Granadan fiestasta selvinneinä lähdettiin heti 2.1. liikkumaan kohti tulivuorisaarta, Isla de Ometepeä. Ainoa reitti oli taas matkustaa muutama tunti paikallisbussilla Rivasiin, josta taksi veisi meidät lautalle. Ja matkanteko oli jälleen vähintäänkin mielenkiintoista.
Hypättiin bussiin ja saatiin taas siis seisomaliput. Tällä kertaa kuitenkin bussi tungettiin niin täyteen, että tilaa ”liikkua” oli noin puolen neliömetrin verran. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että mihin jalan satuit laittamaankaan, ei sitä sen jälkeen enää siitä liikuteltu. Naapurin kainalohikiä haistellessa pistin musiikit korville ja nautiskelin menosta..
Lautta se sitten vasta olikin oma lukunsa. Hypättiin hetken pohtimisen jälkeen kymmenen minuutin päästä lähtevään lauttaan, joka olisi paljon pienempi kuin tunnin päästä lähtevä, ja näin ollen kyyti saattaisi olla hieman epävakaampaa. Otettiin siis riski. Kaikki kokemukset Malesian ja Kambodian lautta-ajeluista kalpenivat tämän rinnalla. Pelkäsin enemmän kuin koskaan. Koska satoi, päätettiin ottaa sisähyttipaikka, joka osoittautui kamalaksi virheeksi. Aallot keinuttivat pientä, vanhaa, natisevaa puista paattia niin paljon, että aallonharja ja välillä myös pohja näkyi ikkunasta. Näytti siltä, että olisi vain ajan kysymys, milloin aalto iskeytyisi sisään hyttiin. Lattia lainehti vedestä ja kanssamatkustajien naamat kalpenivat toinen toisensa jälkeen. Osalla laattakin jo lensi. Hetken ajelun jälkeen saatiin tarpeeksemme ja puntit tutisten kiivettiin kannelle seinistä kiinni pitäen. Kannella oleminen helpotti hieman pelkotilaa, sillä sieltä käsin pystyi seuraamaan tilannetta ja varautumaan seuraavaan tulevaan höykytykseen. Muutaman kerran iskeydyttiin aaltoon niin, että kaikki kannella olijat kastuivat läpimäriksi. Meidän jälkeen iso osa hytissä matkustaneista kipusi myös kannelle, pikkuhiljaa aallot hiipuivat ja maa tuntui taas jalkojen alla taivaalliselta. Hell of a ride!
Emme olleet varanneet etukäteen nukkumapaikkoja saarelta, joten katsottiin Tripadvisorista vaihtoehto ja lähdettiin talsimaan. Valitettavasti paikka oli täynnä, mutta omistajan serkulla oli kuulema hiljattain avattu hostelli jossain lähettyvillä. Meidän iloksemme mies tarjoutui antamaan moottoripyöräkyydin ja yksitellen lähdettiin rinkat selässä huristelemaan. Muutama yö meni mukavasti.
Seuraavana päivänä otettiin skootteri ja lähdettiin ajelemaan ympäri saarta. Skootteri oli huonommassa kunnossa kuin osattiin kuvitella. Tovin päästä oikea peili lähes irtosi. Saatiin kuitenkin apua paikalliselta mieheltä, joka ruuvasi peilin paikoilleen. Tämän jälkeen huomattiin ettei bensamittari toimi. Tässä vaiheessa oltiin ajeltu jo tovi. Bensa-asemia saarelta ei löytynyt kuin muutama ja jännityksellä lasketeltiin loput mäet kaasua tuhlaamatta. Selvittiin vaivoin tankkaukseen asti. Lopuksi vielä kaasukäden kahva irtosi, joka kuitenkin saatiin painettua takaisin paikoillensa. Aikamoista taistelua tämäkin reissu siis, mutta saari oli kaunis ja tutkittavaa olisi ollut enemmänkin.
Siinä lyhykäisyydessään Isla de Ometepe. Lähdettiin muutaman yön jälkeen kohti San Juan del Suria, surffareiden paratiisia, jossa meinataan siis viettää koko loppu aika. Tultiin tänään Playa Marsella nimiselle rannalle, joka on kuulema yksi kehittymättömämmistä tällä seudulla. Lämmintä, tuulista ja rauhallista. Täällä kelpaa siisvielä nauttia riippumatoista, auringosta ja suolavedestä ennen kylmää ja pimeää talvea.Tulivuoren historiaa lueskeltuamme selvisi, että vuori on purkautunut viimeksi 2010 melko tuhoisin seurauksin. Yllä olevassa kuvassa näkyy jälkiä laavavirrasta, joka on pyyhkäissyt kaiken mukanaan. Karu näky.
Käy seuraamassa Facebookissa ja Instagramissa.
No Comments