fbpx
Menu

Etelä-Suomen ihanat kylpylät – 3 vinkkiä kylpylälomalle

Sataa sataa ropisee. Jonnekin tekisi mieli mennä, mutta ulkona on märkää ja kylmää, eikä mikään oikein huvita. Aikuisten sisäleikkipuistotkin ovat kortilla eikä aina tee mieli lähteä riehumaan kaiken maailman lasten hoploppeihin. Saati lojua kotona. Mitäpäs tuumaisit, jos lähtisitkin siis kylpylään joko yksin, koko perheen voimin tai vaikkapa aikuisporukalla? Minä sanoisin ainakin, että ”Kyllä, kiitos!”

Minusta on iän myötä tullut aikamoinen kylpyläfani. Nuorempana ajattelin moiset huvitukset turhamaisuutena, mutta nykyään rakastan lämpimiä porekylpyjä, höyrysaunoja ja kylpylöiden seesteistä ilmapiiriä. Oikeastaan kaikkea sitä tunnelmaa, mikä hyvissä ja laadukkaissa kylpylöissä vallitsee. Jos tällaiseen kokemukseen yhdistää vielä hyvän ruoan ja rauhoittavan hotellihuoneen, on oma hemmottelupakettini valmis!

Tärkeintä itselleni kylpylälomissa on ehdottomasti niiden helppous. Myönnän, minusta on tullut vanha perheellinen kermaperse, sillä helppous on minusta ihanaa! Ajatusmaailma muuttuu kummasti, kun taloon astelee pienokainen, joka sanelee pitkälti päivän rytmin. Sitä hektisyyttä on aivan ihana välillä paeta, ja sen vuoksi arvostan pieniä irtiottoja, joissa kaikki tarvittava on valmiissa paketissa.

Etelä-Suomessa olemme käyneet muutamissa eri kylpylöissä. Toiset ovat selkeästi aikuiseen makuun, kun toiset taas ovat suunnattu selkeästi perheen pienimmille aikuisia tietenkään unohtamatta. Molemmissa hyvät puolensa! Lapsen kanssa kylpylöissä käynti on ollut ihan hitti, mutta pariskuntana tai ystävien kesken rentoutumisessa pääsee ihan eri leveleille.

Tässäpä siis 3+1 vinkkiä kylpylöihin vaikkapa näin syyslomaviikon kunniaksi, olkaapa hyvät!

Haikon Kartano – aikuiseen makuun, mutta toimii myös lapsiperheelle | Etelä-Suomen kylpylät


HAIKON KARTANO

Haikon Kartanossa vietimme meidän ensimmäisen kylpylälomamme lapsen kanssa. Ajelimme kevättalvella Helsingistä Porvooseen ja jo puolen tunnin ajomatkan jälkeen kolkuttelimme kylpylän ovia.

Haikon Kartano on ylellinen kylpylä- ja hotellikokonaisuus, jossa muutaman päivän lomat kuluvat siivillä. Huoneita hotellissa on paljon aina perustason hotellihuoneista sviitteihin. Meillä oli tilava deluxe-huone, joka oli aivan täydellinen kolmihenkiselle perheelle. Oven sai suljettua oleskelutilaan, joten lapsen sai illalla nukkumaan omaan rauhaansa.

Kylpylän suola on siinä, että huoneista pääsee suoraan rappusia pitkin kylpylälle, joten mukaan tarvitsee ottaa käytännössä vain pyyhe ja kylpytakki. Tämä trendi toistuu tämän jutun kaikissa kylpylöissä – ja varmasti useimmissa kylpylähotelleissa, ja se on ihan mielettömän kätevää.

Haikon Kartanon kylpylä on valoisa, ja altaita siellä oli meidän vierailun aikaan ainakin tarpeeksi ihmismäärään nähden. Olen tosin kuullut, että vilkkaimpina sesonkeina ihmisiä saattaa altaissa olla ihan ruuhkaksi asti, joten tätä ei kannata pelästyä. Haikon Kartano on suosittu!

