Yhteistyössä Hotel Sveitsi
Kun edellisessä julkaisussa kerroin tämän vuoden matkasuunnitelmistani huijasin vähän, sillä reissuvuotta ei suinkaan aloittanut Nizza vaan Hyvinkää. Aivan, Hyvinkää. Hyvinkää, jonne Helsingistä puksuttaa junalla 45 minuuttia, ja joka on tullut itselleni ennestään tutuksi ainoastaan männävuosien pelireissuilta, eivätkä nekään kerrat ole ihan kirkkaimpina timantteina mielessäni.
Hauskinta tässä on se, että edellinen kerta itselleni Hyvinkäällä on ollut kutakuinkin samalla porukalla. Suunnattiin siis ihanien, alunperin jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten koripallon kautta elämääni tulleiden ystävien kesken Hyvinkään Sveitsiin, jossa meitä odotti ihana aktiviteettipäivä ja hotelliyö Hotel Sveitsin lakanoissa. Eihän tällaisesta voinut olla muuta kuin innoissaan!
Luvassa oli vauhtia, rentoilua, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa.
Hyvinkään Sveitsin alue on uskomaton palvelukokonaisuus. Äkkiseltään tuntuu, että mikä tahansa alueella on mahdollista. Alueen luonto tarjoaa ihanat lenkki- ja vaellusmahdollisuudet ja itse hotellialueen aktiviteetteihin tutustumiseen voisi käyttää helposti useamman päivän.
Tapahtumakeskuksesta löytyy muutama WayOut Sveitsin pakopelihuone, leffateatteri BioRex, jossa on viisi erillistä salia, SuperPark Sveitsi, seikkailupuisto SeikkailuSveitsi, täyden palvelun kuntokeskus Fit Park Sveitsi, Sveitsin uimala ja mitähän vielä? Niin juu, laadukas ravintola Tila, jossa päästiin nauttimaan sekä aamiaista, että illallista, ja tietenkin kourallinen kauneus- ja hyvinvointipalveluita. Lisäksi Sveitsin aulabaarista ja viihdekeskuksen Kulma Delistä saa kahvilatuotteita.
Meillä oli aikaa tutustua Hotel Sveitsiin noin vuorokausi ja jokainen meistä oli enemmän kuin innoissaan. Vaikka olemmekin yhdessä viettäneet monia tuhansia tunteja elämämme varrella, emme ole koskaan toteuttaneet tämänkaltaista yhteistä viikonloppua, jossa saisimme vain nautiskella toistemme laadukkaasta seurasta ja heittää hetkeksi hyvästit kaikille arkisille asioille. Tämän kokemuksen jälkeen voisin väittää, että tällaisille tapaamiselle olisi tilausta jatkossakin.
Hotel Sveitsi – WayOut Sveitsin pakopelihuone ja Sveitsin salaisuus
Aloitimme päivämme pakopelihuoneesta, jossa meidän piti ratkaista hotellia riipivä salaisuus. Pakopelihuoneen taustalla oli jännittävä tarina, jossa fakta ja fiktio sekoittuivat mukavaksi kokonaisuudeksi. Tarinan mukaan hotellin uudistuksessa löytyi alkuperäisiin rakennuspiirrustuksiin merkitsemätön huone, jonka salaisuutta lähdimme porukalla ratkomaan. Tämä osa tarinasta taisi olla faktapohjainen.
Itselleni pakopeli oli ihan uusi juttu, joten orientoitumiseen menikin hetki aikaa: ”Mitähän i h m e t t ä täällä pitää tehdä??!”
Onneksi porukkaan kuului muutama, joilla oli entuudestaan kokemuksia pakopelihuoneista, ja itseasiassa – vaikka tätä en haluaisikaan myöntää – mukana pelissä oli myös yksi, joka oli käynyt syksyllä jo ratkaisemassa Sveitsin salaisuuden. Ehkä ilman henkilökohtaista vihjeidenantajaa, emme olisi selvinneet koskaan ulos huoneesta, vaikken tätäkään mielelläni kyllä myöntäisi. Ollaanhan me kuitenkin tyyppeinä fiksuja, hyvillä ongelmanratkaisu- ja päättelytaidoilla varustettuja tiimipelaajia….
Voittajina me tietenkin ulos pakopelihuoneesta tultiin. Sekunteja jäi jäljelle kokonaista 29.
