Tämä juttu on odottanut julkaisuaan aina kesästä lähtien. Elokuinen Madrid oli yksi tämän vuoden parhaista matkakohteistani, joskaan ei vetele vertoja maagiselle Islannille. Lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä kaupunki ihastutti välittömästi. Madrid on oiva kaupunkilomakohde, ja itse olisin kyllä viihtynyt siellä pidempäänkin, kuin 5 päivää.
Jos nähtävyyksien perään haikailee, saa kaupungissa helposti kulutettua päivän pari pelkästään suosituimpia paikkoja ihastellen. Perinteisiä menoja, kuten flamencoa ja churrojen syöntiä kannattaa myös ehdottomasti kokeilla ja toki pyhittää päivä tai ainakin osa siitä ainoastaan vaellellen pikkukujilla viinejä ja tapaksia maistellen.
Ihan vain suunnaton rakkaus Espanjaan vie minut tänne takaisin joka tapauksessa, sen tiedän, mutta tässä muutama tärppi Madridiin matkaa suunnitteleville.
1. Madrid City Tour
No juu, en ole mikään kiertoajeluiden suurin fani, mutta kieltämättä tämä auttoi hahmottamaan kaupungin niin hyvin, että uskallan suositella kaikille. Kuulokkeet korvissa kuuntelin audio-opaan selityksiä kaupungista ja tärkeimmistä nähtävyyksistä, ja suhailin yhden kokonaisen päivän bussilla välillä hypäten pois mielenkiintoisten nähtävyyksien kohdilla. Ihan vinkkinä vaan, että helteillä kannattaa suosia bussin takaosaa, jonne lankeaa katoksen viilentävä varjo. Muuten matkanteko saattaa olla jopa tukalaa. Lisää kiertoajelustani täältä.
2. Mercado de San Miguel
Tänne palasin useampana päivänä. Tapas sieltä, toinen täältä. Viinilasi tyhjäksi samalla kun kolmas suupala on etsinnässä. Eihän tätä paikkaa voi olla rakastamatta! Madridista varmasti löytyy vastaavia paikkoja muualtakin, mutta tämä oli ainoa, missä itse onnistuin käymään. Ihanasta kauppahallitunnelmasta on iloa joka aistille!
3. Flamencoa kaupungin suosituimmalla lavalla
Cardamomo Tablao Flameco on varmasti yksi kaupungin mainostetuimmista ja siten myös suosituimmista paikoista mennä nautiskelemaan flamencoshowsta. Paikallisia täällä ei juurikaan näkynyt muuta kuin lavalla, joten täysin turisteille suunnattu showhan se oli, joskaan se tehnyt siitä yhtään huonompaa. Tosin vertailukohtia ei ole.
Lava oli verrattain pieni ja paikkaan mahtui ehkä 50 katsojaa. Liput kannattaa varata ennakkoon. Yritin mennä edellisenä päivänä ilman varausta, eikä puolen tunnin varoitusajalla enää mahtunut mukaan. Siispä varasin heti paikan seuraavan päivän näytökseen.
Lippuun oli mahdollista yhdistää illallissetti, mutta harva jos kukaan siinä esityksessä söi. Arveluttaa kyllä mitenhän paikan tarjoilijat pystyisivät selviämään illallisen tarjoilusta. Yhden juoman saaminenkin oli melkoinen show, kun nenän eteeni kannettiin kolme kertaa sama tilaus. Illallista en siis ainakaan tämän perusteella uskalla suositella.
Show itsessään oli viihdyttävä vaikken flamencosta mitään ymmärräkään. Jostain syystä olin kyllä useaan otteeseen enemmänkin huvittunut kuin viehättynyt ja erityisesti kikkaratukkainen mies kireissä denim-farkuissaan aiheutti hilpeyttä stepatessaan lavalla ja heilutellessa käsiään vimmatusti puolelta toiselle. Mutta kuten sanottu, en ymmärrä kyseisestä taiteenlajista hölkäsen pöläystä, joten tanssijoiden taitotasoon ei ole puuttuminen.