Varsinaisia lastenaltaita ei ole, mutta pikkuisen kanssa oli ihana rentoutua hetken aikaa lämpimimmissä jacuzzeissa ja käydä ihmettelemässä kylmempääkin allasta.

Ravintoloita Haikon Kartanossa on useampia, mutta paras ja laadukkain anti on tarjolla kuitenkin Kartanon ravintolassa. Vanha kartanotunnelma ja maukas ruoka sinetöivät rentouttavan kylpyläpäivän.

Kokonaisuudessa Haikon Kartano toimii varmasti parhaiten aikuisten kesken. Tarjolla on ihania hemmotteluhoitoja, ja ravintolakin suorastaan kutsuu pitkän kaavan illallisille. Olenkin salaa haaveillut pientä privaattia irtiottoa Haikon Kartanoon, jossa voisin rentoutua höyrysaunassa ja lukea kirjaa hotellihuoneessa, käydä hemmotteluhoidoissa Day Spassa, syödä hyvin ja nukahtaa ihaniin pehmeisiin lakanoihin. Vink vink. Jouluhan on ihan nurkan takana;)

Flamingo Spa Vesipuisto on lasten täydellinen  temmellyskenttä | Etelä-Suomen kylpylät


FLAMINGO SPA

Muutaman viikkoa takaperin kävimme perheen kesken yöpymässä Break Sokos Hotel Flamingossa ja samalla piipahdimme Flamingon Vesipuistossa. Hotelli itsessään on jo hieno kokemus varsinkin upeiden maisemiensa puolesta, ja itseasiassa koko Flamingon kompleksi on aikamoinen huvipuisto kaikkine aktiviteetteineen. Mutta Flamingon Vesipuisto se vasta iloa onkin!

Flamingossa viihtyy mainiosti niin aikuiset kuin lapsetkin. Lapsille vesipuiston puoli on kuin taivas lukuisine vesiliukumäkineen ja hyppytorneineen. Pienimmillekin löytyy oma altaansa, jossa ainakin meidän 2,5-vuotias viihtyi mainiosti. Vesi oli lämmintä ja siinä aikuisenkin oli mukava lillua samalla kun lapsi temmelsi valvovan silmän alla vesiliukumäissä ja muiden vesileikkien perässä.

Flamingo Spa

Flamingon erikoisuutena on K18-puoli, jossa pariskunnat ja ystäväporukat voivat ottaa rennosti ja paeta lapsiperheiden melskettä, lojua lämpimissä mineraalivesialtaissa ja porekylvyissä, käydä ihanissa hoidoissa ja ottaa lasillisen tai kaksi kuohuvaa. Eikös kuulostakin houkuttelevalta?

Tämä osa Flamingo Spasta on jäänyt itsellä vielä käymättä, mutta koska se sijaitsee aivan tuossa nurkalla lupaan, että korjaan tilanteen pikimmiten!

Långvik-kylpylähotelli Kirkkonummella


LÅNGVIK

Långvik sijaitsee Kirkkonummella vain noin 40 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä. Tästä reissusta minulla on erityisen hyvät muistot, sillä lähdimme viime vuonna viettämään hääpäiväämme Långvikiin ilman lasta. Pääsimme pitkästä aikaa rentoutumaan ja tällä kertaa rentoutuminen onnistui niin hyvin, että muistan sen fiiliksen edelleen.

Långvik on paljon muutakin kuin vain kylpylä. Hotellipalvelut ovat ensiluokkaisia ja Långvik Bistron ravintolaillalliset ja maistelumenut ihania! Lisäksi kylpylähotellista löytyy oma pieni elokuvateatteri sekä paljon tilaa urheilullisille aktiviteeteille. Kylpylässä pääsee halutessaan nautiskelemaan laajasta Spa-tarjonnasta ja aikuisille tarkoitetut Långweekend-teemaviikonloput kutsuvat juomaan samppanjaa allasosastolle. Aika rentouttavan kuuloista, vai mitä? VINKKI! Långweekend-viikonloppuihin on myynnissä tällä hetkellä kampanjatarjouksia!

