Viikonloppuna julistin kevään virallisesti alkaneeksi. Mielettömän kauniit aurinkoiset päivät ja pilvetön taivas innoittivat minut muutamalle Helsinkiretkelle. Alkuperäinen ajatus lauantaina oli hypätä bussiin ja matkata Helsingin ja Vantaan rajamaastossa sijaitsevalle Pitkäkoskelle, jonka rauhallinen luonto koskimaisemineen on oiva päiväretkikohde. Pitkäkoski jäi kuitenkin näkemättä hypätessäni Rautatieasemalta vahingossa väärään kulkuneuvoon, mistä turhautuneena päätinkin vaihtaa suunnitelmaa ja suunnata Oulunkylän ja Koskelan lähettyvillä sijaitsevalle Pikkukoskelle.
Pikkukoski
Pikkukoski tuli hyvinkin tutuksi asuessamme tämän lähettyvillä viitisen vuotta takaperin. Vantaanjokea seuraileva hiekkatie oli silloin rakas lenkkipolkuni, jota pitkin hölkyttelin milloin Viikin pururadoille milloin Pukinmäen kohdilta alkaville peltoaukeille.
Kesäisin paikka on suosittu uimakohde ja talvella käsittääkseni Helsingin ainoa jääkiipeilypaikka. Pirunkallioiksi kutsuttu jyrkkä kallionrinne jäädytetään varta vasten jääkiipeilijöille ja onkin ihan mielettömän vaikuttava näky peittyessään paksuun jääkerrokseen.
Tähän aikaan keväästä jäät olivat kuitenkin jo sulaneet, joten kipusin kallion päälle, kaivoin sumpit termarista ja fiilistelin hennosti lämmittävää aurinkoa yhdessä kivellä meditoivien kaverusten ja alempana kuhertelevan nuoren parin kanssa. Seurailin joelle tullutta melojaa, joka lipui hiljalleen alas rauhallista koskea, sekä joen molemmin puolin kiirehtiviä lenkkeilijöitä, jotka olivat selkeästi intoutuneet pilvettömästä taivaasta.
Selkeänä päivänä näkökenttää häiritsi ainoastaan punakeltainen huomionauha, joka muistutti yhdessä kauempana kohoavien kerrostalojen kanssa kaupungin keskustan välittömästä läheisyydestä.
Kahvin jälkeen kävin itsekin heittämässä pienen kävelylenkin joen varrella ja katselin hetken aikaa sorsien soidinmenoja, jotka eivät näyttäneet etenevän suuresta sorsamäärästä huolimatta. Kyllästyin, ja suuntasin vierestä huristelevalla bussilla kohti keskustaa.
Uutelan luonnonpuisto
Alkuviikosta aloitin elämäni ensimmäisen palkallisen talviloman. Loman aloitukseksi lähdin ystäväni kanssa itäiseen Helsinkiin. Ei ehkä kuulosta kovin vetävältä paikalta, mutta viime vuosina olen herännyt siihen faktaan, että itä-Helsinki on jotain muutakin kuin tylsiä lähiöitä ja rappioelämää.
Vuosaaren Aurinkolahdesta lähtevä Uutelan luontopolku oli Helsingin luontokohteista siis aivan uusi tuttavuus. Aurinkolahti uusine hiekkarannalta kohoavine korkeine miljoona-asuntoineen on jo itsessään vaikuttava ja käymisen arvoinen paikka varsinkin kesällä, mutta metsän laitamilta alkava luontopolku sai minut kuitenkin sata kertaa vaikuttuneemmaksi.
Kaupungin hälinä unohtui mustarastaiden ja talitinttien lauleskeluun, kun suuntasimme kylttien osoittamalle luontopolulle. Polku kulki metsän siimeksessä ja johdatti meidät kauniille merenrantakallioille, joita reunustivat vielä tovi sitten merta peittäneet jäälohkareet.
Luontopolkuja alueella on oikeastaan kaksi. Kävelimme pidemmän 2,5 kilometriä olevan ”Metsä- ja laiduinmaita” -luontopolun sen kummemmin oikeastaan polun luontorasteja huomioimatta. Pälyilimme maisemia ja pysähtelimme välillä kuuntelemaan lintujen laulelua.
Toinen, 1,5 kilometriä pitkä oleva ”Kluuvijärviä ja rantaniittyjä” -kierros linkittyy kätevästi metsäkierrokseen, joten halutessaan nämä molemmat reitit pystyy tallustelemaan samalla kertaa. Olimme tapojemme mukaan niin tolloja, että kävelimme kiinnittämättä huomioita reitin varrella oletettavasti olleisiin tieviittoihin ja rantakierros jäi siis seuraavaan kertaan.
Myös merenrannalla olevat isot grillikatokset jäivät kutkuttelemaan siihen tyyliin mieleeni, että uskonpa palaavani tänne pikimmiten ilmojen lämmetessä piknik-korin ja bikineiden kera. Vaikka Aurinkolahden korkea kerrostalo pilkotti väliin kuusilatvusten yläpuolella, ei poluilla kävellessään olisi uskonut, että vilkas metroasema olisi 15 minuutin kävelymatkan päässä.
Tässä on syy, miksi Helsinki osaa yllättää. Vaikka muutama viikko takaperin hieman kyllästyneeseen sävyyn puhuin luontovajareistani, niin lähiaikojen retket kotiseudun luontokohteisiin on saanut mieleni kääntymään. Vaikka matka molempiin viikon sisällä käymiini kohteisiin kestikin kotiovelta noin tunnin suuntaansa, voi kuitenkin melkeinpä sanoa asuvansa luonnon välittömässä läheisyydessä. Innostus pääkaupunkiseudun luontokohteisiin on alkanut tosiaankin kasvamaan, joten voin luvatta, että lisää juttuja tältä saralta on luvassa lähiaikoina.
Sitä ennen kuitenkin Budapest!
No Comments