4. Palacio Real de Madrid – kuninkaan virallinen virka-asunto
Jos mitään muuta nähtävyyttä et mene katsomaan, niin mene edes tämä! Palatsi on rakennuksena kaunis ja massiivinen niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Se pitää sisällään lähes 3000 järjettömän koristeellista huonetta kattofrescoineen ja silkkitapetteineen, mutta yleisöllä on pääsy ainoastaan toisen kerroksen ehkä muutamaan kymmeneen huoneeseen. Aikaa noiden kiertämiseen menee omasta kiinnostuksesta riippuen parisen tuntia. Sisällä ei harmillisesti saanut kuvata, vaikkakaan kaikki vierailijat eivät selkeästikään tästä säännöstä piitanneet.
5. Churroja suklaakastikkeella
Pakollinen espanjalainen herkku. Ei vienyt minun kieltäni mennessään, mutta hyvin suosittu harrastus näytti tämä olevan. Kävin Madridin vanhimmassa churrokahvilassa, jossa jono kiersi ulkopuolelle asti. Tarjoilijat ottivat tilaukset vastaan kuin liukuhihnalta, eikä aikaa valinnan pähkäilyyn juuri ollut. Päädyin ottamaan kolme churroa ja läjän suklaakastiketta. Mielenkiintoinen yhdistelmä ja paha olohan siitä tuli, mutta varsin kokemisen arvoinen juttu. Ainakin hyvin espanjalaista, jos ei muuta!
5. Kaupungin valtavat puistoalueet
Retiro ja Casa de Campo ovat Madridin valtavia puistoja, ajanviettopaikkoja ja urheiluhullujen kohtaamispaikkoja. Varsinkin Retiroon on helppo mennä piiloon keskikesän paahtavaa hellettä, ottaa piknik-eväät mukaan ja viettää letkeä päivä seuraillen joogatunteja, lenkkeilijöitä ja bodaajien keikkumista liikuntavempeleissä. Minä ajoin upeilla kaupunkipyörillä (!) puiston läpi, mutta jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi ottanut asiakseni parkkeerata itseni tänne hieman pidemmäksikin hetkeksi. Casa de Campo on hieman sivummalla kaupungista ja metsäisempi puisto, mutta toimii mainiosti juuri esim. pyöräretkikohteeksi.
6. El Rastro
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä sunnuntaitori El Rastro. Tämä oli tuttu jo lukion espanjankielen kurssikirjasta ja vihdoin pääsin tänne käymään. Sunnuntaisin myyntikojut levittäytyvät useamman korttelin alueelle. Myynnissä on uutta ja vanhaa, antiikkia ja loppuunkulutettuja kenkiä, haurastuneita aikakauslehtiä ja nurkassa pölyttyneitä lampunjalkoja. Myyjät ovat levittäytyneet laajalle alueelle pikku kujilta toisille, joten täälläkin saa helposti aikaa vierähtämään useamman tunnin.
Olisko sulla omakohtaisia kokemuksia ja vinkkejä Madridiin?
Pssst… käy tykkäämässä sivustani Facebookissa ja seuraamassa Instagramissa!
No Comments
Kristian
29 joulukuun, 2016 at 3:13 pmPari nähtävyyttä vielä lisää:
Museo Reina Sofia on käymisen arvoinen, maailmanluokan taidemuseo.
Estadio Santiago Bernabéulla kannattaa ainakin jalkpallosta kiinnostuneen käydä, vaikkei olisi otteluakaan. Itse en käynyt, ja sitä olen katunut siitä lähtien.
Outi
29 joulukuun, 2016 at 3:33 pmHieno homma! Kiitos tästä! Mä en itsekään ole mikään valtaisa nähtävyyksien ahmija, joten tällaiset lisäykset on enemmän kuin tervetulleita. ?