Pakopeli oli kokemuksena ihan mielettömän hauska! Oikeastaan todella paljon hauskempi, mitä osasin edes ajatella. Voin hyvin kuvitella, kuinka mainiosti tällainen (parhaimmillaan) toimii vaikka työporukan ryhmähenkeä nostattavana ja yhteistyötaitoja kehittävänä. Ryhmässä kommunikointi olikin yksi pakopelihuoneen avaintekijä. Vanhana koripallojoukkueena se oli meille tuttua kauraa 😉
Superparkissa kivaa tekemistä myös aikuisille
Olimme alunperin suunnitelleet menevämme pakopelin jälkeen SeikkailuSveitsiin, mutta kehnohkon liiankin talvisen sään vuoksi vaihdoimme ohjelmamme sisätiloihin. Hotel Sveitsin viihdekeskuksen puolella sijaitseva SuperPark oli hauska vaihtoehto ulkona tapahtuvalle ziplain-hurjastelulle.
Orientoitumiseen meni täälläkin oma aikansa, sillä kaikenikäisiä lapsia kuhisevaan paikkaan viiden hengen naisporukalla ilman lapsivahvistuksia oli ehkä aavistuksen omituista astella sisään. Sanoisinko, että hetkellisesti oli sellainen olo, ettemme kuuluneet varsinaiseen kohdeyleisöön.
Onneksi meistä löytyy sen verran kilpailu- ja seikkailuhenkeä, että aikamme taivastelun jälkeen löysimme paikkamme myös SuperParkissa ja saatiin ihan hauskat kisailut aikaiseksi tanssipelien, Superbowlin, amerikkalaisen jalkapallon ja koripallon pyörityksessä.
Uskon kyllä silti, että jos olet suunnitellut aktiviteettipäivää Sveitsin alueelle aikuisporukalla, olisi seikkailupuistossa kuitenkin enemmän tekemistä aikuiseen makuun. SuperPark oli meidän porukalle ihan toimiva oman aikansa, mutta vaati huomattavan paljon heittäytymistä, kilpailuhenkeä ja lapsenmielisyyttä. Sen sijaan lapsiasiaikkaille SuperPark on varmasti maanpäällinen TAIVAS!
Seikkailupuiston jälkeen lähdimme pulikoimaan Svietsin uimalan altaisiin ja nautiskelemaan saunan lämmöistä.
Hotel Sveitsi – Arvioinnissa Hotel Sveitsin More Beds -huone ja Ravintola Tila
Kuten todettu, olimme liikenteessä viiden naisen voimin. Halusimme ehdottomasti hotellihuoneen, jossa voisimme yötä myöden jutella henkeviä ja nauraa yhdessä täydelliselle, vuosien saatossa yhteen nivoutuneelle huumorintajullemme, jossa on jotain perusteellisen ainutlaatuista. Ajatus siitä, että porukka jakautuisi kahtia kukin omiin sopukkoihinsa kesken parhaimpien iltahepuleiden, ei tuntunut mukavalta.
Valitsimme huoneeksi siis Hotel Sveitsin MoreBeds huoneen. Aluksi olimme hiukan skeptisiä siitä, miten isot tytöt mahtuisivat mukavasti samaan huoneeseen, mutta heti sisään astuttuamme skeptisyys katosi. Huone oli tilava ja ainakin kuuden hengen porukka mahtuisi väljästikin majoittumaan tänne.
Isolle porukalle huone onkin mitä mainion. Vessoja on kaksi ja säilytystilaakin varsin kivasti, joten suurempia skismoja vessavuoroista ei pääse syntymään. Maksimi majoittujamäärä on kahdeksan, joten suurpeheillekin huone voisi olla toimiva, ja näin lapsiperheen näkökulmasta olisi tämä kyllä ehdottomasti oma suositukseni perhehuoneeksi Hotel Sveitsiin.
Ainoana miinuksena on pakko kuitenkin huomauttaa huoneen lämpötilasta, joka kipusi aika korkealle varsinkin, kun huoneessa oltiin vietetty useampi tunti ennen nukkumaanmenoa. Ilmastointilaitetta ei valitettavasti löytynyt, ja kun kävimme kysymässä alakerran vastaanotosta jotain kikkoja huoneilman viilentämiseen, oli vastaus asiallisen valitettava. SuperParkiin päin olevissa huoneissa lämpötilaongelmat olivat ilmeisesti hotellin tiedossa.
Ennen hikistä yötä kävimme syömässä illallisen pitkän kaavan mukaan hotellin viihtyisässä ja suositussa ravintolassa – ravintola Tilassa.
