fbpx
Menu

#IGtravelthursday – Kurkistus mennesseen vuoteen

Viimeinen vuosi on mullistanut meikäläisen elämän. Mullistanut, sekoittanut, hämmentänyt ja ihastuttanut. Ihan kaikkea.

Viimeinen vuosi on myös mennyt historiallisen nopeasti. Oltiin näihin aikoihin jalka oven välissä lähdössä Islantiin. Vuosi sitten! Kukapa uskoisi.

Kaikki sanoo, että tahti kiihtyy kun lapsi syntyy taloon. Ja niin totta vie on käynyt.

Lokakuinen Islannin reissu on jäänyt kaikessa komeudessaan syvälle sydämeen. Se oli kerrassaan huikea. Maa kuin postikortti.

Kukapa uskoisi, että näistä maisemista on jo lähes vuosi aikaa? Vahvana mielessä on ne kovat selkäkivut, joiden kanssa taistelin ja hampaat irvessä könkkäsin ihastelemaan sinisenä hohtavia jäätikköjä. 6 päivää autossa istumista ei varmaan lainkaan helpottanut kipuja ja nyt sitä vaan kysyy itseltään, että kannattiko? No helvetti, kyllä kannatti! On se maa vaan niin uskomaton! #iceland #islanti #roadtrip

Marras- ja joulukuu oli rauhallista aikaa. Ulkoiltiin ja askarreltiin. Oli aika rauhoittua.

Tammikuun Matkamessuilta olen julkaissut vain yhden kuvan. Hieman oli kai ajatukset jo tulevassa.

Mutta voi veljet, mä täyttelin siellä niitä kilpailukuponkeja. Ja kyllä kannatti! Eckerölinen pisteeltä päksähti hotelliyö Viru-hotelliin. Joulukuussa siis mennään. Samana päivänä voitin myös unelmaloman Dubaihin. Jotain hyötyä oli siis myös tylsistä kotipäivistä tietokoneella. Marraskuussa sitten sinne.

Väriloistoa messuhulinoista. Huomenna viimenen päivä. Vieläköhän sitä jaksais? #matka2017 #matkamessut #messukeskus

Helmikuu alkoi olla lopuillaan ja alettiin elelemään jänniä aikoja. Otettiin viimeinen irtiotto ennen H-hetkeä ja varattiin hotelliyö Helsingin ytimestä. Tämä teki hyvää. Hotelli Kämp oli aivan oiva valinta.

Helsingin ytimessä on hyvä. #hotelkämp #hotellife #luxury

Aamukylpy ja myöhänen check-out. Love it! Ja kohta meidät potkitaan ulos vesisateeseen. Back to reality.. @hotel_kamp #hotellife #helsinkihotel #hotelkämp

Sen jälkeen olikin pitkään hiljaista reissurintamalla, mutta ääntä tässä talossa olikin sitten enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kotinurkat alkoivat käydä entistä tutummiksi, ja villakoiria alettiin kutsumaan omilla nimillään. Uudessa elämässä oli sulateltavaa. On vieläkin.

Sitten koittikin jo kesäkuu ja pienen ihmisen ensimmäinen matka. Oltiin hankittu passit ja kaikki, ja lähdettiin seilailemaan sujuvasti merille. Tallinna oli lämmin ja hellä. Juuri sopiva pikku reissukaverille.

Pienen matkalaisen ensireissu alkaa olla taputeltu. Tästä on hyvä jatkaa. #vikingline #tallinn #visittallinn #beibimatkustaa #traveller

Kesäkuu vei meidät myös mökille ykskaks yllättäen. Se teki hyvää. Enhän ole jo tarpeeksi montaa kertaa sanonut, että mökki on paras?

Extempore mökille. Nurmaan lavan humppa kantautuu tyyntä järveä pitkin. Kesäillan taikaa. #finnishsummer #nurmaa #mäntyharju #finland

Heinäkuussa mökkeiltiin sitten tyttöin kesken. Mökin rotat häiritsivät meidän rauhaa, mutta päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen lämmin sauna ja viileänä virtaava joki. Samalla reissulla käytiin myös pyörähtämässä Verlassa, UNESCO:n maailmanperintökohteessa.

Ystävyys on jeejee juttu #friendship #verla #unescoworldheritages

Elokuussa minä ajoin ajokortin, mikä oli iso saavutus sekin. Näillä univeloilla oli välillä aika jännää siellä ratin takana, mutta niin vain kortti pamahti heti kertalaakista taskuun. Ja ajotaitoja oli pakko tietenkin heti päästä testaamaan, joten oli aika tehdä kesän pakollinen Porvoo-retki.

