteiden fani. Pidettiin kiirettä, jotta ehdittäisiin Reykjavikiin ennen pimeää. Sitä ennen oli vielä määrä poiketa Thingvellirin kansallispuistossa, jossa Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkaantuvat toisistaan, jonka seurauksena alueelle on muodostunut huikeita kivimuodostelmia, sekä ihailemassa toiminnassa olevia geysireitä. Molemmat kohteet sijaitsevat kuuluisan Golden Circlen varrella.

Thingvellirin kansallispuistossa olisi koettavaa varmasti useammaksi päiväksi leiriytymisestä kalastamiseen, mutta me kävimme vain pikaisesti kävelemässä kivimuodostelmilla ja jatkoimme matkaamme kohti viimeistä etappia. Kansallispuisto on muuten Unescon maailmanperintökohde mm. siitä syystä, että se on merkittävä osa Islannin historiaa. 900-luvulla se oli Islannin parlamentin kokoontumispaikka ja siellä luettiin ja säädettiin maan lakeja.

Viimeinen etappi siis ennen suurkaupunkia oli geysirit, joita olin odottanut malttamattomasti. Aika uskomaton luonnonnäytelmähän se on, kun maan sisukset sylkee tulikuumaa vettä kymmenien metrien korkeuteen. Itse Geysir näytti olevan unilla, mutta velipoika Strokkur kävi kuumana ja esitteli voimiaan yleisölle noin kymmenen minuutin intervallein. Paikka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Golden Circlelle järjestetään opastettuja kierroksia ja bussimatkoja suoraan Reykjavikista, joten jo päivässä pystyy näkemään aika ison kattauksen Islannin suosituimmista nähtävyyksistä. Ei mielestäni ollenkaan huono idea lyhyempiä reissuja ajatellen, mutta ehdottomasti suosittelen ennen kaikkea koko saaren kauneuden tutkailua. Viikko riittää juuri ja juuri saaren pikaiseen kiertämiseen, mutta uskon että luonnon kauneudesta ja hiljaisuudesta nauttimiseen voisi kuluttaa toisen samanmoisen. Aivan uskomaton luonnonnäyttämö kyllä koko saari!

Rullaile rohkeasti alaspäin, jätä kommetti ja käy tykkäilemässä Facebookissa ja Instassa!