Söimme kolmen ruokalajin illallisen kukin omien makumieltymyksiensä mukaan. Itse tartuin 3.3.2019 asti käynnissä oleviin bliniviikkoihin ja nappasin pääruoaksi blinejä kylmäsavulohella, joka oli ihan mainio valinta. Vähän jäin kuitenkin kaipaamaan bliniin kuuluvaa mätiä, mutta omapa oli valintani. Listalta olisi voinut vallan mainiosti valita myös perinteisempiä blinivaihtoehtoja siian- ja hauenmädillä.
Poikkisanoja annoksista ei kuulunut ja härkäpihvikin oli lupaustensa mukaan kelvollisesti medium miinus.
Erityisesti tykättiin ravintolan leppoisasta tunnelmasta, ja mukava puheensorina toi asianmukaista lauantai-illan pöhinää. Jälkiruokia jouduttiin kuitenkin odottelemaan poikkeuksellisen kauan, mistä saatiinkiin kovasti pahoitteluita. Paikka olikin kovin täynnä porukkaa, mutta mikäpäs siinä oli istuskella varsin hyvässä seurassa viinilasin ääressä. Maukas pätkiskakku sinetöi mukavasti illallisen, jonka jälkeen kömmittiin yöpuulle hotellihuoneeseen.
Lisää Hotel Sveitsin ravintolatarjonnasta voit käydä lukaisemassa hotellin kotisivuilta.
Olin yllättynyt siitä, minkälainen täyden palvelun hotellikokonaisuus Hotel Sveitsi on. Vaikkei hotellin ulkoasu välttämättä heti vakuuta parkkipaikalle astelevaa, voi ovista sisään astuessaan aistia jotain mukavaa ylellisyyttä. Sen lisäksi, että hotelli on laadultaan ihan priimaa, kaikki ne aktiviteettimahdollisuudet hotellin yhteydessä löi kyllä ällikällä.
Enpä keksi mitään vastaavaa hotellikokonaisuutta, jossa aktiviteettimahdollisuudet olisivat näin mielettömät. Hotelli ei ole vain tietylle kohderyhmälle suunnattu, vaan täällä ihan tosissaan viihtyy kaikki lapsiperheistä työporukoihin.
Ja näin ystävänpäivän kolkutellessa ovelle suosittelenkin vakavasti harkitsemaan Hotel Sveitsiä kohteeksesi olitpa etsimässä pakopaikkaa kaveriporukalle tai rentoutumishetkeä sydänkäpysesi kanssa. Porukalla laatuajan viettämiseen Hotel Sveitsi on paikkana timanttinen.
Oletko käynyt Hotel Sveitsissä, ja mikä oli parasta?
Lue myös:
SEURAA SOMESSA:
20 Comments
Eve / Reissukuume
16 helmikuun, 2019 at 11:09 pmVoi Sveitsi! Muistan, miten yläasteikäisinä (niin cooleina ja ”hauskoina”) aina huijasimme viettävämme viikonloppuja Sveitsissä. Tai emmehän me varsinaisesti huijanneet, unohdimme vain kertoa, että kyseessä oli hyvinkääläinen hotelli ja laskettelurinteet eikä suinkaan Sveitsisveitsi 😀
Kiitos, että muistuttelit siitä, mitä kaikkea kivaa Suomestakin löytyy. Jotenkin sitä aina automaattisesti haaveilee ulkomaille, vaikka kotimaassakin on paljon nähtävää ja koettavaa 🙂
Ne Tammelat
17 helmikuun, 2019 at 8:41 amHyvinkäällä ei ole tullut kauhean usein vierailtua, muutama rotuesittely ollaan käyty hoitamassa siellä kauppakeskuksessa. Se, että siellä on kaupunginosa nimeltä Sveitsi, on kyllä jäänyt mieleen. Sehän on ihan luonnollinen jatkumo viereisille kaupunginosille kuten Vieremä ja Nummisilta :). Ihanaa, että saitte vietettyä onnistuneen tyttöviikonlopun, josta jää varmasti hyviä muistoja. Hotel Katajanokalla on muuten myös pakohuone, jos otatte joskus uusinnan. Siellä en ole vielä itse käynyt, mutta se hotelli itsessään on kyllä tosi upea.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:41 pmHei tuo Hotel Katajanokka on kyllä kiinnostanut myös! Vähän unohdin jo, että sielläkin on pakopelihuone, joten täytyypä käydä testaamassa sekin. Vanha vankilahotelli kyllä houkuttelisi muutenkin tutustumaan. Ostettiin joululahjaksi vanhemmille lahjakortti Hotel Katajanokalle. Ehkä pitääkin anastaa se takaisin ja käyttää itse 😉
Martina
17 helmikuun, 2019 at 11:59 amSeurasin kateellisena teidän reissua jo Instagramissa. Tuo on niin ihana paikka ja tekemistä riittää useammaksikin reissuksi. Me käytiin viimeksi pelkäämässä SeikkailuSveitsissä, mutta SuperPark ja WayOut kiinnostaisi myös. Samoin leffateatteri anniskeluoikeuksin. Tilaisin juustolautasen sekä viiniä ja nauttisin elokuvan suomasta rauhasta. Uimala olisi varmasti kiva lasten kanssa.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:39 pmWayOut oli kyllä ravintolan lisäksi ihan meidän reissun parasta antia. Leffaakin vähän harkittiin, mutta kun oltiin kaveriporukalla, niin leffa ei sinänsä olisi ollut se kaikista optimaalisin paikka vaihtaa ajatuksia. Siksi jätettiin se välistä.
