Kesäkuussa Suomen ja Viron välillä aloitti liikennöimään uusi rahtialus Eckerö Linen Finbo Cargo, joka kaikkien Viroon autolla matkustavien kannattaa pistää korvan taakse. Rahtiliikenteen lisäksi se nimittäin kuljettaa myös ihan tavallisia matkustajia Suomenlahden yli. Ainoa ehto on, että mukana kulkee jokin moottoriajoneuvo. Matka ei myöskään ole hinnalla pilattu: meno-paluu maksoi autoineen päivineen vain 44 euroa näin lokakuun loppupuolella. Ei siis paha!
Finbo Cargo liikennöi Helsingin Vuosaaren ja Tallinnan Muugan sataman välillä. Minulla ei ollut tällä kertaa aikomusta mennä lainkaan Tallinnaan, vaan muualle Viroon, joten tämä reitti oli suorastaan nerokas. Muuga sijaitsee noin 15 kilometriä Tallinnasta itään, joten tällä reitillä pystyy näppärästi välttymään myös kaupungin ruuhkilta oikeastaan molemmissa päissä.
Koska minulla sattui olemaan muutama päivä vapaata keskellä viikkoa, oli siihen luonnollisesti ympättävä joku pieni matka. Olin jo aiemmin syksyllä suunnitellut matkaa Itä-Viroon, mutta aikataulut eivät osuneet kohdille ja reissu siirtyi. Nyt kun minulla oli aikaa, otin auton ja lapsen mukaani, ja suuntasin Viron itäisimpiin kolkkiin.
Eckerö Linen Finbo Cargolla Muugaan
Lähdimme kello 11 lautalla Vuosaaresta. Olimme ensimmäisten joukossa check-in jonossa, jossa piti olla viimeistään 45 minuuttia ennen lautan lähtöä. Odottelimme tovin, jonka jälkeen ajoimme johtoauton saattelemana lauttaan. Tässä vaiheessa huomasin, että henkilöauton kanssa lauttaan tulijoita oli vain pari kourallista. Minua jännitti lauttaan ajaminen aikamoisesti, mutta kuten minulle oltiin vakuuteltu monesta lähteestä ennen reissua, oli homma loppujen lopuksi aivan yksinkertaista.
Lauttaan ajaminen sujui jouhevasti. Ilma oli kirkas ja tyyni, ja se enteili rauhallista merimatkaa.
Parkkeerasin auton kannelle 5 ja muutamaa kerrosta ylempänä sijaitsi ravintola, tax free, sekä keulan lounge-tila. Ravintolassa tarjoiltiin buffet-lounasta. Hinta oli 12 € ja tarjolla oli perus kotiruokatyyppistä apetta.
Lautassa ei ole hissejä, joten esim pyörätuolin kanssa matkustaminen tällä lautalla on käytännössä mahdotonta. Hyttipaikkoja olisi ollut myös tarjolla, mutten keksinyt mitään syytä ottaa hyttiä muutaman tunnin matkalle. Matka-aika Vuosaaren ja Muugan välillä on paperilla 2 tuntia 45 minuuttia. Todellisuudessa matkaan meni odotteluineen päivineen paljon pidempään; laskin, että paluumatkaan meni Muugan satamasta kotiovelle yhteensä viisi tuntia. Ainoa miinus siis tässä reitissä.
En menisi kehuskelemaan laivaa moderniksi ainakaan sisustukseltaan, mutta yleiset tilat olivat siistit. Laiva oli muutenkin rauhallinen, eikä matkassa häirinnyt oikeastaan mikään. Se olikin parasta! Nimittäin tällä reitillä ei – ainakaan tällä kertaa – ollut yhden yhtä humalassa sekoilevaa matkustajaa, mihin saattaa paljonkin vaikuttaa se, että kaikki matkustajat ovat automatkailijoita. Merimatka oli toden totta rauhallinen ja tunnelma laivalla jopa uninen. Ainoa ääntä pitävä ikiliikkuja laivassa oli oma lapseni.
Finbo Cargolla saa siis melko suurella todennäköisyydellä seilailla kaikessa rauhassa kahvikupposen ja Helsingin Sanomien äärellä. Täytyy kuitenkin muistaa erityisesti lapsen kanssa seilatessa, että täällä ei todellakaan useimpien matkustajalaivojen tapaan ole mitään viihdykettä. Ei siis leikkihuoneita tai pallomeriä. Repussa oli siksi varattuna paljon kirjoja, piirustusvälineet, muutama lelu ja viimeisenä hätävarana tabletti, johon jouduin turvautumaan vasta paluumatkalla.
Tax free ostosten teko oli myös helppoa Finbo Cargolla. Yleensä en lähde kantamaan yhden yhtä laatikollista alkoholia mukanani laivoilta, sillä en jaksa nähdä sitä vaivaa ja säästökin on vain minimaalinen näillä kulutuksilla. Tällä kertaa päätin kuitenkin repäistä: olinhan autolla. Enkä olisi uskonut kuinka helpolla pääsen. Kävin maksamassa ostokset seitsemännen kerroksen tax freehen ja sain ne kuittia vastaan autokannella sijaitsevasta vihreästä kontista. Ei siis minkäänlaista turhaa kanniskelua. Ihanan helppoa!