Hnzz
29 joulukuun, 2016 at 7:36 pmSit kö Raipe S. on luovutusikäinen ni voitko lähtee mun kans Madridiin ja sit vaan vedellään tapaksia San Miguelissa ja cavaa puistoissa?
Outi
29 joulukuun, 2016 at 9:40 pmOi totta maar! Ja viimeseks yöks sitten lentokenttähotelli Hiltonin altaalle. Ai että!
Katja
1 tammikuun, 2017 at 9:18 pmIhania kuvia! En ole käynyt Madridissa 17 vuoteen, joten eipä paljon lisäämistä 😉 Mutta sait kyllä mut haluamaan sinne uudestaan!
Veera
2 tammikuun, 2017 at 11:29 amPuistot ja churrot houkuttelee listastasi eniten. Noita kiertoajeluita olen kyllä useassa paikassa miettinyt, mutten ole koskaan saanut aikaiseksi. Toisaaltahan niistä voisi saada muuallakin kuin Madridissa hyvä yleiskatsauksen, että pitääpä kokeilla joskus.
Outi
5 tammikuun, 2017 at 1:51 pmKyllä kannattaa antaa kiertoajelulle mahdollisuus. En nyt voi luvata, että itse välttämättä hyppäisin heti uudestaan hopon-hopoff -bussiin, mutta ainakin noin yksin reissussa ollessaan oli se varsin toimiva ratkaisu ja tosiaan antoi kyllä hyvän yleiskuvan kaupungista.
Terhi / Muru Mou
3 tammikuun, 2017 at 2:21 amHyviä vinkkejä, menee varmasti korvan taakse kun Madridiin joskus menen! Mallorcan Palmassa on vastaavanlainen kauppahalli, mistä saa mm. tapaksia ja viiniä. Asuin siinä ihan lähellä, ja arvaa vaan tuliko käytyä siellä melkein joka ilta! 🙂
Outi
5 tammikuun, 2017 at 1:59 pmTahdon ihan noiden kauppahallien takia uudestaan tuonne!! Tällä reissulla kun tosiaan jäi nuo viinit maistelematta tämän vatsassa peuhaavan otuksen takia (vaikka teksti ehkä antaakin ymmärtää toisin 😉 ).
Anna K.
3 tammikuun, 2017 at 12:29 pmRetiron ja Rastron kuvat on kivoja! Itse olin Madridissa marraskuun lopussa, jolloin puistoissa eikä Rastrossa tullut käytyä. Niiden, tapasten, hyvän viinin ja myös churrojen vuoksi voisin mennä uudestaan. Churrot ehkä maistuvat paremmilta kylmällä ilmalla, mun ei ainakaan kesällä tee mieli makeaa, mutta talvella yksi churro aamiaisen jälkkärinä oli just sopiva.
Kiertoajelubusseja vältän viimeiseen asti, mieluummin hyppään julkkareihin ja teen jonkun pienen kierroksen niillä.
Outi
3 tammikuun, 2017 at 5:11 pmEi nuo churrot tosiaan mitään valtavia makuelämyksiä ollut, mutta pakkohan niitä on Espanjassa kokeilla 😉 Yleensä itsekin olen enemmän julkisen kulkuvälineen liputtaja, mutta kiertoajelu ja varsinkin tuommoinen mistä voi aina halutessaan hypätä pois, oli kyllä kokemisen arvoinen ja vallan toimiva systeemi eritoten jos päivän agenda on turistinähtävyydet 😉
reissaaja1
3 tammikuun, 2017 at 6:05 pmMuutama vuosi sitten pöyrin lähes samat kulmat Madridista kuin sinäkin. Ja tosiaan tuo kiertoajelu bussilla on varsinkin Madridissa todella kätevä tapa liikkua, nähtävyyksiä kun on pitkin poikin kaupunkia. Tässä minun fiiliksiä: https://www.rantapallo.fi/himomatkustaja/2016/12/27/madrid-el-clasico/
Outi
5 tammikuun, 2017 at 2:00 pmHei kiva, pitääpä käydä lukasemassa!