SeikkailuSveitsiä minäkin olisin halunnut päästä testaamaan, mutta ehkäpä sitten kun lumet ovat sulaneet ja ilmat vähän lämmenneet 🙂
Sari / matkalla lähelle tai kauas
17 helmikuun, 2019 at 9:48 pmEn ole käynyt hotelli Sveitsissä mutta juttua olen aikaisemminkin kuullut. Ehkä Hyvinkää ei ole sellainen kohde, mistä voisi löytää tekemistä ja siksi jäänyt kokematta.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:37 pmMinä en ihan lähtisi tuohon, etteikö Hyvinkäältä tekemistä löytyisi. Se on totta, että kaikki Suomen kaupungit ovat enemmän ja vähemmän kesäkaupunkeja, ja kesällä tekemistä piisaa enemmän, mutta ainakin tuo Sveitsin alue ja lähimaasto oli kyllä täynnä vaikka mitä tekemistä muutamaksi päiväksi. Tokihan se vähän riippuu, mistä kukin innostuu. Suosittelen kokeilemaan! 🙂
Rosa
18 helmikuun, 2019 at 11:53 amOlen käynyt Sveitsissä silloin kun se oli vielä Rantasipi. Tähän uuteen hotelliin en ole vielä tutustunut. Superpark on varmasti enemmän lapsille kuin aikuisille. Minusta hotellin viereinen maauimala on etenkin kesällä todella mukava. Majoitusvaihtoehtona kaveriporukalle iso huone vaikutti kivalta (ainakin lyhyeksi ajajaksi).
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:35 pmMaauimalaan olisi muuten nytkin päässyt ”avantouinnille” ja olin menossakin seuraavana aamuna, mutta laiskuus iski vastaan. Vähän jäi hampaankoloon kyllä tuo!
Hotel Sveitsi on kyllä käymisen arvoinen niin aikuisporukalla kuin lapsenkin kanssa. Tekemistä piisaa taatusti!
Kohteena maailma / Rami
18 helmikuun, 2019 at 5:45 pmPakohuone ja pallopelit kiehtoisivat kyllä! Olen aika huono viettämään lomia Suomen hotelleissa, jos en tietoisesti ole lähtenyt tutustumaan johonkin kaupunkiin. Ehkä pitäisi hieman useammin heittäytyä hotellilomalle siten, että pääkohteena olisi itse hotelli eikä sen ympäristö.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:33 pmMä olen taas lähiaikoina tutustunut yllättävänkin moneen tämän tyyppiseen täyden palvelun hotelliin ja ainakin lapsiperheen näkökulmasta ne toimivat ihan mielettömän hyvin! Varsinkin, kun kyse on ollut yleensä yhden päivän kestävistä irtiotoista, on ollut todella kiva, että kaikki tarvittava ja vähän enemmänkin on kädenulottuvilla.