Aurinko paistoi tunnelmaa Porvoon sympaattisille kaduille #porvoo #porvoonvanhakaupunki #visitporvoo

Elokuu toi myös mukanaan ensimmäisen lentomatkan 5 kuukautisen vauvan kanssa. Riika oli sopivan matkan päässä päästä testamaan, miltä se lentäminen vauvan kanssa tuntui, ja aikalailla huonostihan se meni. Itse reissu meni muuten ihan kivasti. Käytiin pyörähtämässä myös yksi päivä Jurmalan hiekkarannoillakin.

Kiitos ja anteeksi. Se tunne, kun olet aivan kädetön paniikissa kiljuvan lapsen kanssa ja koko muu matkustajakone katselee kuka säälivin kuka inhoavin silmin naama punaisena kaikin voimin ja keinoin lastaan hyssyttävää äitiä. Ystäväni sanoin: ”Onpahan ainakin toimiva ehkäisy edessä kuhertelevalle nuorelle parille” #feelfinnair #flyfinnair #avoidflyingwithus #babygram #babytraveller #adventuringmoms #neverendingmoments

Hello Riga! Oli kiva nähdä taas. Olet ihan viehättävä, mutta huomenna on aika jatkaa matkaa kohti merta. Jurmalaan siis! #riga #rigaoldtown

Syyskuussa taas mökkeiltiin. Maastot olivat täynnä sieniä, joita sieltä intopiukeana keräilin. Metsien paholaiset, hirvikärpäset, ne kyllä vaan  on niin perseestä. Pilaavat syksyn.

Metsälook #autumn #mökki #cottagelife #verycool

Syksyn kukkasia #finnishnature #autumn #ig_finland #suomi100 #finland100 #outdoorfinland #mäntyharju #naturepicture

Syyskuun sateista Barcelonan lämpöön. Ei olisi voinut parempaan saumaan tämä reissu tulla. Barcelona oli sopivan lämmin, ruoka oli pääosin hyvää ja kaupunki viehättävä. Ei meinannut 5 päivää riittää. Ja tällä kertaa lentomatkakin sujui paljon rauhallisemmin. Nyt on kova luotto tulevaisuuteen!

Aloitettiin kiinteiden maistelu espanjalaisilla herkuilla. #spanishfood #babygram #babytraveler #foodgram #barcelona #spain

Mamma tykkää lämmöstä. #barcelona #spain #montserrat #summer #heat #sun

Lokakuu on pyhitetty parisuhdetouhuille ja marraskuussa taas matkustetaan. Joulukuussa käydään Tallinnan joulumarkkinoilla, jonka jälkeen rauhoitutaan sitten joulun ja  uuden vuoden odotteluun.

Tai no, kuka rauhoittuu, kuka ei…..

 

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat TravelloverVagabonda ja Skimbaco

instagram travel thursday


• KÄY SEURAAMASSA INSTAGRAMISSA!

• TYKKÄÄ MYÖS FACEBOOKISSA !

• TWITTERISTÄKIN MUT LÖYTÄÄ!

 

 

No Comments

  • VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    5 lokakuun, 2017 at 5:09 pm

    Aikamoinen onnenpotti käynyt arvonnoissa – kaksi voittoa saman päivän aikana. Pitäisköhän sitä itsekin alkaa osallistumaan arvontoihin, jos vaikka tärppäisi.

    Ei hullummalta vaikuta tää sun reissuvuosi, Islanti on kyllä <3

    Reply
    • Outi
      5 lokakuun, 2017 at 10:16 pm

      No sanopa muuta! Hieman oli tuona päivänä suu pyöreenä, että mistäs nyt tuulee 😀

      Näin kun menneen vuoden kirjoitti paperille niin ei se hullummalta tunnukaan, vaikka olikin reissujen suhteen hiljaisin aikoihin. Nyt on sitten hyvää aikaa maksella takaisin menetettyjä reissuja 😉

      Reply
  • Terhi | VAGABONDA
    8 lokakuun, 2017 at 10:08 pm

    Rottia mökillä? Voi ei! Olen just Kroatiassa ja viime yönä olin aivan varma, että nurkissa rapistelee hiiriä. Kun laitoin valot päälle, rapina loppui, joten lopun yötä sitten nukuttiin valot päällä… Vaikka vaarattomia ovat, en minä niitä silti asuinkumppaneiksi haluaisi 🙁

    Huikea tuuri käynyt arvonnoissa! Pitäisi varmaan itsekin alkaa osallistua niihin 😀