Poistuminen laivasta kävi jouhevasti – ainakin Muugan päässä
Laivasta poistuminen ja liikenne Viron puolella Muugan satamassa oli jouhevaa. Pääsimme hyvissä ajoin pois laivasta ja ajoimme automaattisten puomien läpi, jotka tunnistavat auton rekisterinumerosta. Kaikki sujui ilman suurempia odotteluita. Jännitin ajamista Virossa, mutta tiemerkinnät olivat selkeitä ja liikennekin maltillista.
Sen sijaan Vuosaaren päähän olin hiukan pettynyt. Tuntui siltä, että odottelua oli kaksin verroin. Lautasta pois pääsy kesti yllättävän pitkään. Sen lisäksi jouduimme odottelemaan laivan ulkopuolella, että kaikki autot olivat päässeet laivasta ulos, jolloin johtoauto lähti vasta – ymmärrettävistä syistä tosin – johdattelemaan meitä porteille. Onneksi autoja oli suhteellisen vähän liikenteessä, mutta mielessäni kävi, että mitä sitten, kun tämäkin reitti tulee suositummaksi? Jos lautta on täynnä, joutuuko kaikki odottamaan, että joka ikinen auto saadaan pois laivasta, ja vasta sitten päästään ajamaan ulos? Ehkä tulevaisuudessa on pakko keksiä jokin jouhevampi tyyli, jos reitti tulee suositummaksi, vai onko tämä ihan normaali toimintatapa autolautoilla? Minulla kun ei ole tällaisista matkoista aikaisempaa kokemusta.
Tästä huolimatta uskallan suurella sydämellä suositella Eckerö Linen Finbo Cargoa kaikille auton kanssa Viroon matkustaville. Me lähdimme kiertämään Itä-Viroa, jonne Muugasta pääsi todella jouhevasti. Muuga sijaitsee noin 15 kilometriä Tallinnasta itään, joten olimme jo valmiiksi oikeassa suunnassa. Lisäksi reitti on – ja ilmeisesti pysyy – hyvinkin kohtuuhintaisena. Tässä on siis todella varteenotettava reitti, jos mielii edullisesti autolla Viroon.
Lue lisää siitä, missä päin Itä-Viroa me lapsen kanssa pyörittiin:
Oletko jo kuullut Eckerö Linen Finbo Cargosta?
Uusimmat jutut Blogit.fi -sivustolta ja Bloglovinista.
Kay seuraamassa myös Facebookissa ja Instagramissa.
6 Comments
Mari
3 marraskuun, 2019 at 4:43 pmTämä on varmaan tervetullut lisä. Itse en ole Viroon matkustanu koskaan muuten kuin auton kanssa ja olen kokenut niin rasittavaksi nuo lautat, joista ei tunnu edes istumapaikkaa löytyvän. Tämä kuulostaa siis tosi hyvältä vaihtoehdolta, tosin jouhevuutta varmaan toivoisi Vuosaareen sitten lisää.
Terhi
6 marraskuun, 2019 at 9:33 pmOn varmastikin hyvä uusi reitti. Täytyisi joskus kokeilla, minä en pidä niistä täpötäysista laivoista ja viinarallisra.
Paula - Viinilaakson viemää
9 marraskuun, 2019 at 6:16 pmKiitos vinkistä! Ensi kesänä suunnataan Viroon, tosin emme vielä tiedä mennäänkö auton kanssa vai ilman. Ei tosiaankaan kyllä ollut hinnalla pilattu tuo reitti. Mahtaakohan kesällä olla kuitenkin vähän tyyriimmät liput. Täytyy laittaa tämäkin vaihtoehto mieleen.
Merja / Merjan matkassa
9 marraskuun, 2019 at 6:24 pmEnsimmäisen kerran kuulin tästä sinulta 🙂 Reitti ei todellakaan ole hinnalla pilattu. Viroon suuntaan ei ole tullut mentyä auton kanssa, mutta Tukholmaan kylläkin. Mies oli silloin puikoissa, niin ei tarvinnut kun hengailla kyydissä. Ilmeisen helpoksi lauttoihin ajamiset ym. on tehty.
Kimmo
14 heinäkuun, 2020 at 10:00 pmVarasin juuri matkan Muugasta Vuosaareen ja hinnat heinäkuussakin yhtä halvat eli kaksi aikuista 15€ + 15€ + henkilöauto 15€ = 45€. Helppo reitti varsinkin Kotkan/Porvoon suunnalta kun ei tarvitse ajaa Helsingin keskustan läpi.
Outi
15 heinäkuun, 2020 at 8:32 amHyvä kuulla että edelleen hinnat pysyneet edullisina!! Tuo on kyllä suurin etu Finbossa ettei tarvitse ajella Helsingin keskustan läpi. Oliko mitä suunnitteilla tehdä auton kanssa Virossa?