Eve, Jetlaggies
18 helmikuun, 2019 at 11:07 pmTästä Suomen Sveitsistä en ollut kuullutkaan. Heti alkoi kiinnostaa, sopisiko se meille pienen lapsen vanhemmille kivaksi staycation-kohteeksi:) Ihan hassu juttu, että sitä reissaa ympäri maailmaa ja viettää lukuisissa hotelleissa aikaansa. Suomen Hyvinkäälläkin olen kuitenkin ollut aiemmin vain pari kertaa, eikä olla juuri Suomen hotellikenttään ehditty juurikaan tutustua;D
Merja / Merjan matkassa
19 helmikuun, 2019 at 4:13 pmTeillä on ollut hauskan kuuloinen päivä 🙂 Hyvinkäällä tuli aikoinaan pyörittyä, kun meidät kaverit asuivat siellä. Hotelli Sveitsissä sen sijaan en ole koskaan käynyt. Tuo iso hotellihuone alkoi kiinnostelemaan. Meillä on neljän naisen porukka ja olemme kipuilleet saman ongelman kanssa eli tylsää kun pitää aina jakautua kahteen eri huoneeseen. Yksi iso huone olisi loistava valinta, vaikka harmi kuulla, että siellä oli ollut kuuma. Onko hotelli Sveitsissä mitään yöelämää?
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:31 pmTuo huone toimi kyllä aivan mahtavasti isolla porukalla. Eikä kukaan kuorsannutkaan kovin äänekkäästi 😉
Sveitsin yöelämästä en sen koommin tiedä, kuin että ravintola on ainakin todella viihtyisä. Mutta siis Hyvinkään ytimeen ei ole kovin pitkä matka, joten jos yöelämää kunnolla kaipaa niin taksimatka ei pienelle porukalle liene kuin muutamia euroja.
Ja tuo huone oli tosiaan harmillisesti vähän kuuma, mutta hotellihenkilökunnan mukaan johtui paljolti siitä, että ilmat olivat juuri lämmenneet, eikä ilmastointi ollut pysynyt mukana. Tuskin siis jokapäiväinen ongelma kuitenkaan!
Eve / Jetlaggies
20 helmikuun, 2019 at 10:31 amNämä nykyajan hotellit ovat Suomessakin tosi kivoja <3 Ruuatkin näyttävät ihan erilaiselta kuin 10 vuotta sitten. Wienerleikkeet ja pyttipannut ovat vaihtuneet fine diningiin. Hävettävän pitkä aika, kun olemme
Suomessa viimeksi hotellissa aikaa viettäneet. Ehkä se meillekin näin pienen lapsen vanhempina olisi loistava Staycation päätyä johonkin kivaan hotelliin joku viikonloppu rentoutumaan.
Outi
20 helmikuun, 2019 at 8:28 pmMä olen viime aikoina ottanut asiakseni tutkailla enemmänkin Suomen hotellitarjontaa ja täytyy kyllä todeta, että ihan tosi kivan hemmottelun ja paon arjesta saa ihan omilta kotikulmiltakin. Ja mitä tulee Sveitsiin, se NIMENOMAAN on lapsiperheen paikka, vaikka toimi todella hyvin myös aikuisporukallakin.
Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
21 helmikuun, 2019 at 1:00 pmOlipa kiva juttu, alkoi ihan tehdä mieli matkustaa Hyvinkäälle! Ei aiemmin ole käynyt mielen vieressäkään. Nuo ruoka-annokset kyllä houkuttaa enemmän kuin pakohuone, pallopeleistä nyt puhumattakaan. Ehkä mun täytyis päästä yli ennakkoluuloista pakohuoneita kohtaan.
Roope Hietala
21 helmikuun, 2019 at 6:08 pmYllättävän paljon aktiviteettejä! Hotellillakin näyttää olevan tyylikäs sisustus, mutta huone sen sijaan vaikuttaa aika tavalliselta sisustuksen suhteen. Mielenkiintoista!
Martta / Martan matkassa
23 helmikuun, 2019 at 7:30 pmVaikka minulla asuu tuttuja Hyvinkäällä niin en ole vielä päässyt kuittaamaan tuota Sveitsiä! Jostain kumman syystä Sveitsissä käynti on ollut jo useamman vuoden ajatuksissani. Nuo pakopelit on minulle ihan uusi juttu, tuntuu että törmään niihin tuon tuosta. Nuo patikointipolut saivat minut kiinnostumaan ja Innostuin myös tuosta isosta huoneesta, se voisi olla tosiaan hauska majoitusmuoto tyttöporukalle, varsinkin kun on kaksi pikkulaa 🙂
VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
24 helmikuun, 2019 at 7:36 amOlipas kiva lukea Sveitsistä, sillä muutamaan kertaan olen Jussille ehdotellut tätä paikkaa. SuperPark on kyllä hauska paikka, vaikka aluksi mietin ettei sinne voi mennä ilman lapsia. Vuokatin reissulla mentiin siellä ja voi vitsit miten hauskaa oli, miun suosikki oli potkulaudan sieltä.