    P.S. Muru Mou -blogia ei enää ole, sen sijaan IGTT-hostina toimii Vagabonda 🙂

    Reply
    • Outi
      8 lokakuun, 2017 at 10:24 pm

      Rotat on ällöttäviä. Pysyisivät poissa ihmisten tiluksilta 😉

      Ja toden totta, kyllähän mä tiesin että Muru Mou on nykyään Vagabonda! Copy-Paste ei aina toimi halutusti ;)…

      Reply
  • Sateenmuru
    9 lokakuun, 2017 at 10:27 am

    Kiva käydä kurkkimassa matkavuotta Instagram-kuvien kautta— voisin itsekin koota tällaisen! Hyvä arpaonni sinulla. 🙂

    Reply
    • Outi
      12 lokakuun, 2017 at 9:31 pm

      Tätä oli kyllä kiva tehdä ja muistella reissuja. Paljon on juttuja mitkä ei ole Instaan päätynyt, joten kai sitä aika aktiivinen on ollut ottaen huomioon tämän elämäntilanteen. 🙂

      Reply
  • Virpi/Täynnä tie on tarinoita
    9 lokakuun, 2017 at 1:49 pm

    Vauhdikas vuosi takana! Ja tuota arpaonnea ihastelin myös – wau, mahtava juttu!
    Riikaan on alkanut tehdä mieli uudelleen, mutta mieluusti odottaisin kesään, siellä kun ei taida paljon meitä kummosemmat säät tähän aikaan olla.

    Reply
    • Outi
      12 lokakuun, 2017 at 9:32 pm

      Riikaan ehdottomasti kesällä! En kyllä näkisi mitään järkeä lähteä sinne kylmällä talvisäällä. Onkohan siellä joulumarkkinoita? Sinne toki voisi suunnata..

      Reply
  • Kati / Lähinnä Kauempana
    9 lokakuun, 2017 at 11:22 pm

    On kyllä melkoinen reissuvuosi, vaikka välissä on pyöräytetty yksi mukulakin! Eikö ole jännä, miten itsestä tuntuu, ettei olisi käynyt ”missään” ja sitten kuitenkin on tullut pyörittyä vaikka missä. Me ei oltu läheskään noin reippaita ekan (haastavan) lapsen aikana, mutta siitä huolimatta silloinkin sitä vaan uskaltautui lopulta reissuihin. Ja niin opittiin matkustamaan tällä kokoonpanolla.
    Onneksi teillä oli Riikan matkan lisäksi muita matkoja tulossa, ettette jättäneet matkustamista siihen. 😀

    Reply
    • Outi
      12 lokakuun, 2017 at 9:36 pm

      No niinpä! Tuntuu että koko kevät ja kesä on nyhjätty kotinurkissa mutta aika hyvinhän sitä on jaksanut olla liikkeessä. Ja eiköhän tää tahti tästä kiihdy, ainakin niin toivon! 😀

      Kaikkeen tosiaan tottuu ja mukautuu haastavankin lapsen kanssa, mutta ei ennen kuin lähtee oikeasti vähän kokeilemaan mihin koko porukka taipuu. Hyvä että tekin olette uskaltautuneet viimein liikkeelle!

      Reply
  • sari/ matkalla lähelle tai kauas
    12 lokakuun, 2017 at 9:19 pm

    Oletpa ollut onnekas kun kaksi voittoa yhdellä aikaa. Pitäisikö tosiaan alkaa osallistumaan arvontoihin? On sellainen olo ettei niistä mitään voita.

    Reply
    • Outi
      12 lokakuun, 2017 at 9:30 pm

      Mulla on ollut kyllä ihan huikea arpaonni tänä vuonna. Ei pelkästään noiden matkavoittojen takia vaan on voitettu lippua Nosturiin keikalle ja Marimekon pyyhepakettia ja mitähän vielä… ? Kyllä niihin arvontoihin vaan tosiaan kannattaa osallistua!

      Reply
  • Emilia/Matkan varrella
    14 lokakuun, 2017 at 4:21 pm

    Pikkuinen varmasti mullistaa elämää ja vaikuttaa aika paljon matkasuunnitelmiin. Kiva että ootte kuitenkin päässeet reissaamaan noinkin paljon! Heh, mä osallistun kanssa aina kaiken maailman arvontoihin, mutta toistaiseksi ei ole tullut voittoa yhtään mistään.. 😀

    Reply
  • Travelloverin Annika
    1 marraskuun, 2017 at 9:35 pm

    Paljon on vuoteesi mahtunut! Mutta miksi minä en ikinä voita arvoinnoissa Dubain-matkoja? Ihan vähän olen kateellinen. 🙂

    Reply
    • Outi
      2 marraskuun, 2017 at 10:56 am

      Saa olla kateellinen! Toivotaan ettei hyvä onni kilpailuissa lopu tähän!! 😉

      Reply

Leave a Reply