Hilton Madrid Airport: ensimmäinen kokemus lentokenttähotellista. Kannattiko?

Madridissa päätin kokeilla jotain, mitä en ole aiemmin kokeillut. Aikaisen aamulennon vuoksi laskeskelin, että lentokenttähotelli voisi olla varsin järkevä valinta niin ajallisesti kuin oman mielenterveydenkin kannalta. Aamulla kyyti odottelisi valmiina aulassa ja matka terminaaliin kestäisi rutkasti alle puoli tuntia. Voisin siis nukkua kunnon yöunet ja virkeänä hypätä sitten hotellilta lähes suoraan koneeseen suurempia stressailematta. Valintani oli siis Hilton Madrid Airport.

Hiltonia edullisempiakin vaihtoehtoja varmasti olisi ollut tarjolla, mutta valitsin kyseisen hotellin, koska halusin päästä kurkkaamaan, mikä näissä Hiltoneissa oikeen ihmisiä viehättää. Lisäksi lentokentän läheisyys ei välttämättä ole se oivallisin paikka kierrellä ja tutkailla paikkoja, joten hotellin pitäisi olla sellainen, että siellä jaksaisi olla ja ihmetellä.

Saavuin Hiltonille julkisilla. Hotellia lähin metropysäkki – Alameda de Osuna – oli noi 15 minuutin kävelymatkan päässä hotellista. Ei kamalan kiva paahtavassa helteessä, mutta matka oli siedettävä.

Minun tyyppiselleni hostelleiden dormeihin tottuneelle hotelli vaikutti laadukkaalta, ja viileä ilmastointi helli hipiää tuon metroajelun jälkeen. Vertailukohteita tällaisista hotelleista ei ihan valtavasti ole, mutta tästä ainakin jäi laadukkaan business-hotellin tuntu ilman minkäänlaista särmikkyyttä. Siisti, moderni ja samalla niin kovin kolkko.

Huonekin oli mitä odottaa saattaa. Hienot pintamateriaalit ja valtava king size-peti, jonka toiselle reunalle saatoin kivasti levitellä matkalaukkuni sisällön. Otin huoneen korkeimmasta kerroksesta, ja pieneltä näköalaparvekkeelta pystyi tiirailemaan nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Näkymät olivat passelit, vaikka vastapäisten hotellihuoneiden ikkunat olivatkin kivenheiton päässä omistani.

Hotellin allasalue olikin se, jossa varmasti iso osa hotellivieraista tappoi aikaansa. Harmi sinänsä, nimittäin alue ei ollut mitenkään iso, joten jouduin odottelemaan vuoroani, että pääsen nautiskelemaan aurinkotuoleista ja viilentävästä altaasta. Hetken aikaa metin jopa altaan välittömässä läheisyydessä olevan kuntosalin käyttöä, mutta kuka sitä nyt 35 asteen helteessä treenata viitsii? Paikka vapautui ja istuskelin altaan reunalla pitkän päivän välillä pulahtaen veteen.

Nälkä iski ja päätin lähteä kurkkaamaan, josko hotellin ympäristössä olisi jotain ruokapaikkaa. Vinkkinä vaan muille, ettei ole. Tai on, mutta aukioloajoista ei ole tietoakaan. Kauppojakin taitaa olla vain yksi ainokainen lähettyvillä, jossa valikoima oli suppeahko.  Hiltonin oma ravintola ei houkutellut, joten ostin pientä purtavaa kaupasta ja menin mutustelemaan niitä hotellihuoneelleni.

Hotellin Wi-Fi oli aivan syvältä, mikä oli tietenkin pettymys. Mitä sitä muuta yksin hotellihuoneessa, kuin selailee netin syövereitä? Pitkän taiston jälkeen sain sen toimimaan välttävästi. Siitäkin iso miinus hotellille.

Yö meni pyöriessä. Liekö sitten stressasin kuitenkin sitä aikaista aamuherätystä, mutta olin kaikkea muuta kuin pirteä, kun lähdön aika aamulla koitti. Olin varannut itselleni paikan lentokentälle menevään shuttle-bussiin edellisenä päivänä.

Herätyskellon jälkeen sain Norwegianilta viestin, että lento on myöhässä noin tunnin. Great! Ei auttanut muuta kuin lähteä odottelemaan lentokentälle, koska varaus bussiin oli jo tehty. Kuljetus oli silkkaa kultaa väsyneelle mielelle, eikä tosiaan kestänyt kuin korkeintaan sen viitisentoista minuuttia, kun oltiinkin jo terminaalilla. Mutta Norwegianiin sain pettyä sitten ihan olan takaa. Siitä voisinkin vaikka kirjoittaa ihan oman tekstin..

Kaiken kaikkiaan lentokenttähotelli oli kokemuksena ok. Ehkä Hiltonilta olisi voinut odottaa vielä enemmän sellaista WAU-elämystä, mutta tällä kertaa kokemus hotellista jäi kyllä melkoisen paljon alle tästä. Olisikohan hotellissa nautittu aamiainen muuttanut tätä kokemusta, mene ja tiedä. Systeeminä lentokenttähotelli on kuitenkin toimiva, joten varmasti jatkossakin tartun vastaavaan tilaisuuden niin vaatiessa.

Matkan Mardidiin tein elokuussa 2016