sari/ matkalla lähelle tai kauas
3 tammikuun, 2017 at 7:57 pmEspanjan manner on jäänyt väliin. Mutta kauppahalliin minäkin haluaisin, flamenco esitystä katsomaan ja churrot nam….paitsi että Rotterdamissa oli niin mahtava kauppahalli, että siellä sai churroja suklaakastikkeella ja oli muuten taivaallista!
Outi
5 tammikuun, 2017 at 2:06 pmTäytynee antaa churroille toinen mahdollisuus. Sitten vaikka iltamyöhällä kun ilma on vähän viilennyt. Hirveässä helteessä ne eivät ainakaan minulle toimineet 😀
Mira/Exploras
4 tammikuun, 2017 at 7:14 amIski ikävä Espanjaan! Madrid on kiva, vaikkei Espanjan suosikkikaupunkini kuitenkaan. Chuecan kaupunginosa on mukava paikka hengailla. Syksy ja kevät ovat parhaat vuodenajat – ei liian kylmä eikä kuuma ?.
Outi
5 tammikuun, 2017 at 10:50 amHaave on tutustua Espanjaan lähemminkin. Tällä hetkellä käytyjä kaupunkeja ainoastaan Madrid ja Bilbao, ja voin vain kuvitella ne kaikki muut Espanjat upeat kaupungit!
Teija / Lähdetään Taas
5 tammikuun, 2017 at 6:07 pmVoi että! Madridiin olisi kyllä päästävä. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää, että täytyisi melkein saada mahdutettua se vaikka jo tälle vuodelle.
Outi
5 tammikuun, 2017 at 6:07 pmNäytti olevan melko edullisesti lentoja tarjolla Norwegianin lentoalessa. Vahva suositus ja iso peukku!
Lotta | Watia.fi
6 tammikuun, 2017 at 12:39 pmMadridissa en ole käynyt, mutta Espanja kiinnostaa kyllä. Erityisesti ruokakulttuuri siellä. Madrid ei ehkä ole ensimmäinen kohteeni Espanjassa, mutta eiköhän lähivuosina tule tuonnekin reissattua. Aurinkorannikolla kävin joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta nyt kiinnostaisi erityisesti Espanjan pohjoisosat.
Outi
6 tammikuun, 2017 at 1:15 pmEspanjan pohjoisosa minuakin kiinnostaa ja viime kesänä oli villi aikomus posotella Madridista junalla sinne. No, elämänmuutosten takia jouduin typistämään reissua kahdesta viikosta viiteen päivään ja jäi pohjoinen sillä erää käymättä, mutta ehdinpähän kiertämään Madridia kunnolla. Pohjoisen Bilbaossa olen viikon viettänyt ja siihen kyllä tykästyin erityisesti. Espanja on ihana! ?
Kohteena maailma / Rami
6 tammikuun, 2017 at 1:23 pmEn ole Madridissa koskaan käynyt, mutta jalkapallo- tai koripallopeli kuuluisi minun ohjelmaan mukaan 🙂 Nuo puistot näytävät hienoilta, tulee hieman München niistä mieleen.
Otsikko muuten oli upea, kannatti sulatella puoli vuotta 🙂
Outi
6 tammikuun, 2017 at 11:01 pmKoripallo kiinnostaisi kyllä, eipä tullut mieleenkään edes tarkistaa olisiko tuolloin ollut matseja. Höh!