Vaikka Långvik soveltuu erinomaisesti myös lapsille ja kylpylään voi aivan hyvin mennä myös lasten kanssa, on mielestäni paikka kuitenkin parhaimmillaan aikuisten rentoutumiseen. Lastenaltaita ei varsinaisesti ole ja ainakin meidän olomme aikana paikka oli täynnä pariskuntia tai kuntouimareita. Sen sijaan hotellin muu tarjonta on varsin lapsiystävällistä: elokuvateatterissa ja Game Centerissä viihtyvät ainakin perheen isommat lapset.

extra: Hyvinkään Sveitsin elämyshotelli


HOTEL SVEITSI

Vaikkei Hotel Sveitsi olekaan varsinaisesti kylpylähotelli halusin nostaa tämän mukaan, sillä onhan täälläkin sentään uimala. Uimala on ihan perinteinen uimahalli, jossa tosin pääsee myös hiukan fiilistelemään porekylvyissä ja lämpimimmissä vesistä. Lapsille on lisäksi tarjolla vesiliukumäki, joten ainakin kouluikäiset viihtyvät varmasti.

Hotel Sveitsin kokonaisuudesta löytyy Superpark Sveitsi, Biorex Sveitsi, FitPark Sveitsi sekä WayOut-pakopelejä, joten tästä tarjonnasta nauttii taatusti perheelliset ja perheettömät. Ulkona on lisäksi SeikkailuSveitsi kiipeilyratoineen ja köysiliukuineen, joten sään salliessa tämäkin on kivaa tekemistä koko perheelle (seikkailukausi päättyy vuonna 2019 1.marraskuuta).

SuperPark Sveitsissä viihtyy kaikki lapset… ja lapsenmieliset…

Hotel Sveitsin nimensä mukainen tilava ravintola Tila taipuu mainiosti aktiivisen päivän päätteeksi illalliselle: à la carte-menu on konstailematonta laadukasta bistro-henkistä ruokaa ja maistuu varmasti myös perheen pienimmille.

Näistä neljästä Etelä-Suomen kylpylöistä erityisesti lapsiperheille suosittelen Flamingo Spa Vesipuistoa hotellilomaan ja muihin aktiviteetteihin yhdistettynä, sekä Hyvinkään Hotel Sveitsiä, joka on mainio kompakti mutta palveluiltaan loistava elämyshotelli. Pariskunnille, ystäväporukoille tai omalle rentoutumislomalle suosittelen ehdottomasti Hotelli Haikon Kartanoa Porvoossa tai Kirkkonummen Långvikia. Näissä on paras mahdollisuus siihen, että lapsiperheet eivät pääse ”häiritsemään” vaikka kylpylät eivät millään tapaa lapsilta kiellettyjä olekaan.

Seuraavaksi meillä on suunnitteilla käydä Naantalin Kylpylässä vielä tämän vuoden puolella, mikäli aikataulut antavat myöden. Myös Saimaan rannalla sijaitseva Järvisydän kiinnostaa, mutta tänne pitäisi varata melkein pidennetty viikonloppu jo ihan matkojensakin vuoksi.

Onko sinulla suosituksia hyvistä laadukkaista kylpylöistä Suomessa? Lähtisitkö kylpylään lasten kanssa vai ilman?


Uusimpiin juttuihin pääset hite käsiksi FacebookissaInstagramissa.

Blogin löytää myös Blogit.fi -sivustolta ja Bloglovinista.

1 Comment

  • auringonpaistetta
    20 lokakuun, 2019 at 4:33 pm

    Meidän lasten suosikki on Flamingo! Kylpylöihin yleensäkin menen mieluummin koko perheellä ,koska lasten riemu uimassa on niin mieletön 🙂 Miehen kanssa karkaan sitten mieluummin viikonlopuksi johonkin kaupunkilomalle. Poikkeuksena kuitenkin tuo Järvisydän houkuttaisi myös itseä ja nimenomaan aikuisten lomalle 🙂

    Reply

Leave a Reply