Valkoinen hanki kimmeltelee auringonpaisteessa ja pakkanen puraisee napakasti nenänpäästä. Onkohan tätä täydellisempää ulkoilupäivää olemassakaan? Patistan miehen ulos, napataan vauvelin pulkkaan, ja ajellaan koko perheen voimin kauniin sunnuntaipäivän kunniaksi Helsingin ja Vantaan rajalla sijaitsevalle Pitkäkoskelle. Ajatuksen valtaa ihana raikas pakkassää, mutta ennen kaikkea kaupungin paras munkki!
Parkkipaikka on täynnä autoja. Joku muukin näyttää ihastuneen tähän päivään.
Tyttö istuu tyytyväisenä pulkassa pakkasesta huolimatta. Lähdetään kävelemään pitkin kapeita lumisia polkuja kosken suuntaan. Ilma on jumalattoman raikas ja edellis illan tanssien aiheuttama väsymys on muisto vain.
Ladut kuhisevat hiihtokansaa ja haaveilen itsekin suksien päälle hyppäämisestä. ”Pystyisiköhän vauvan kanssa hiihtämään?” -ajattelee mieheni ääneen. Minä nauran, kunnes huomaan suksimiehen, jonka rinkassa istuskelee pieni tyttönen. Niin juu, miksipäs ei..?
Kosken yli menevältä sillalta avautuu hienot maisemat molempiin suuntiin. Virtaavaa Vantaanjokea reunustaa huurteiset puut. Rannalla olevan jään alla vesi tekee kaunista taidetta rytmisillä liikkeillään. Emme ole ainoita, jotka ovat pysähtyneet kuvaamaan tätä kauneutta.
Nollakeleihin tottuneelle päivän kymmenen astetta – tai alle – tuntuu aika kovalta pakkaselta. Huomaan, etten osaa enää pukeutua tällaisiin keleihin. Täytyisi varmaan ostaa toppahousut.
Tyttö ilahtuu kerta toisensa jälkeen pulkkaan kerääntyvästä lumesta. Nenä ja poskenpäät alkavat punertamaan ja alle tunnin ulkoilun jälkeen toteamme, että on varmaan paras hipsiä lämpöä kohti. Kauankohan alle vuotias edes kestää pakkasta?
Lämmin kupponen kuumaa maistuisi ja päätämmekin hetken mielijohteesta piipahtaa Pitkäkosken ulkoilumajalla. Kahvio näyttää olevan avoinna.
Sisällä on lämmin tunnelma. Meille vapautuu juuri sopivasti pöytä. Istumme alas ja saamme hymyileviä katseita osaksemme. Ihmiset täällä näköjään tykkäävät vauvoista.
Kahvion vitriini pullistelee herkuista. Karjalanpiirakat munavoilla houkuttavat, mutta erityisesti vastapaistetut munkit huutavat lautaselleni. Valitsen molemmat.
Ja voi hyvät hyssykät! Mä en ole ehkä I K I N Ä syönyt mitään näin mahdottoman herkullista! Rapsakan päällisen alta paljastuu juuri sopivasti lämpöä kerännyt pehmeä sisus. Voi kunpa joku olisi ikuistanut ensipuraisun jälkeisen ilmeeni, sen kuinka silmäni muljahtavat takaraivoon ja naama täynnä sokeria vaivun pieneksi täydelliseksi hetkeksi transsiin. Voi munkkirinkilä minkä teit! Veit munkinsyömisen aivan uudelle ulottuvuudelle. NAM JA NAM! Tämän majan uumenista löytyy taatusti Helsingin parhaat munkit.
Menkää siis Pitkäkoskelle. Ulkoilkaa. Viettäkää kiva päivä hiihtäen tai kävellen. Nauttikaa kauniista pakkassäistä kun niitä on vielä tarjolla. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset unohtako syödä näitä munkkeja! Ne ovat aivan taivaallisia.
Elämän pieniä iloja.
Katso myös miltä Pitkäkoski näyttää kesäisin:
SEURAA SOMESSA:
No Comments