Merja / Merjan matkassatopmin
6 tammikuun, 2017 at 3:51 pmMinäkin kävin syyskuussa ensimmäisen kerran Madridissa. Jutun voi lukea täältä: http://www.rantapallo.fi/merjanmatkassa/2016/09/18/vinkkeja-madridiin-matkustaville Hop on-hop off bussi oli mielestäni kätevä ja sai hyvän yleiskuvan kaupungista. Tykkäsin Madridista kovasti ja sinne olisi kiva mennä joskus uudestaan. Kivaa reissuvuotta 2017!
Outi
6 tammikuun, 2017 at 11:02 pmKiitos, mäpäs käyn lukasemassa! Hyvää reissuvuotta myös sulle! 🙂
Ella - Matkalla kaiken aikaa
6 tammikuun, 2017 at 6:47 pmKiitos selkeästä ja näppärästä postauksesta! Ihania kuvia, ja tekstit sopivan lyhyitä. Tykkään! Madridissa en ole käynyt kuin lentokentällä, mutta kaivan vinkkisi esiin, kun sinne suuntaan 🙂
Outi
6 tammikuun, 2017 at 11:04 pmKiitos, itsekin tykkään lukea kompakteja kirjoituksia! 🙂
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
6 tammikuun, 2017 at 10:45 pmItse olen kovasti miettinyt Madridia matkakohteena tälle vuotta ja kivalta näyttää! Jää nähtäväksi tuleeko itse lähdettyä, näitä kohteita kun olisi niin paljon minne haluaisi. 🙂
Outi
6 tammikuun, 2017 at 11:06 pmKaikkialle pitäisi todellakin päästä eikä meinaa millään ehtiä! Se on sääli, koska maailma on täynnä mielenkiintoisia kohteita. Kotimaassakin kun pitäisi ehtiä pyöriä saati sitten ulkomaiden kaikki mielenkiintoiset kohtdet. Onneksk on koko elämä aikaa 😉
Anna | Muuttolintu.com
7 tammikuun, 2017 at 1:57 amMadridista ei ole kokemusta vielä, mutta sitten kun sinne lähden, siitä tulee kyllä puhtaasti ruokamatka. Tapaksia, sangriaa ja churroja. Namnamnam… Tuo mercado de San Miguel kuulostaa ehdottomasti tsekkaamisen arvoiselta 🙂
Outi
8 tammikuun, 2017 at 1:38 pmTuo kauppahalli oli yksi kohokohtiani ja tosiaan palasin sinne useampana päivänä. Ihana tunnelma ja tarjonta!
Meri / Syö Matkusta Rakasta
7 tammikuun, 2017 at 10:25 amMä olen täällä Andalusiassa parhaillaan, ja täytyy sanoa, että kyllä tapakset ja viinittely on reissun parasta antia! Pitkä aika viimeisestä Espanjan matkasta, ja oikeastaan vasta tällä kertaa ollaan päästy tapas-kulttuuriin sisään.
Outi
8 tammikuun, 2017 at 1:37 pmTapakset ja viinit on parhautta! Oonkin seuraillut kateellisten lasien läpi teidän seikkailuja siellä Andalusiassa. Näyttää ihanalta!
Anna | Tämä matka -blogi
7 tammikuun, 2017 at 2:01 pmMadrid on kaupunki josta yritän pysytellä mahdollisimman kaukana. Minut on kerran ryöstetty siellä ja sen takia kaupungista on edelleen huono maku suussa. Madridin ympäristö taas on kaunista ja lähtisin sinne koska tahansa uudestaan.
Outi
8 tammikuun, 2017 at 1:36 pmVoi ei! Kurjia tuommoiset kokemukset!!!? Ja jättää varmasti tosi huonon kuvan kaupungista, joten ymmärrän hyvin jos paikka ei kiinnosta enää.
Erja/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
8 tammikuun, 2017 at 10:36 amRAKASTAN churroja ja oma reseptinin niihin onkin tulevan kirjani suosikkireseptejäni <3
Outi
8 tammikuun, 2017 at 1:34 pmTäytynee tosiaan antaa niille uusi mahdollisuus ?